Kevät 2026
Tammikuun pakkaspäivänä lukuhetki sekä isommille että pienemmille ❄️
Maanantain palomiesleikissä hätätilanteissa soitettiin yleiseen hätänumeroon 112 ja tehtiin yhteistyötä ensihoidon sekä poliisin kanssa. Kuvassa eläintarhasta karannut norsu sai ensiapua.
Villasukkajumppa💜
Villasukat jalassa on kiva jumppailla kun sukat vähän luistavat ja lämmittävät. 😊 Tänään me mm. luisteltiin ja hiihdettiin, liuttiin ja tanssahdeltiin musiikin tahdissa.
Teimme myös piirin ja askellettiin oikealle ja vasemmalle, eteen ja taakse ohjeiden mukaan.
Loppurentoutuksessa pötköttelimme villasukat pään alla pehmikkeenä ja mietiskelimme viikonlopun touhuja ja mahdollisia herkkuja😊

Kävimme lasten lintuviikolla laskemassa lähiympäristöstä löytyviä lintuja. Tunnistimme fasaanin, talitiaisen, variksen sekä naakam
Talvinen laulutuokio⛄️
Mitä kaikkia mahtavia värejä onkaan olemassa...😍
Aloitimme kaulahuivin tekemisen
Tutkimme lumihiutaleita luupeilla
Metsäretkellä tekemässä kuvametsästystä
Satu-tuokio; Hiirosen perheen hiihtokilpailu🐭
Pakkaspäivän jumppa❄️
❄️Lomien jälkeen on hyvä vähän lämmitellä ja venytellä yhdessä
❄️Hienosti lapset taipuivat mitä ihmeellisempiin asentoihin.
❄️Myös Johannan esittämät talviurheilulajit ( hiihto, luistelu ja mäkihyppy) tunnistettiin heti. Ja sitten niitä oli kiva kokeilla myös itse.
❄️Luvut 0-5. Lapsi sai valita itse luvun ja näyttää toisille keksimänsä liikkeen. Toiset tekivät perässä sitten saman liikkeen.