2. Sananvapaudesta täytyy pitää huolta

Sananvapaus on perusoikeuksistani tärkeimpiä. Samalla se kuuluu joukkoon oikeuksia, joiden olemassaoloa en länsimaisen sivistysvaltion kasvattina huomaa. En tule miettineeksi, millaista elämäni olisi, jos joutuisin usein arvioimaan, mitä sanon ääneen. En tule pohtineeksi, millaista olisi pitää blogia, jos joutuisin jatkuvasti puntaroimaan, mitä uskallan muiden ihmisten luettavaksi paljastaa. Minun ei tarvitse, koska Suomessa sana on vapaa.

Sananvapautta arvostetaan laajalti, vaikkei sen olemassaoloa välttämättä tule usein tietoisesti ajatelleeksi. Tosiasia kuitenkin on, että ilman sananvapautta emme voisi esimerkiksi kritisoida yhteiskunnan epäkohtia. Jos sana ei olisi vapaa, en olisi voinut opiskelijatovereideni kanssa kirjoittaa sanomalehteen siitä, millaiset asiat aiheuttavat haasteita nykypäivän lukiolaiselle. Myöskään hallituksen säästötoimien kritisointi lehtien palstoilla tai edes kadunvarsikahviloissa ei olisi mahdollista, jos sananvapautta rajoitettaisiin kovalla kädellä.

Sananvapaudessa on paljon hyvää, mutta siihen liittyy myös ongelmia. Yksi suurimpia ongelmia on se, että sananvapautta käytetään lyömäaseena, oikeuttajana sanoa toiselle rumasti ja loukkaavasti. Tähän ilmiöön ottaa kantaa käsikirjoittaja ja kirjailija Jyrki Lehtola kommentissaan Mun sananvapaus, sun tyhmyys (Ilta-Sanomat 9.4.2016). "Sananvapaus on upea asia, jota tyhmät ihmiset käyttävät väärin", Lehtola toteaa ja tulee samalla tiivistäneeksi minun ajatukseni yhteen virkkeeseen. Meidän pitäisi olla ylpeitä sananvapaudestamme, mutta sen sijaan ajattelemme, että sananvapaus tarkoittaa mahdollisuutta "osallistua kukkasipulien kevätistutusta koskevaan keskusteluun toteamalla, että sä et homo tiedä mistään mitään oot varmaan islami toivottavasti kuolet pian". Ja niinpä me pidämme suurena oikeutenamme, ehkä suorastaan velvollisuutenamme nimitellä, haukkua ja kiusata ihmisiä, jotka ovat meidän kanssamme eri mieltä – eli väärässä. Tähän tuntuvat sortuvan monet ihmiset ikään, koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Jos joku esittää mielipiteen, jota emme hyväksy, ryntäämme virtuaalisille kaduille raivoamaan ja osoittamaan, että me olemme oikeassa ja oikealla asialla.

Sananvapauden kaatopaikka on internet, joka on ennen näkemättömällä tavalla mullistanut ihmisten mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin. Nyt periaatteessa jokainen voi saada mielipiteensä esille nopeammin kuin ehtii ajatusta loppuun saakka miettiä. "Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat tehneet meistä jokaisesta tiedotusvälineen", toteaa oikeustieteen tohtori ja kirjailija Jarkko Tontti kolumnissaan Vihapuheesta ja sananvapaudesta (Diakonia 1/2016). Siinä, että voimme entistä helpommin saada mielipiteemme kuuluviin ja puhua julkisesti meitä kiinnostavista asioista, on tietenkin paljon myönteisiä puolia. Ideaalitilanteessahan olisi vain hyvä, että kuka tahansa voi nostaa esille tärkeitä asioita, ja näin demokratia vain vahvistuisi.

Emme kuitenkaan elä ideaalitilanteessa. Useimmat meistä eivät osaa toimia tiedotusvälineenä vastuullisesti vaan olemme kuin kiukkuisia pikkulapsia hiekkalaatikolla nimittelemässä toisiamme tai pienen yhteisön ukkoja ja akkoja juoruamassa pahansuovasti toistemme tekemisistä. Niinpä harkitsemattomia kommentteja ja ilkeitä viiltoja löytyy verkon syövereistä loputtomasti, kun hieman ympärille vilkaisee. Internetin hiekkalaatikoilla ja virtuaalikuppiloissa mekastaessa on vain unohtunut, että verkossa yleisö on arvaamattoman laaja ja pahat sanat kantautuvat huomattavasti kauemmaksi kuin tulee ajatelleeksi.

Pahimmillaan harkitsematon sanailu voi johtaa jopa rikossyytteisiin. Aamuyön hetkenä verkkoon kiukustuneena sylkäisty kommentti voi päätyä tuhansien lukijoiden silmien alle ja viedä kirjoittajansa syytetyksi esimerkiksi kunnianloukkauksesta. Sananvapaus ei oikeuta mitä tahansa puhetta, mutta se tuntuu liian monelta hämärtyvän: moni kokee, että juuri sananvapauden ansiosta on oikeus oksentaa mustimmatkin ajatukset muiden silmien eteen.

Jarkko Tontti muistuttaa, että perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset takaavat sananvapauden mutta myös ihmisen maineen suojan ja suojan syrjintää vastaan. Niinpä sananvapautta ei voi käyttää oikeutuksena sanoa aivan mitä tahansa. Toisaalta sananvapaus ei myöskään saa olla väline, jolla suljetaan suut ja sallitaan vain samanmielisten keskinäinen ajatustenvaihto.

Jyrki Lehtolan mukaan internetin myötä sananvapaus on kaventunut, koska nyt keskustellaan siitä, mitä sananvapaus tarkoittaa. Pelätään, että joku loukkaantuu, ja jos liikaa pelätään, kaventuu sananvapaus entisestään, Lehtola huomauttaa. Jarkko Tontti kuitenkin muistuttaa: "Tyhmiäkin saa puhua ja kiivaskin keskustelu on sallittua." Eri mieltä saa siis olla, eikä toisin ajattelevia saisi vaientaa – varsinkaan sananvapauden nimissä. Samoin kenenkään ei pitäisi vaientaa itseään etukäteen ryhtymällä pelkäämään, että joku loukkaantuu. Jos niin tekee, tulee itse rajoittaneeksi sananvapauttaan. Jos me länsimaisen sivistysvaltion asukkaat emme uskalla puhua ja ajautua välillä kovaankin keskusteluun erimielisten kanssa, on sananvapauden suunta murheellinen.

Sananvapaus ei elä ja kukoista itsestään. Päinvastoin, se murenee ja on jo murenemassa, jos suljemme suumme siksi, että pelkäämme muiden reaktioita, tai keskustelemme asioista vain samaa mieltä olevien kanssa, koska haluamme välttää ristiriitoja. Asioista on uskallettava puhua ja mielipiteitä on saatava ilmaista ilman pelkoa, että otsaan isketään rasisti- tai suvakkileima. Samalla on muistettava kunnioittaa muita – myös niitä, jotka ovat eri mieltä.

Haluan uskoa siihen, että tulevatkin sukupolvet voivat avata suunsa joutumatta pelkäämään seurauksia. Haluan, että minun jälkeeni tulevat lukiolaiset voivat vuorostaan nostaa esille elämänsä epäkohtia julkisuudessa. Jotta niin käy, on sananvapaudesta pidettävä huolta.

 

5163 merkkiä