Perustaso 1, 2op (EAB34)
Moduulin tehtävänä on ohjata opiskelijaa hyödyntämään kohdekieltä tiedonhankinnan välineenä. Moduulissa vahvistetaan opiskelijan kansainvälisyysvalmiuksia ja rohkaistaan opiskelijaa toimimaan oman kulttuurinsa lähettiläänä.
Yleiset tavoitteet
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
Keskeiset sisällöt
Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen
Opintojakson arviointi
Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista ja pienemmistä testeistä saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osaalueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja
työskentelyn monipuoliseen havainnointiin. Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10. Jaksot suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. Ensimmäisiä jaksoja ei suositella suoritettavaksi itsenäisesti.

- pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.3 tavoitteiden mukaisesti.
Keskeiset sisällöt
- kohdekielen maantieteellinen levinneisyys, variantit
- Suomi kohdekielellä opiskelun näkökulmasta
- arjen tavat ja traditiot sekä kulttuurierojen vertailua
Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen
- Globaali- ja kulttuuriosaaminen