Viskareiden vk 36

Viskareiden viikkoon on sisältynyt niin musiikkia, jumppaa, leikkejä ja lukemista.

Jumppasalissa jumppasimme liikuntavuoden syyskuun teeman mukaisesti joka on "metsä tutuksi". Leikimme karhuhippaa ja lapset saivat muuntaa tutun maa-meri-laiva leikin metsään liittyviksi asioiksi. Rytmitimme myös rummuilla ja leikimme lorun tahdissa.

Kädentaitotyönä teimme tällä viikolla oravia leikkaa ja liimaa menetelmällä. Oravat pääsevät laskemaan talvivarastoaan ryhmätilan seinälle 🐿

Kansainvälisenä lukupäivänä lapset saivat pienissä ryhmissä kuunnella toive satuja.

Perhekuvien piirtäminen toi mukanaan mukavaa rupattelua perheistä ja lapsille rakkaista ihmisistä ❤

Muspajassa harjoiteltiin tempoa ja lapset saivat soittaa millainen ääni pussista löytyvistä eläimistä lähti.

Torstaina suunnittelimme perjantaista metsäpäivää. Lapset saivat valita mieleisen leikin jota lähdetään leikkimään metsään. Teimme mm. kissaleikkiin kissoille häntiä ja pakkasimme reput valmiiksi seikkailua varten.

Perjantaina päästiin seikkailemaan! Ja paras palaute tuli heti aamust; tänään on maailman paras metsäretkipäivä! ❤
Kissat tekivät pesän ja pääsivät retkelle syömään kalaa ja mustikoita. Susi meinasi välillä saada kiinni mutta onneksi kisut kerkesivät pesään turvaan.
Metsästäjät pääsivät dumbberimiesten kanssa metsälle ja lopuksi pidettiin nuotio jossa paistettiin saalis.

Pitkästä aikaa saimme myös kuunnella seurakunnan Virpin mukavia tarinoita.