Eläimet
Eläinlauluja
Eläinbingo
Pelipohjat eläinbingoon
Jyväskylän kielisuihkutuksen sivuilta löytyy tulostettava pelipohja eläinbingoon, jossa on maatilan eläimiä ja villieläimiä.
Eläinleikkejä
Eläinleikkejä ulkona ja sisällä
Jyväskylän kielisuihkutuksen sivuilta löytyy ideoita eläinleikkeihin, klikkaa otsikkoa.
Yksi mukava leikki ulkona tai salissa leikittäväksi on tervapata enkkusanoilla. Oppilaat ovat piirissä, ulkona voi piirtää maahan jokaiselle oman pesän sopivalla etäisyydellä piirissä. Yksi lähtee kiertämään piiriä ulkokautta ja sanoo jokaisen kohdalla jonkin sovitun sanan englanniksi (esimerkiksi "cat"). Kun kiertäjä sanoo jonkun kohdalla toisen sovitun sanan (esimerkiksi "dog"), lähtevät molemmat juoksemaan piiriä ympäri vastakkaisiin suuntiin. Se kumpi ehtii ennen pesään, saa jäädä siihen ja toinen kiertää piiriä seuraavalla kierroksella. Sanapareja voi vaihtaa leikin aikana (esim. "blue"-"red", "milk"-"water" jne.). Lisähaasteena voi sopia, että piiriä juoksevien oppilaiden pitää kohdatessaan sanoa jokin tervehdys, esim. "Good morning!".