Kolhon koulu

Kolhon koulu





Kolhon koulu sijaitsee Kolhon keskustassa noin 15 kilometrin päässä Vilppulan keskustasta, 24 kilometrin päässä Mäntän keskustasta ja 19 kilometrin päässä Keuruun kaupungin keskustasta. Koulu on lähellä kalaisaa ja puhdasvetistä Ukonselkää, joka ympäristöineen toimii hyvänä virkistysalueena sekä kesällä että talvella. Kolhon kylässä toimii aktiivinen kyläyhdistys sekä muitakin yhdistyksiä ja seuroja, joiden toiminnassa aikuiset voivat olla mukana. Kylässä on kauppa, apteekki, pankki ja kirjasto.

Lukuvuonna 2024-2025 koulussa on perusopetuksen oppilaita 35 ja esikoululaisia 3. Koulun vieressä toimii päiväkoti.
1.-2. -luokkalaisten iltapäivätoiminta tapahtuu koulun yhteydessä olevan palloiluhallin yläkerrassa. Esikoululaisten täydentävä varhaiskasvatus järjestetään päiväkodilla. Palloiluhallin iso sali toimii hyvänä liikuntatilana. Harrastustoiminnan Suomen mallin kerhot toimivat koulupäivän aikana tarjoten lapsille monenlaista tekemistä koulutyön vastapainoksi. Koulussa toimii oppilaskunta, joka järjestää pieniä tempauksia vuoden mittaan. Muutenkin Kolhossa on useita harrastusmahdollisuuksia kouluikäisille lapsille.

Pienen koulun vahvuutena on yhteisöllisyys; eri ikäiset lapset toimivat oppitunneilla, välitunneilla ja kerhoissa luontevasti yhdessä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä