Valinnaisaineet

Valinnaisaineet 8.-9. lk 2020-21

8. luokka

Taito- ja taideaineiden syventävät 8. lk
2 vuosiviikkotuntia

Musiikki
Soittoa ja laulua. Tavoitteena syventää jo aiemmin opittuja taitoja. Toimintaa suunnitellaan yhdessä ryhmän kanssa. Tutustutaan musiikin eri ilmiöihin Suomessa ja ulkomailla.

Kuvataide
Oman kuvallisen ilmaisun kehittäminen ja vahvistaminen. Tutustutaan kuvataiteen eri aikakausiin erilaisten teemojen kautta. Sisältö: erilaisten piirtimien käyttö, maalaustekniikat, kokeileva suunnittelu ja kolmiulotteinen muotoilu. Kurssista kootaan näyttely.

Käsityö: Tekninen painotus
Oppilas syventää taitojaan ja tietojaan mm. seuraavissa aihepiireissä: puu-, metalli- ja sähköteknologia sekä elektroniikka. Esineen ja sen työprosessin suunnittelussa sekä työn toteutuksessa oppilaalle annetaan vapautta ja rohkaistaan soveltamaan aiemmin opittua uusissa yhteyksissä.

Käsityö: Tekstiilipainotus
Monipuolisesti käsityötä, esimerkiksi ompelua, tilkkutöitä, konekirjontaa, neulomista ja virkkuutöitä. Voidaan tehdä vaate itselle, pehmolelu tai muita töitä oppilaiden toiveiden mukaan. Tutustumista suomalaisiin muotisuunnittelijoihin ja vaatebrändeihin.

Liikunta
Liikuntaa monipuolisesti, erilaista kuntoliikuntaa ja pelejä. Ohjelmaa rakennetaan ryhmän toiveiden mukaan.

Kestävyyskunto

Lihaskunto

Notkeus ja liikkuvuus

Tasapaino

  1. lenkkeilyä, kuntopiirejä, kuntonyrkkeilyä, joogaa, pallo- ja mailapelejä…

Kotitalous
Vahvistetaan 7. luokalla opittuja perustaitoja. Syvennetään aiemmin opittuja tietoja ja taitoja sekä lisätään tiedon ja taidon soveltamista sekä luovia ratkaisuja. Aiheina esimerkiksi suomalainen ruokakulttuuri, leipominen ja juhlien järjestäminen ja erityisruokavalioiden huomioiminen ruuanvalmistuksessa.

Taito- ja taideaineiden syventävät

1 vuosiviikkotunti 8. lk

Musiikki
Musisointikurssi, johon voi osallistua soittaen ja/tai laulaen. Harjoiteltava ohjelmisto rakennetaan yhdessä ryhmän kanssa.

Liikunta
Liikuntaa monipuolisesti, erilaista kuntoliikuntaa ja pelejä. Ohjelmaa rakennetaan ryhmän toiveiden mukaan.

Käsityö: Tekninen painotus
Oppilas syventää taitojaan ja tietojaan teknisessä työssä.

Kotitalous
Vahvistetaan 7. luokalla opittuja perustaitoja. Syvennetään aiemmin opittuja tietoja ja taitoja sekä lisätään tiedon ja taidon soveltamista sekä luovia ratkaisuja

Kuvataide
Valokuvaus. Oman kuvallisen ilmaisun kehittäminen ja vahvistaminen.

Käsityö: Tekstiilipainotus
Neuloen hyvää oloa. Valmistetaan erilaisia neuletöitä, virkistymistä ja rentoutumista neuloen. 

Muut valinnaisaineet 2 vuosiviikkotuntia 8. lk

Tietotekniikka
Valinnaisessa tietotekniikassa syvennämme aikaisemmin opittuja tietotekniikan taitoja. Aihealueita ovat mm. tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, esitysgrafiikka sekä ajankohtaiset tietotekniikan ilmiöt.

Venäjä (B2)
Venäjä on oppiaineena B2-kieli, mikä tarkoittaa, että se valitaan sekä kahdeksannelle että yhdeksännelle luokalle. Kahdeksannella luokalla opetellaan lukemaan kyrillistä tekstiä ja kirjoittamaan kyrillisiä aakkosia sekä kaunokirjoituksella että näppäimistöllä. Opetellaan tervehdyksiä, nimen kertominen ja kysyminen, kuulumiset ja tavallisimpia jokapäiväisiä ilmaisuja. Lisäksi tutustutaan muun muassa lukusanoihin, persoonapronomineihin ja verbin taivutukseen. Tutustutaan erilaisiin venäläisen kulttuurin ilmiöihin ja tuotoksiin. Pyritään puhumaan niin paljon kuin mahdollista. Yhdeksännellä luokalla kerrataan aiemmin opittua ja syvennetään tietoja ja taitoja. Tutustutaan tarkemmin sijamuotoihin. Opitaan kertomaan esimerkiksi omasta asuinalueesta, koulusta, vapaa-ajasta ja kiinnostuksen kohteista. Edelleen tutustutaan venäläiseen kulttuuriin ja harjoitellaan sekä puhumista, kirjoittamista, kuuntelua että tekstien ymmärtämistä.

Tervetuloa venäjän kiehtovaan maailmaan!

Saksa (B2)
8. luokalla alkava saksa. Kurssien taustana on kyseisen maan kulttuuri, elämäntapa, arvot, asenteet, tavat jne. Yläasteella alkavassa valinnaisessa kielessä pääpaino on puhumisen ja ääntämisen harjoittelussa sekä totuttelussa kuuntelemaan ja hahmottamaan kohdekielistä puhetta. Rakenteiden osalta opetetaan vain kaikkein keskeisimmät asiat, joita tarvitaan tukemaan kommunikaation sujumista.

Luova kirjoittaminen
Luovan kirjoittamisen peruskurssi syventää ja laajentaa äidinkieleen ja kirjallisuuteen liittyvien tietojen ja taitojen hallintaa. Kurssilla tehdään uudenlaisia tekstikokeiluja, tuotetaan runoja, kertomuksia, näytelmäkatkelmia. Kurssilla käytetään monipuolisia virikkeitä kirjoittamisen lähtökohtana ja opetellaan kirjoittamisen prosessiluonnetta.

Peliliikunta
Painottuu palloiluun. Oppilas kehittää lajitaitojaan kurssilla opetettavissa tutuissa lajeissa sekä pääsee myös kokeilemaan vähemmän harrastettuja palloilulajeja.

Musiikki
Musisointikurssi, johon voi osallistua soittaen ja/tai laulaen. Harjoiteltava ohjelmisto rakennetaan yhdessä ryhmän kanssa.

Kotitalous
Vahvistetaan 7. luokalla opittuja perustaitoja. Syvennetään aiemmin opittuja tietoja ja taitoja sekä lisätään tiedon ja taidon soveltamista sekä luovia ratkaisuja. Aiheina esimerkiksi suomalainen ruokakulttuuri, leipominen ja juhlien järjestäminen ja erityisruokavalioiden huomioiminen ruuanvalmistuksessa.

Ilmaisutaito
Tutustutaan ilmaisuun ja draamaan. Kurssilla voidaan tehdä myös esimerkiksi keskittymis-, rentoutumis-, pantomiimi- ja improvisointiharjoituksia. Harjoitellaan myös yhteistyötaitoja ja äänenkäyttöä. Tavoitteena voi myös olla pienimuotoisen esityksen työstäminen valmiiksi.

Valokuvaus
Harjoitellaan valokuvausta erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten kohteiden kuvausta.

Elokuvahistoria
Tutustumme kokonaisvaltaisesti elokuvien historiaan. Katsomme historiaan liittyviä elokuvia ja teemme itse historian aiheeseen liittyvän elokuvan.

Elokuvakurssi
Kurssilla keskitytään elokuvakulttuuriin eri aikakausina. Kurssilla opetellaan lukemaan elokuvia: kykyä eritellä ja ymmärtää elokuvan rakennetta, sisältöjä ja teemoja. Elokuvalukutaito harjaannuttaa oppijaa näkemään elokuvasta niin mekaanisen kuin kriittisen lukemisen tasot. Eri tasojen näkeminen johdattaa katsojaa ymmärtämään elokuvan katsomisen ja tulkitsemisen eri puolia.

9. luokka

Taito- ja taideaineiden syventävät 9. lk
2 vuosiviikkotuntia 

Musiikki
Soittoa ja laulua. Tavoitteena syventää jo aiemmin opittuja taitoja. Toimintaa suunnitellaan yhdessä ryhmän kanssa. Tutustutaan musiikin eri ilmiöihin Suomessa ja ulkomailla.

Kuvataide
Oman kuvallisen ilmaisun kehittäminen ja vahvistaminen. Tutustutaan kuvataiteen eri aikakausiin erilaisten teemojen kautta. Sisältö: erilaisten piirtimien käyttö, maalaustekniikat ,kokeileva suunnittelu ja kolmiulotteinen muotoilu. Kurssista kootaan näyttely.

Käsityö: Tekninen painotus
Oppilas syventää taitojaan ja tietojaan mm. seuraavissa aihepiireissä: puu-, metalli- ja sähköteknologia sekä elektroniikka. Esineen ja sen työprosessin suunnittelussa sekä työn toteutuksessa oppilaalle annetaan vapautta ja rohkaistaan soveltamaan aiemmin opittua uusissa yhteyksissä.

Käsityö: Tekstiilipainotus
Monipuolisesti käsityötä, esimerkiksi ompelua, tilkkutöitä, konekirjontaa, neulomista ja virkkuutöitä. Voidaan tehdä vaate itselle, pehmolelu tai muita töitä oppilaiden toiveiden mukaan. Tutustumista suomalaisiin muotisuunnittelijoihin ja vaatebrändeihin.

Liikunta
Liikuntaa monipuolisesti, erilaista kuntoliikuntaa ja pelejä. Ohjelmaa rakennetaan ryhmän toiveiden mukaan.

Kestävyyskunto

Lihaskunto

Notkeus ja liikkuvuus

Tasapaino

  1. lenkkeilyä, kuntopiirejä, kuntonyrkkeilyä, joogaa, pallo- ja mailapelejä…

Kotitalous
Vahvistetaan 7. luokalla opittuja perustaitoja. Syvennetään aiemmin opittuja tietoja ja taitoja sekä lisätään tiedon ja taidon soveltamista sekä luovia ratkaisuja. Aiheina esimerkiksi suomalainen ruokakulttuuri, leipominen ja juhlien järjestäminen ja erityisruokavalioiden huomioiminen ruuanvalmistuksessa.  

MUUT VALINNAISAINEET

2 vuosiviikkotuntia 9. lk

Venäjä (B2)
Venäjä on oppiaineena B2-kieli, mikä tarkoittaa, että se on valittu jo kahdeksannella luokalla ja sen tulisi jatkua yhdeksännellä luokalla. Yhdeksännellä luokalla kerrataan aiemmin opittua ja syvennetään tietoja ja taitoja. Tutustutaan tarkemmin sijamuotoihin. Opitaan kertomaan esimerkiksi omasta asuinalueesta, koulusta, vapaa-ajasta ja kiinnostuksen kohteista. Edelleen tutustutaan venäläiseen kulttuuriin ja harjoitellaan sekä puhumista, kirjoittamista, kuuntelua että tekstien ymmärtämistä.

Tervetuloa jatkamaan venäjän kiehtovassa maailmassa!

Luova kirjoittaminen
Luovan kirjoittamisen peruskurssi syventää ja laajentaa äidinkieleen ja kirjallisuuteen liittyvien tietojen ja taitojen hallintaa. Kurssilla tehdään uudenlaisia tekstikokeiluja, tuotetaan runoja, kertomuksia, näytelmäkatkelmia. Kurssilla käytetään monipuolisia virikkeitä kirjoittamisen lähtökohtana ja opetellaan kirjoittamisen prosessiluonnetta.

Peliliikunta
Painottuu palloiluun. Oppilas kehittää lajitaitojaan kurssilla opetettavissa tutuissa lajeissa sekä pääsee myös kokeilemaan vähemmän harrastettuja palloilulajeja.

Musiikki
Musisointikurssi, johon voi osallistua soittaen ja/tai laulaen. Harjoiteltava ohjelmisto rakennetaan yhdessä ryhmän kanssa.

Kotitalous
Vahvistetaan aikaisemmin opittuja perustaitoja. Syvennetään aiemmin opittuja tietoja ja taitoja sekä lisätään tiedon ja taidon soveltamista sekä luovia ratkaisuja. Aiheina kansainvälinen ruokakulttuuri, leipominen ja juhlien järjestäminen ja erityisruokavalioiden huomioiminen ruuanvalmistuksessa.

Retkeily
Luonnossa liikkumisen taidot, erätaidot ja lajien tunnistusta. Mahdollisimman paljon tunteja ulkona.

Ilmaisutaito
Tutustutaan ilmaisuun ja draamaan. Kurssilla voidaan tehdä myös esimerkiksi keskittymis-,rentoutumis-, pantomiimi- ja improvisointiharjoituksia. Harjoitellaan myös yhteistyötaitoja ja äänenkäyttöä. Tavoitteena voi myös olla pienimuotoisen esityksen työstäminen valmiiksi.

Valokuvaus
Harjoitellaan valokuvausta erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten kohteiden kuvausta. Oman kuvallisen ilmaisun kehittäminen ja vahvistaminen.

Elokuvan historia
Tutustumme elokuvan tekemisen historiaan, elokuvaan historiallisena lähteenä sekä historiallisen elokuvan tekemiseen. Katsomme historiaan liittyviä elokuvia ja teemme historian aiheeseen liittyvän elokuvan.

Elokuvakurssi
Kurssilla keskitytään elokuvakulttuuriin eri aikakausina. Kurssilla opetellaan lukemaan elokuvia: kykyä eritellä ja ymmärtää elokuvan rakennetta, sisältöjä ja teemoja. Elokuvalukutaito harjaannuttaa oppijaa näkemään elokuvasta niin mekaanisen kuin kriittisen lukemisen tasot. Eri tasojen näkeminen johdattaa katsojaa ymmärtämään elokuvan katsomisen ja tulkitsemisen eri puolia.

Yrittäjäkurssi
Syvennytään yrittäjyyteen ja tutustutaan erilaisiin yrityksiin. Tutustutaan yrittäjyyden käytäntöihin. Mahdollisuus osallistua YES-ohjelmaan.

Tietotekniikka
Valinnaisessa tietotekniikassa syvennämme aikaisemmin opittuja tietotekniikan taitoja. Aihealueita ovat mm. tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, esitysgrafiikka sekä ajankohtaiset tietotekniikan ilmiöt.

Kuvataide
Oman kuvallisen ilmaisun kehittäminen ja vahvistaminen. Tutustutaan kuvataiteen eri aikakausiin erilaisten teemojen kautta. Sisältö: erilaisten piirtimien käyttö, maalaustekniikat, kokeileva suunnittelu ja kolmiulotteinen muotoilu. Kurssista kootaan näyttely.

Käsityö: Tekninen painotus
Oppilas syventää taitojaan ja tietojaan mm. seuraavissa aihepiireissä: puu-, metalli- ja sähköteknologia sekä elektroniikka. Esineen ja sen työprosessin suunnittelussa sekä työn toteutuksessa oppilaalle annetaan vapautta ja rohkaistaan soveltamaan aiemmin opittua uusissa yhteyksissä.

Käsityö: Tekstiilipainotus
Monipuolisesti käsityötä, esimerkiksi ompelua, tilkkutöitä, konekirjontaa, neulomista ja virkkuutöitä. Voidaan tehdä vaate itselle, pehmolelu tai muita töitä oppilaiden toiveiden mukaan. Tutustumista suomalaisiin muotisuunnittelijoihin ja vaatebrändeihin. 

Muut valinnaisaineet 9. lk
1 vuosiviikkotunti

Musiikki
Musisointikurssi, johon voi osallistua soittaen ja/tai laulaen. Harjoiteltava ohjelmisto rakennetaan yhdessä ryhmän kanssa.

Liikunta
Liikuntaa monipuolisesti, erilaista kuntoliikuntaa ja pelejä. Ohjelmaa rakennetaan ryhmän toiveiden mukaan.

Kestävyyskunto

Lihaskunto

Notkeus ja liikkuvuus

Tasapaino

  1. lenkkeilyä, kuntopiirejä, kuntonyrkkeilyä, joogaa, pallo- ja mailapelejä

Käsityö: Tekninen painotus-puukkokurssi
Oppilas syventää taitojaan ja tietojaan teknisessä työssä ja valmistaa puukon alusta loppuun.

Kotitalous
Vahvistetaan jo opittuja perustaitoja. Valmistetaan pikkusuolaisia, leivotaan ja valmistetaan eri kansallisuuksien pieniä naposteltavia.

Kuvataide
Oman kuvallisen ilmaisun kehittäminen ja vahvistaminen. Kurssin valinneilla on mahdollisuus syventää omaa osaamistaan.

Käsityö: Tekstiilipainotus
Neuloen hyvää oloa. Valmistetaan erilaisia neuletöitä, virkistymistä ja rentoutumista neuloen.

Maailma tänään
Tutustumme ajankohtaisiin ilmiöihin ja kansainväliseen tilanteeseen.