Valtakunnalliset valinnaiset opinnot

YH4 Lakitieto (2op)

Opintojakson kuvaus ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet

Opintojaksossa perehdytään Suomen oikeusjärjestyksen ja oikeuden käytön perusasioihin. Opintojaksossa harjaannutaan oikeudelliseen ajatteluun, tutustutaan tärkeimpiin oikeudellisiin sopimuksiin ja tiedon lähteisiin sekä paneudutaan tavanomaisten oikeusasioiden hoitamiseen. Painopiste on yksilön kannalta keskeisissä oikeudellisissa näkökulmissa.

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet toteutuvat opintojaksossa monella tavalla. Opiskelijan oman elämän hallinnan merkittäviä taitoja on ymmärtää ja hallita suomalaisen yhteiskunnan oikeudellisia perusteita, mikä tukee samalla myös opiskelijan hyvinvointiosaamista. Opintojakso tähtää tavoitteeseen, jossa opiskelija tuntee omat oikeutensa ja velvollisuutensa Suomen kansalaisena, työntekijänä ja kuluttajana. Opiskelija saa tietoja ja taitoja, jotka kehittävät ja syventävät yhteistyökykyä ja kannustavat opiskelijaa yhteiskunnalliseen osallistumiseen, mikä harjoittaa ja vahvistaa myös opiskelijan vuorovaikutusosaamista.

Opintojakson keskeisiä tavoitteita on harjoitella ja oppia etsimään oikeudellisen tiedon lähteitä, tulkita niitä ja soveltaa niiden antamaa tietoa erilaisiin oikeustapauksiin. Nämä tukevat opiskelijan mahdollisuutta kehittyä myös monilukutaidossa, mikä tukee opiskelijan laaja-alaista ja luovaa osaamista. 

Opintojakso tukee opiskelijaa myös yhteiskunnallisessa osaamisessa. Opintojakson tiedolliset ja taidolliset tavoitteet mahdollistavat, syventävät ja vahvistavat opiskelijan oikeudellista tietämystä ja antavat opiskelijalle edellytyksiä eritellä oikeudellisia kysymyksiä koskevaa julkista keskustelua ja arvioida sitä perustellusti. Opintojakson aikana myös mahdolliset vierailut, esimerkiksi käräjäoikeudessa tai oikeusoppineiden vierailut oppitunneilla syventävät osaltaan opiskelijan tietoa ja ymmärrystä ympäröivstä yhteiskunnasta.

Opintojakson keskeiset tiedot ja taidot antavat opiskelijalle mahdollisuuden ymmärtää suomalaisen yhteiskunnan oikeusjärjestystä ja sen keskeisiä oikeustoimia. Opiskelijan syventyvä käsitys oikeudenmukaisen ja vastuullisen demokraattisen oikeusvaltion toiminnasta tukee samalla myös eettisyyden ja ympäristöosaamisen laaja-alaisia tavoitteita.

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
  • tuntee Suomen oikeusjärjestyksen ja ymmärtää sen toimintaa ohjaavat oikeudellisen ajattelun periaatteet
  • osaa etsiä oikeudellisen tiedon lähteitä, tulkita niitä ja soveltaa niiden antamaa tietoa
  • tuntee oikeutensa ja velvollisuutensa kansalaisena, työntekijänä ja kuluttajana sekä osaa soveltaa tätä tietoa tavanomaisia oikeusasioita koskeviin kysymyksiin
  • osaa eritellä oikeudellisia kysymyksiä koskevaa julkista keskustelua ja arvioida siinä esitettyjä näkemyksiä.
Opintojakson keskeiset sisällöt

Oikeusjärjestyksen perusteet
  • juridiikan peruskäsitteet ja perusoikeudet
  • oikeudellisen tiedon lähteet ja niiden käyttö
  • oikeus ja oikeudenmukaisuus yhteiskunnallisena ilmiönä
  • oikeusjärjestys ja tuomioistuinlaitos
Kansalaisten yleisimpien oikeustoimien perusteet seuraavilla alueilla
  • sopimus- ja vahingonkorvausoikeus
  • perhe- ja jäämistöoikeus
  • varallisuusoikeus
  • tekijänoikeudet ja kuluttajaoikeus
  • työoikeus
  • asumiseen liittyvä sopimusoikeus
  • hallinto-oikeus ja hyvä hallintotapa
  • prosessi- ja rikosoikeus
  • ympäristöoikeus
Opintojakson arviointi painottuu opintojakson keskeisten tavoitteiden hallitsemiseen. Keskeisiä arvioitavia tavoitteita ovat opiskelijan kyky tuntea suomalaista oikeusjärjestystä ja ymmärtää oikeudellisen ajattelun periaatteita. Keskeisiä taitoja on oikeudellisen tiedon käsittelyn taidot, kuten hallita ja ymmärtää oikeudellisia käsitteitä, kyky hankkia, ymmärtää, analysoida, arvioida ja soveltaa oikeudellista tietoa. Tavoitteena on myös erottaa olennainen ja epäolennainen tieto toisistaan, muodostaa tiedosta jäsentyneitä kokonaisuuksia, käyttää tietoa perustellun mielipiteen muodostamiseen sekä tuottaa yhteiskunnallista asiatekstiä. 

Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia. Formatiivinen arviointi on opiskelijaa opinnoissa kehittävää ja tavoitteiden saavuttamista auttavaa palautetta. Opintojakson aikana pidetään erilaisilla verkkoalustoilla kertaustestejä, joissa opiskelijan on mahdollista peilata omaa osaamistaan opintojakson tiedollisen sisällön hallitsemisessa. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojaksossa palautteella esimerkiksi oikeudellisen asiatekstin tuottamisesta ja oikeudellisen tiedon soveltamisesta oikeustapauksiin. Opiskelun aikaisen palautteen tarkoituksena on ohjata opiskelijaa tulemaan tietoiseksi työskentelytavoistaan ja kehittymisestään opintojakson tavoitteiden saavuttamisessa. Opiskelija arvioi myös itse omaa työskentelyään ja kehittymistään esimerkiksi opintojakson itsenäisesti suoritettavissa osioissa. Summatiivinen arviointi koostuu mahdollisista sovituista opiskelijan tuotoksista, joita ovat esimerkiksi esseet, tutkielmat, portfoliot tms. ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista ja sen soveltamiskykyä mittaavat digitaaliset kokeet ja niistä saadut arvosanat.

Opintojakso arvioidaan numeroin (4-10).