4.1 Monipuoliset työtavat

Monipuoliset työtavat ja paikalliset tavoitteet

Monipuolisilla työtavoilla tuetaan lasten kasvua ja oppimista, heidän laaja-alaisen osaamisensa kehittymistä sekä vahvistetaan heidän sosiaalisia taitojaan. Ohjattu ja lasten omaehtoinen leikki sekä havainnolliset, lasten aktiivisuutta ja luovuutta edistävät työtavat ovat olennainen osa esiopetuksen toimintaa. Lapset osallistuvat toiminnan suunnitteluun, työtapojen valintaan ja tekevät erilaisia työtehtäviä. Esiopetuksessa on mahdollista muuttaa työskentelyryhmiä projektityöskentelyn ajaksi. Aikuisilla on mahdollisuus hyödyntää omia mielenkiinnon kohteitaan ja erityistaitojaan. Lapset tottuvat työskentelemään eri aikuisten kanssa. Tehtyjen valintojen ja työskentelyn onnistumista arvioidaan yhdessä.

Nakkilan esikoulussa käytetään monipuolisesti eri työtapoja. Työtapojen valintaan vaikuttaa käytettävissä olevat tilat, henkilökunta sekä oppilasaines. Esiopetukseen kuuluvat leikki, tutkiminen, kokeilu ja liikkuminen. Esiopetuspäivä suunnitellaan mahdollisimman monipuoliseksi ja sitä rytmittävät leikki ja ulkoilu. Esiopetuspäivään kuuluu myös mahdollisuus rauhoittumiseen. Työtapojen valintaan vaikuttavat myös huoltajien vanhempainvarteissa esille tuomat seikat lapsen tiedoista ja taidoista ja muusta esiopetukselle annetusta palautteesta. Työtapojen valintaa ohjaavat myös elo-syyskuussa tehdyn alkukartoituksen perusteella saatu informaatio lasten tiedoista ja taidoista. Viikoittaisissa palavereissa käydään läpi viikon onnistumiset ja haasteet, joiden pohjalta suunnitellaan tulevaa toimintaa.

Nakkilan esi- ja perusopetuksen paikalliset kehittämistavoitteet:

Oppilaslähtöisessä pedagogiikassa edistetään oppilaiden yhteistoiminnallisuutta ja osallisuutta. Tämä mahdollistaa tietovarantojen yhteisöllisen rakentamisen (tiedon tulkinta, analysointi, yhdistely ja arviointi) ja projektioppimisen. Vuorovaikutustaitojen edistäminen on keskeinen osa opetustapahtumaa. Oppilaalle annetaan yksilöllistä tukea ja ohjausta sekä monipuolista kannustavaa palautetta. Oppilaita voidaan jakaa eri ryhmiin opetustuokioiden ajaksi oppilaiden senhetkisten taitojen mukaan. Oppilaan itseohjautuvuutta tuetaan.

Opetuksessa hyödynnetään koulun ulkopuolista asiantuntijuutta ja koulun ulkopuolisia oppimisympäristöjä ajatuksella "ulos oppimaan". Esikoulu tekee yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kanssa. Opetuksen laajentamiseen kuuluu myös monikulttuurisuuden huomioiminen. Oppilaiden ongelmaratkaisutaitoja kehitetään etsimällä ratkaisuja todellisiin ympäristössä havaittaviin ilmiöihin.

Opetuksessa hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikkaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä