Kansalaisopistopäivä

Tekijä: Marja Ollila
Ke 4.4 yläasteella oli kansalaisopistopäivä. Noin viikkoa ennen tätä päivää saimme laput josta sitten sai valita mieleisensä ohjelmat mitä halusivat tehdä tänään eli 4.4. Valintana oli esim.
-Kristan kakkukoulu
-Parempia kuvia kännykällä
-Pärekorien valmistusta
-Aikuisten värityskuvia 
-Posliinimaalausta
-Atx(liikunta juttu)
-Lavis (liikunta juttu)
-Japaninkieleen tutustumista
-Miekkailua
-Blogien ja kotisivujen tekemistä

Tässä oli suurin osa mitä oppilaat saivat valita. (Voi olla että unohdin jonkun lajin mutta se ei varmaan kauheasti haittaa.)
 
Minä valitsin Kristan kakkukoulun ja parempia kuvia kännykällä. Molemmat oli hirmu ihania. Mutta silti olisin voinut valita vaikka kaikki muutkin, mutta se ei olisi mitenkään ollut mahdollista, Sillä kaikki kuulostivat tosi mielenkiintoisilta. Kristan kakkukoulussa täytimme ja koristelimme kakun, sillä kakkupohja oli jo valmiiksi tehty ja halkaistu 4 samankokoiseen osaan. Kakun väliin tuli hilloa ja kermavaahtoa ja ihan viimeisen osan päälle tuli sokerikreemi. Sitten päälle laitettiin Sokerimassa ja koristeltiin. Kun kakku oli valmis, keitettiin kaffeet ja herkutelimme.

 Parempia kuvia kännykällä pajassa opetelimme ja katsoimme miten saamme otettua normaalikuvista paljon kauniimpia kuin normaalisti. Ensiksi katsoimme pari videopätkää  jossa nuori mies kertoi muutamia vinkkejä miten saada normaalikuvista kauniimpia. Sitten saimme tehtävän mennä ulos kuvaamaan erilaisista kuvakulmista ja eri läheisyyksiltä. Saimme myös ottaa maisemakuvia. Kun kuvat oli otettu palasimme takaisin koululle. Koululla latasimme sovelluksen nimeltä Snapseed, joka on todella hyvä kuvanmuokkaussovellus. (Minä varsinaisesti suosittelen Snapseediä.)Ohjelmien välissä oli tietysti teemaviikkoon sopiva perinneruokailu joka kesti 1h. Siitä sitten menimme niihin ohjelmiin minne olimme päässeet. Ohjelmien loputtua pääsimme lähtemään kotiin. 

 Tämän tekstin on tehnyt: Marja Ollila


Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin