Vieraat kielet, espanja, B2-oppimäärä

Perustason alkeet 3, 2 op (EAB21)

Moduulin tehtävänä on ohjata opiskelijaa muodostamaan kokonaisnäkemys perustason alkeisvaiheesta ja edistymisestä kohdekielen opinnoissa.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.2 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • sosiaalisen kohtaamisen tilanteet arjessa, tavanomaiset asiointitilanteet
  • vapaa-ajan vietto ja harrastukset
  • koulu

Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen


  • Vuorovaikutusosaaminen

Paikallinen lisäys
Opintojakson arviointi

Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osa-alueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin. Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.

Opintojakson vapaa kuvaus


Opintojakson tehtävänä on ohjata opiskelijaa muodostamaan kokonaisnäkemys perustason
alkeisvaiheesta ja edistymisestä kohdekielen opinnoissa. Tarvittaessa huomiota kiinnitetään B2-
oppimäärää peruskoulun puolella opiskelleen opiskelijan opintojen aloittamiseen.
Jaksot suositellaan suoritettavan numerojärjestyksessä ja ensimmäisiä jaksoja ei suositella
suoritettavan itsenäisesti.

Perustaso 1, 2 op (EAB22)

Moduulin tehtävänä on ohjata opiskelijaa hyödyntämään kohdekieltä tiedonhankinnan välineenä. Moduulissa vahvistetaan opiskelijan kansainvälisyysvalmiuksia ja rohkaistaan opiskelijaa toimimaan oman kulttuurinsa lähettiläänä.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.3 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • kohdekielen maantieteellinen levinneisyys, variantit
  • Suomi kohdekielellä opiskelun näkökulmasta
  • arjen tavat ja traditiot sekä kulttuurierojen vertailua

Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen


  • Globaali- ja kulttuuriosaaminen

Paikallinen lisäys
Opintojakson arviointi


Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osaalueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin.
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.

Opintojakson vapaa kuvaus


Opintojakson tehtävänä on ohjata opiskelijaa hyödyntämään kohdekieltä tiedonhankinnan välineenä. Opintojaksossa vahvistetaan opiskelijan kansainvälisyysvalmiuksia ja rohkaistaan opiskelijaa toimimaan oman kulttuurinsa lähettiläänä.
Jaksot suositellaan suoritettavan numerojärjestyksessä.

 

Perustaso 2, 2 op (EAB23)

Moduulin tehtävänä on tarjota opiskelijalle välineitä ilmaista kohdekielellä tuntemuksiaan ja mielipiteitään. Moduulissa harjoitellaan vuorovaikutuksen ylläpitoa ja aktiivisen kuuntelun taitoa.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.3–A2.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • hyvinvointi ja terveys
  • eri elämänvaiheet

Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen


  • Hyvinvointiosaaminen

Paikallinen lisäys
Opintojakson arviointi


Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osaalueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin. Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.

Opintojakson vapaa kuvaus


Opintojakson tehtävänä on tarjota opiskelijalle välineitä ilmaista kohdekielellä tuntemuksiaan ja mielipiteitään. Opintojaksossa harjoitellaan vuorovaikutuksen ylläpitoa ja aktiivisen kuuntelun taitoa. Jaksot kannattaa suorittaa numerojärjestyksessä.

Perustaso 3, 2 op (EAB24)

Moduulin tehtävänä on ohjata opiskelija kielialueen kulttuurisesti ja historiallisesti keskeisten aiheiden pariin. Moduulissa rohkaistaan opiskelijaa käyttämään kohdekieltä itselle kiinnostavia kulttuuriaiheita tutkiessa. Moduulin aikana opiskelija tekee oman kohdekielisen tuotoksen.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • eri kulttuuriaiheita kieli- ja kulttuurialueelta
  • ajankohtaiset kulttuuriaiheet
  • luova toiminta opiskelijoiden oman mielenkiinnon perusteella

Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen


  • Globaali- ja kulttuuriosaaminen

Paikallinen lisäys
Opintojakson arviointi


Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osaalueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin.
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.

Opintojakson vapaa kuvaus


Opintojakson tehtävänä on ohjata opiskelija kielialueen kulttuurisesti ja historiallisesti
keskeisten aiheiden pariin. Opintojaksossa rohkaistaan opiskelijaa käyttämään kohdekieltä itselle
kiinnostavia kulttuuriaiheita tutkiessa. Opintojakson aikana opiskelija tekee oman kohdekielisen
tuotoksen.
Jaksot suositellaan suoritettavan numerojärjestyksessä.

Perustaso 4, 2 op (EAB25)

Moduulin tehtävänä on vahvistaa opiskelijan itsetuntoa kielenkäyttäjänä tarjoamalla mahdollisuuksia pohtia ja harjoitella kieltä erilaisissa jatko-opintoihin ja työelämään liittyvissä tilanteissa.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • opiskelu koulussa sekä mahdolliset jatko-opinnot ja työelämä

  • tulevaisuudensuunnitelmat

Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen

  • Yhteiskunnallinen osaaminen

Paikallinen lisäys
Opintojakson arviointi


Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osaalueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin.
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.

Opintojakson vapaa kuvaus


Opintojakson tehtävänä on vahvistaa opiskelijan itsetuntoa kielenkäyttäjänä tarjoamalla mahdollisuuksia pohtia ja harjoitella kieltä erilaisissa jatko-opintoihin ja työelämään liittyvissä tilanteissa. Jaksot on hyvä suorittaa numerojärjestyksessä.

Perustaso 5, 2 op (EAB26)

Moduulin tehtävänä on rohkaista opiskelijaa lukemaan ja tulkitsemaan oman kielitaitonsa mukaisesti eri tasoisia ja pituisia tekstejä. Moduulissa vahvistetaan tekstien tulkitsemiseen tarvittavia strategioita ja syvennetään taitoa tuottaa kieltä vuorovaikutustilanteen edellyttämällä tavalla ottaen huomioon viestin vastaanottaja.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.1 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • ajankohtaiset aiheet

  • kohdekieliset mediat

  • lähdekritiikki

Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen

  • Monitieteinen ja luova osaaminen

Paikallinen lisäys
Opintojakson arviointi


Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osaalueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin.
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.

Opintojakson vapaa kuvaus


Opintojakson tehtävänä on rohkaista opiskelijaa lukemaan ja tulkitsemaan oman kielitaitonsa
mukaisesti eri tasoisia ja pituisia tekstejä. Opintojaksossa vahvistetaan tekstien tulkitsemiseen
tarvittavia strategioita ja syvennetään taitoa tuottaa kieltä vuorovaikutustilanteen edellyttämällä
tavalla ottaen huomioon viestin vastaanottaja.
Jaksot on hyvä suorittaa numerojärjestyksessä

Perustason jatko 1, 2 op (EAB27)

Moduulin tehtävänä on auttaa opiskelijaa vahvistamaan perustason tekstin tulkinta- ja tuottamistaitoja.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.2 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • erilaiset asuinympäristöt

  • kestävä elämäntapa


Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen

  • Eettisyys ja ympäristöosaaminen

Paikallinen lisäys
Opintojakson arviointi


Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai
ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osaalueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin. Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.

Opintojakson vapaa kuvaus


Opintojakson tehtävänä on auttaa opiskelijaa vahvistamaan perustason tekstin tulkinta- ja tuottamistaitoja. Valmentautuminen ylioppilaskirjoituksiin alkaa.

 

Perustason jatko 2, 2 op (EAB28)

Moduulin tehtävänä on auttaa opiskelijaa muodostamaan kokonaisnäkemys perustason kielitaidosta. Moduulin aikana vahvistetaan taitoja, joita opiskelija hyödyntää pystyäkseen jatkamaan osaamisensa omaehtoista kehittämistä.

Yleiset tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.2 tavoitteiden mukaisesti.

Keskeiset sisällöt

  • kansainvälinen osaaminen ja yhteistyö
  • tutustuminen erilaisiin kansainvälisiin kielitaidon arviointijärjestelmiin
  • kielitaitovaatimukset muun muassa jatko-opinnoissa

Paikallinen lisäys
Laaja-alainen osaaminen


  • Globaali- ja kulttuuriosaaminen

Paikallinen lisäys
Opintojakson arviointi


Opintojaksolla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä opiskelijaa opinnoissa eteenpäin tavoitteita kohti auttavaa, ei dokumentoitavaa palautetta. Summatiivinen arviointi koostuu esimerkiksi opiskelijan tuotoksista ja/tai tavoitteisiin pohjautuvaa osaamista mittaavista kokeista saaduista arvosanoista. Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi opiskelijan työskentelystä vuorovaikutustilanteissa tai ääntämiseen liittyvissä tehtävissä. Opintojakson arvosanan antaminen perustuu opiskelijan osaamiseen kielitaidon kaikilla osaalueilla (kuullun ymmärtäminen, puhuminen, luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen) ja työskentelyn monipuoliseen havainnointiin.
Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.

Opintojakson vapaa kuvaus


Opintojakson tehtävänä on auttaa opiskelijaa muodostamaan kokonaisnäkemys perustason
kielitaidosta. Opintojakson aikana vahvistetaan taitoja, joita opiskelija hyödyntää pystyäkseen
jatkamaan osaamisensa omaehtoista kehittämistä. Jaksossa harjoitellaan ylioppilaskirjoituksissa
tarvittavia kielellisiä ja digitaalisia taitoja.