Viikko 19

Maanantai


Harjoittelimme numeroiden tunnistamista sekä lukumäärän ja numerosymbolin yhdistämistä.
Laskettiin numeroita. Kuutioita otettiin saman verran kuin numeroita ja laitettiin oikean numeron kohdalle. -Amanda


Jatkoimme numeroharjoituksia tekemällä eskarikirjasta kynätehtäviä.
Vahvistettiin numeroita kynällä eskarikirjassa. -Amanda

Tiistai


Tiistaina vietimme Unelmien liikuntapäivää koko päiväkodin voimin. Pihalla oli eri liikuntapisteitä, joissa sai harjoittaa tasapainoa, tarkkuusheittoa, pelata joukkuepelejä, sekä kokeilla leikkivarjoa.
Ulkona oli erilaisia jumppapisteitä. -Amanda


Tasapainoilu-liikuntapiste "Maa on laavaa"
Tasapainoilen - Amanda

Keskiviikko


Liikuntasalipäivä. Harjoittelimme yhteistoimintaa, sääntöleikkejä ja joukkuepelaamista sisäjääkiekkoillen.

Torstai



Torstaina jatkoimme matikkajuttuja yhteenlaskuilla.
Tehtiin matikan tehtäviä. Piti laskea pluslaskuja. Ne oli helppoja - Oiva

Perjantai

Perjantaina vietimme laulu- ja leikkipäivää:



Me leikitään poneilla ja mää leikin hamstereilla ja lohikäärmeellä. - Miro
Me tehtiin talo poneille ja hamstereille. Ne tanssii tanssilattialla - Meea


Tehdään kissantai- askarteluja - Nuppu ja Amanda

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin