Espanja 2 (2023 - 2024)
Tietoja kurssista
Ryhmät kokoontuvat luokassa 1030, Mikkelin kansalaisopistolla yliopistokeskuksessa, Lönnrotinkatu 7 (sisäänkäynti Kirkkokadun puolelta). Opettajana on HuK Renny Virta. Ensimmäinen opintokerta on 13.9. Kurssille on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. Ole yhteydessä kurssin opettajaan, jos aiot jo ensimmäisellä kerralla olla mukana etäyhteyden välityksellä. Kurssin opintokerrat tallennetaan, joten jos et jonain keskiviikkona pääse kummallekaan tunnille, voit katsoa tallenteen jälkikäteen kotona.
Kurssi lähtee liikkeelle muutaman viikon kertauksella aiemmin opitusta. Oppikirja on Ventana 1, jota etenemme rauhalliseen tahtiin. Tarkoituksena on opiskella oppikirja puolesta välistä loppuun lukuvuoden aikana.
Kurssin tavoitteena on suullisen kielitaidon saavuttaminen, mutta kurssilla ei unohdeta myöskään muita kielitaidon osa-alueita eikä kielten rakenteiden opiskelua. Tunneilla käytetään monipuolisia työtapoja. Sanoja toistetaan ääntämisharjoitteluna. Oppikirjan tekstejä kuunnellaan, luetaan, niiden rakenteita pohditaan ja teksteistä keskustellaan. Tehdään runsaasti kuunteluharjoituksia. Erityisesti korostuu parien kanssa tehtävät puheharjoitukset. Kotitehtäviäkin annetaan, mutta ei liikaa.
Kurssilla on kotisivu, johon pääset tältä sivulta (vaatii salasanan, jonka saat opettajalta ensimmäisellä opintokerralla). Sieltä pystyt tarkastamaan mitä tunnilla tehtiin ja mitä tuli läksyksi, jos joudut olemaan poissa tunnilta. Siellä pystyt myös katsomaan tuntien tallenteet.
Kurssin opintosuunnitelma
Kurssin nimi: ESPANJA 2
Lukuvuosi: 2023 – 2024
Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9.00 – 10.30 ja 17.45 – 19.15
Oppikirja: Ventana 1, jälkimmäinen puolisko
Muu materiaali: Pedanet sivusto, osallistuminen teamsilla, tallenteet
päivämäärä |
kirjan kappale |
mihin keskitytään |
13.9. |
|
kertausta: mm. ääntäminen, lukusanat, kellonajat |
20.9. |
|
kertausta: mm. säännöllisten verbien taivutus, itsestä ja perheestä kertominen |
27.9. |
|
kertausta: mm. vokaalimuutosverbit, erilaisia viestintätilanteita |
4.10. |
unidad 5 |
teksti A |
11.10 |
|
teksti B |
18.10. |
|
elintarvikkeita, ravintolatilanteita |
syysloma |
|
|
1.11. |
|
adjektiivin taivutus ja paikka |
8.11. |
|
epäsäännöllisiä verbejä |
15.11. |
unidad 6 |
teksti A |
22.11. |
|
teksti B |
29.11. |
|
hay vai estar, tien neuvominen |
joululoma |
|
|
10.1. |
|
kaupunkisanastoa, paikan prepositioita |
17.1. |
|
lipun ostaminen, järjestysluvut |
24.1. |
unidad 7 |
vuodenajat, kuukaudet, päivämäärän sanominen |
31.1.. |
|
teksti A |
7.2. |
|
teksti B |
14.2. |
|
majoitussanastoa, hotellitilanteita |
21.2. |
|
suuret lukusanat, olla-verbien yhteenveto, kieltosanoja |
hiihtoloma |
|
|
6.3. |
unidad 8 |
teksti A |
13.3. |
|
teksti B, värit, vaatteita |
20.3. |
|
henkilön kuvailu |
27.3. |
|
gustar-verbi |
3.4. |
|
vapaa-ajan harrastukset |
10.4. |
|
kertausta |