Oppimisen tuki

Oppimisen tuki

Tukiopetus

Eriyttäminen ja tukiopetus ovat ensisijaisia keinoja auttaa oppilasta selviämään koulunsa läpi omien oppimisedellytystensä mukaisesti. Oppilaalla on oikeus saada tukiopetusta, josta aloitteen voi tehdä oppilas, opettaja tai huoltaja. Tukiopetuksen sisällöstä, määrästä ja aikataulusta päättää opettaja yhteistyössä huoltajien kanssa. Tukiopetuksen painopiste on ennakoinnissa, siis mielellään ajoissa esim. ennen koetta. Tukiopetusta koskevissa asioissa kannattaa olla yhteydessä opettajiin.

Läksykerho

Läksykerho pidetään saman päivänä kello 14.45-15.00.
Läksyjen runsaampi tekemättömyys ja esim. palautettavan työn/projektin viivästyminen johtavat pidempään läksykerhoon koulun jälkeen, jonka kyseisen aineen aineenopettaja pitää. Päivä sovitaan oppilaan ja huoltajan kanssa, jotta kuljetus järjestyy. Läksykerho voi olla myös tukiopetusta ja omien opiskelutaitojen hiomista.

Osa-aikainen erityisopetus (yleisestä erityiseen)

Sitä tarjotaan kaikille tarvittaessa opitun kertaamiseen ja perustaitojen vahvistamiseen, keskittymiseen, mativaation ja työskentelytaitojen oppimiseen. Avoin pienryhmä toimii myös jäähypenkkinä sitä tarvitseville.

Tehostettu ja erityinen tuki

Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, annetaan pedagogiseen arvioon perustuen tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti. Tehostettua tukea annetaan silloin, kun yleinen tuki ei riitä. Tukimuotoina Miehikkälän yläkoulussa käytetään ensisijaisesti oppiaineksen eriyttämistä ja / tai säännöllistä tukiopetusta sekä osa-aikaista erityisopetusta.

Erityinen tuki edellyttää pedagogista selvitystä ja asiantuntijalausuntoa, päätöksen tekemisestä vastaa hallintosäännön mukaisesti Auli Hyttinen. Tällöin oppilaalle laaditaan Hojks. Käytettävissä ovat edelleen kaikki samat perusopetuksen tukimuodot kuin tehostetussa tuessa. Oppiaineen oppimäärää voidaan tarvittaessa kuitenkin yksilöllistää.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä