Italiaa mediassa ja muualla

Televisiossa, radiossa ja internet-sivuilla

- Yle TeemaFem, Ellan matkassa, 2. kausi (7 jaksoa), 8.1.2021: Ella Kanninen vie katsojat antiikin roomalaisten valloitusreiteille Pohjois-Italiasta Saksaan. Matka alkaa Veneton maakunnasta. Reitti kulkee pitkin muinaista, Via Claudia Augustaa
- Yle TeemaFem, ke-pe klo 15-16: Isä Matteon tutkimukset jatkuvat (uusintoina). Italialainen salapoliisisarja Isä Matteon tutkimuksia kertoo pappi Isä Matteosta, joka avustaa poliisia ratkaisemaan seurakuntansa lampaita kohdanneita rikosjuttuja Umbriassa. Hän pääsee lähelle niin hyviä kuin pahoja ihmisiä - oveluudella ja aitoudella.
- Yle TV1, pe klo 22:n jälkeen, Komisario Montalbano. Terävä ja omapäinen komisario Salvo Montalbano taistelee mafiaa, korruptiota ja alamaailmaa vastaan. Sisilian kuvitteelliseen Vigatan kaupunkiin sijoittuva sarja perustuu italialaiskirjailija Andrea Camillerin dekkareihin.
- Yle TV2, 4.11.2020 (6 jaksoa): Ray Winstonen Sisilia. Antiikin taruja, hurmaavia ruokia ja lämpimiä ihmisiä. Kansainvälisesti tunnettu ja palkittu englantilaisnäyttelijä Ray Winstone tapaa paikallisia ihmisiä niin sisilialaisissa kodeissa, keittiöissä, kirkoissa, temppeleissä ja viinitarhoissa. (Nähtävissä Areenassa).
- Yle Radio, 30.12.2020, Italiatar Algeriassa. Aamusoitto. Konserttisarja (mm. Saint-Saens, Hahn, Rossini).
- Yle Radio, 30.7.2020, Italia, musiikkimatka maailmalle. Ekologisia ja ekonomisia kesälomamatkoja. Musiikkimatka suunnataan Italiaan ja matkaa luotsaa DJ ja Bassoradion juontaja Lina Schiffer. Toimittajana Adile Sevimli. (Uusinta; poistuu 30.7.2021)

AIEMPINA VUOSINA TULLEITA (JOITA SAATTAA LÖYTÄÄ VIELÄ ESIM. AREENASTA):
- Yle TeemaFem, 22.8.2018 alkaen ke-pe klo 20: Isä Matteon tutkimuksia (uusi kausi 11).
- Yle TV1, la 21.7.2018 alkaen: Komisario Montalbano.
- Yle TeemaFem, 14.4.2018: Tanssit (Le bal, Ranska/Italia 1983). Ettore Scolan sanaton tanssielokuva seuraa 50 vuoden ajan yhden tanssisalin kautta Ranskan historiaa. Tanssijat pysyvät samoina vaikka tanssit, vaatteet, aatteet, musiikki ja tavat muuttuvat.
- Yle TeemaFem 11.4.2018: Ahneuden hinta (Il capitale umano, Italia 2013). Kahden perheen elämä suistuu raiteiltaan auto-onnettomuuden jälkeen. Paolo Virzin intensiivisessä trillerissä valheiden, himon ja syyllisyyden verkko uhkaa tuhota draaman osalliset. (Katsottavissa myös Areenassa).
- Yle TeemaFem, arkisin klo 16: Isä Matteon tutkimuksia. Sarja alkaa alusta pe 6.4.2018.
- Yle 1, aamutv 7.3.2018: Italia vaalipölyn laskeuduttua. Suomen Italian suurlähettilään Janne Taalas kertoo, miten Italian vaalitulos on otettu pölyn laskeuduttua saapasmaassa vastaan ja miltä Italian tulevaisuus näyttää maan rajojen sisältäpäin katsottuna. Yle areena.yle.fi/1-4377243
- Yle radio 23.2.2018: Maahanmuutto Italian vaalitaistelun keskiössä (osa Moniääninen Eurooppa -sarjaa). Tiiviimpää Euroopan yhdentymistä vaativa Emma Bonino, 69-vuotias veteraanipoliitikko, jättää kansansuosiossa taakseen kaikki entiset pääministerit.
- Yle 2, 24.1.2018: Ellan matkassa. Erilainen Italia normannien jalanjäljissä - Ella Kanninen matkaa Etelä-Italiassa.
- Yle TeemaFem, la 25.11. klo 14.10: Marcello Mastroianni, aito italialainen. Dokumentti kertoo karismaattisesta näyttelijästä ja hänen urastaan.
- Yle Radio 1, tiistaisin 30.10.2017: Klassikkoparatiisi: Eva Tigerstedt avaa polkuja musiikkiin. 14.11.: "Täällä olen Firenzessä, ilma on lämmin ja taivas kirkas; kaikki on kaunista ja riemukasta", kirjoitti Felix Mendelssohn kotiin Berliiniin lokakuussa 1830. Suuri seikkailu Italiassa oli juuri alkanut, ja siitä Mendelssohn aikoi säveltää sinfonian. Kuunneltavissa myös YleAreenassa 23 päivää lähetyksen jälkeen.
- TV1, ti 7.11.-28.11.2017 klo 19: Kiehtova maailma: Salattu Italia (4 jaksoa). Tiistai-iltaisin toimittaja Alex Polizzi esittelee epätavallisempia matkavinkkejä Italiaan. Nähtävissä YleAreenassa 30 päivää.
- Yle TeemaFem, tiistaista torstaihin 27.9.–10.11. klo 19.00: Milanon naisten paratiisi. Italialaissarjassa seurataan elämää 1950-luvun Milanossa, uudessa loisteliaassa tavaratalossa. Draamasarja on tulvillaan upeaa italialaista muotia ja romantiikkaa mutta myös elämän synkkiä pohjavirtoja. Emile Zolan romaaniin perustuvan tarinan tapahtumapaikkana on 1950-luvun Milano.Uusinnat sunnuntaisin klo 14. Jaksot nähtävissä Areenassa 90 päivää. Uudet jaksot alkavat 13.12.2017.
- TV1, ma 9.10.2017 klo 21.30-23.20, uusinta su 15.10. klo 12.40. Dokumenttiprojekti: Fuocoammare - tuli merellä. Samuele on 12-vuotias kalastajaperheen poika, joka asuu Italian eteläisellä saarella Välimerellä. Poika käy koulua, leikkii kavereidensa kanssa ja viettää aikaa satamassa. Ohjelma on katsottavissa YleAreenalla.
- Yle uutiset, 3.10.2017, klo 12.57: Nämä arkiaiheet ovat tabuja: Avioero, tienestit ja Tiibet. Ylen toimittajat kertovat, mitä puheenaiheita ihmiset Kiinassa, Saksassa ja Italiassa välttävät – ja milloin suorastaan töksäyttävät. Artikkeli nähtävissä: Yle Uutiset
- Yle uutiset, 27.9.2017: Rooman alueella nähty sudenpentuja ensimmäistä kertaa sataan vuoteen. Yle uutiset
- Yle uutiset, 24.9.2017: Viiden tähden liike vaihtoi puheenjohtajaansa - Tähtäimessä pääministeriys. Yle uutiset
- Yle urheilu, 19.9.2017: Suomalaispuolustaja hankittiin opettamaan työnteon mallia - Tuija Hyyrynen on tärkeä pala naisten pääsarjaa. Yle urheilu.
- Yle Teema Fem, la 16.9.2017 klo 21.50: Rakkautta ja anarkiaa -elokuva (Italia 1973). 1970-luvun kulttiohjaajan Lina Wertmüllerin elokuva Mussolinia väijyvän naiivin anarkistin vaiheista.
- Yle Teema Fem, keskiviikkoisin klo 21.30 (Yle Areenassa 14 pv): Matkamiehet Brydon ja Coogan Italiassa (Trip to Italy). Brittikoomikot Steve Coogan ja Rob Brydon tekevät kulinaristisen matkan aurinkoiseen Italiaan ja seuraavat tunnettujen brittirunoilijoiden jalanjälkiä.
- Yle Tv2, 13.9. klo 15: Docventures: Kalle Kinnunen: Kiimaa vailla häpeää - 40 vuotta Cicciolinaa. YleTV2, Yle areena
- Yle uutiset, 10.9.2017: Livornon kadut muuttuivat joiksi - rankkasade pyyhkäisee yli Italian. Yle uutiset
- Yle Teema Fem, 7.9. klo 20: Italia - tyylin suurvalta. Italialainen muoti tuo mieleen laatukankaita, huippuluokan räätälöintiä ja eleganssia. Maan muotiteollisuus nousi kukoistukseen amerikkalaisten avulla. Nyt Pradan ja Armanin iltapuvut ovat vakionäky punaisella matolla. (Nähtävissä YleAreenalla kuukauden ajan).
- Yle Teema Fem, 2.8.2017: Isältä tyttärelle. Sarja alkaa vuodesta 1958 ja kertoo tarinan kolmenkymmenen vuoden ajalta, Italian taloudellisen nousun ja naisten aseman muuttumisen. 8-osainen sarja kertoo Giovanni Franza perheen tarinan. Nähtävissä YleAreenalla.
- Yle Teema Fem, 20.8.2017: Italian kaupungit. Rooma, Venetsia ja Pisa ovat turistien suosikkeja, mutta niistäkin löytyy vähemmän tunnettua nähtävää. Mikä on Italian vähiten arvostettu festivaali, entä missä sijaitsee "kuoleman saari", jolla on kolkko menneisyys? (Nähtävissä YleAreenassa kuukauden).
- Yle 1, 18.8.2017: Young Pope - Piru vai pyhimys. Kymmenosainen draamasarja leikkii ajatuksella, että entä jos yksi maailman mahtavimmista miehistä, katolisen kirkon johtaja, paavi, olisikin jotain aivan muuta kuin mitä on kuviteltu. (Nähtävissä YleAreenassa).
- YleAreena: Tatu Vaaskiven matkassa Italiassa. Viisiosainen ohjelmasarja kiertää Italiaa kirjailija Tatu Vaaskiven jälkiä seuraten. Suomalainen kirjailija Tatu Vaaskivi vietti kesän 1939 Italiassa, löysi etruskien polut, antiikin muistot ja renessanssin loiston.
- Yle puhe: Dekkaristi Vera Vala: Joutuisin vaikeuksiin, jos kirjani käännettäisiin italiaksi. Kuunneltavissa http://areena.yle.fi/1-2972222
- YleAreena: http://areena.yle.fi/1-3081785) Maria Hintikka Live: La mamma Italia - näin se tehdään.
- Yle TV1 ja YleAreena: arkisin tulee useina päivinä viikossa ja eri ajankohtina Italialaisia makuja -ohjelma, jossa valmistetaan italialaisia klassikkoruokia innostavalla ja rennolla otteella. Esitykset ovat lyhyitä ja napakoita (5-10 min.) ja niissä kerrotaan ruokareseptejä.
- YleAreena: nähtävissä vuonna 2014 esittettyjä dokumentteja italialaisesta joulunvietosta, jouluseimen historiasta ja ruokatavoista sekä uudenvuoden juhlimisesta (tekstitys suomeksi), http://areena.yle.fi/1-2483203

TALO ITALIASSA
YleTeemalla on esitetty useita kertoja aiempina vuosina ohjelma, jossa opittiin italian kieli 3 kuukaudessa. Ohjelmalla on Ylen Areenan sivuilla kotisivut, joilta löytyy oikein hyödyllisiä tehtäviä! (http://areena.yle.fi/1-2361406)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä