SAB32 Perustason alkeet 2 (2 op)
Opintojakson kuvaus ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet
Opintojakson tehtävänä on rohkaista opiskelijaa käyttämään vähäistäkin kielitaitoa vuorovaikutustilanteissa ja hyödyntämään kieltä väylänä omien mielenkiinnon kohteiden pariin, myös maailmankuvan laajentamiseksi. Laaja-alaisen osaamisen osa-alueista painottuvat hyvinvointi- ja vuorovaikutusosaaminen sekä globaali- ja kulttuuriosaaminen.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.1–A1.2 tavoitteiden mukaisesti.
- oman lähipiirin ja arjen kuvailu
- sosiaalisen kohtaamisen tilanteet arjessa
- tavanomaiset asiointitilanteet
Opintojaksolla toteutetaan monipuolista arviointia painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Opintojakson arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista.
Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä.
Opintojaksojen arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osa-alueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin.
Opintojakso arvioidaan numeroin (4-10).