Viskareiden oppimisseikkailu 22-23

Koulun pihalla ja koulun sisällä 😁

Tänään suuntasimme toiveesta koulun pihalle, mikä jäi eilen toteuttamatta, kun vesileikit veivätkin mukana 🤣 Koulun pihalla mm. taiteilimme katuliiduilla, kiipeilimme sekä leikimme yhdessä areenalla puu palaa, pakko vaihtaa leikkiä.
Koulun sisällä taas kurkistimme muutamaan luokkaan, testasimme pulpettien toimivuuden ja ehtisimme me myös leikkiä kouluakin 😁

Koulun pihalla.

Ulkoilimme koulun pihalla ja siellähän oli monenmoista tekemistä. Kesäkerholaiset olivat tehneet hevosille esteradan ja halukkaat saivat myös osallistua heidän leikkiin. Leikimme myös puu palaa, pakko vaihtaa ja keinuilun lomassa harjoittelimme myös kirjaimia, selkään kirjoittamalla. Kiipeilyteline sekä kiipeilykuutio ovat aina suosittuja ja mieluisia kohteita vierailulla ja areenalla oli jalkapallopelikin välillä käynnissä.

Lammasretki ja yllätysretki.

Kävimme tänään katsomassa kesälampaita ja lampaat olivat lasten mielestä kivoja, ihania, pörrösiä ja hauskoja. Lampaiden nimet olivat Kirppu, Aamu, Paula ja Viola. Anne ja Irina kertoivat meillä lampaista sekä nimistä esim. Kirppu saanut nimensä, kun oli syntyessään niin pieni. Viskarit kiittivät vierailusta laulamalla heidän kevätjuhla laulunsa.
Lampaiden jälkeen tehtiin yllätysretki torin leikkikentälle ja kyllähän taas iloa syntyi. Jäätelöä olisi monen tehnyt mieli, mutta onneksi mielikuvitusjäätelö auttaa myös asiaan. Moni olisi myös halunnut mennä vilvoittelemaan kukkapenkin sadettajaan ja sehän ei ole mahdollista, joten lasten toive kuitenkin toteutui ja urheilukentälle päästiin juoksemaan sadettajien alle. Kävellessä jonosta kuului taasen, että maailman paras päivä.

Tykkimäki ja Hohlop😎😊❤️

Viskareiden viimeinen eskaripäivä oli lasten sanoin kiva ja villi. Tänään toteutettiin jälleen mm. maanantaina kysyttyjä toiveita. Toivelistalta toteutettiin Tykkimäki ja Hoplop, ulkoilu koulun pihalla sekä erittäin mieluinen asia eli emme käyneet tänään lepohetkellä.

Alakerrasta tuli Hohlop (aikuisen kirjoitusvirheestä johtuen, mutta siitähän tuli täys hitti) ja yläkerrasta Tykkimäki, joissa oli erilaisia toimintoja sekä siellä toki sai myös itse keksiä haluttua tekemistä. Yksi päivän isoista jutuista oli myös se, että Hohlopin ja Tykkimäen väliä sai kulkea yksin, ilman aikuista ja vielä rappusia.

Ruokailun jälkeen söimme jälleen jäätelöä, koska ilma olikin viilentynyt siirtyi syönti sisätiloihin ja sitten vasta lähdettiin ulkoilemaan koulunpihalle ja siellähän riitti myöskin monenmoista tekemistä keinumisesta kiipeilyyn.
Ehdittiin me kyllä ennen ruokailua myös muistelemaan mennyttä viskarivuotta ja sen tuomia erilaisia muistoja.

Keväinen askartelu

Tällä kertaa käytimme A3 kokoista paperia ja pulloväreistä käytimme perusvärejä; punainen, sininen ja keltainen. Kyselimme lapsilta, mitä värejä he halusivat ja pohdimme mitä värejä yhdistelemällä niitä saadaan ja sekoitimme ne yhdessä. Ohjeena oli kolme keväistä asiaa ja pensselin sijasta maalaamiseen käytettiin muovista jäsenkorttia. Lopuksi pidimme taidenäyttelyn, jossa kaikki saivat vuorollaan esitellä oman työnsä.

Valleilla retkeilemässä ja bongaamassa lintuja 🦉🦅🦆

Lasten lintuviikko starttasi maanantaina ja niihän se starttsi myös Luumupuistossa. Kävimme retkeilemässä Valleilla ja havainnoimme erilaisia asioita linnuista. Pelasimme mm. retkibingoa, etsimme linnunpönttöjä sekä teimme maasta löytyvistä luonnonmateriaaleista omia linnunpesiä.
Kävimme myös vanhalla päiväkodilla sekä katsomassa Röllin majaa, mikä olikin iso juttu vanhan päiväkodin aikana lapsille, läheisessä metsässä.

Salainen tehtävä ja riimittelyä.

Viskarit saivat salaisen tehtävän, mikä piti sisällään kirjaimia. Kirjaimia tehtiin tutuksi niitä tunnistamalla sekä etsimällä jotain mikä alkaa saadulla kirjaimella. Olikin tärkeää työskennellä kavereilta salassa ja yrittää itse selviytyä tehtävästä tai yhdessä aikuisen kanssa. Salaisen tehtävän jälkeen otimme jälleen hauskoja riimikortteja.

Metsässä.

Metsäretkellä leikimme uudella tavalla karhu nukkuu-leikkiä, pelasimme kim-leikkiä eläiten- ja luonnonkuvilla sekä jokainen sai omalla vuorolla kortin jossa oli kuva, mikä liittyi luontoon tai eläin ja saajan piti esittää muille mitä kuvassa oli. Yhteisten juttujen jälkeen osa lapsista lähti mm. "kalaan" tai leikkimään omia leikkejä.

Käsitteiden harjoittelua piirtämällä😊

Viskarit harjoittelivat pienryhmissä käsitteitä piirtämällä sekä kuullun ymmärtämistä. Aikuinen luki valmiin tarinan lause kerrallaan ja viskarit hakivat ensin vaadittavat värikynät, minkä jälkeen kuullut piirrettiin, värikynät palautettiin koriin ja näin mentiin tarinaa loppuun lause kerrallaan. Olikin tärkeä huomioida ja muistettava, että jokainen teki omaa piirrosta sillähän koskaan ei tiedä, vaikka naapurilla olisi erinäkemys kuullusta 😁

Pyjamabileet, vappu 2023🎶☀️❤️

Vapun kunniaksi päiväkodilla järjestettiin koko päiväkodin yhteiset pyjamabileet😎 Salin puolella tanssia tahditti soittolista, mikä oli koottu lasten toivomusten perusteella, listalla soi kuumimmat hittikappaleet kuin myös tuttuja lastenlauluja 🎶😊 Vappuonginta olikin huisin hauskaa ja mikä parasta, tässä onginnassa ei kukaan jäänyt ilman saalista, saaliina olikin väritettävä tarra😊 Herkkujakaan ei vapun alla unohdettu vaan tarjolla oli mehua ja munkkipallero 😊
Viskarit viettivät leppoisan vapunalus perjantain siinäkin mielessä, että aamusta iltaan pidimme pyjamat päällä ❤️

Keväinen aamupäivä 😊

Koko päiväkoti osallistui isojenpihan leluvaraston kevätsiivoukseen. Varasto tyhjennettiin ja lelut järjesteltiin omille paikoilleen, talvilelut vietiin säilytykseen ja pyörät saapuivat pulkkien tilalle 😊
Keinut laskettiin vihdoin alas ☀️😁

Kirjastoreissu 😊

Kirjastossa kävimme vaihtamassa edelliset lainakirjat uusiin ja löydettiin jälleen uusia hyviä nukkarikirjoja esim. Karhuherra Paddingtonin😊 Samalla ihailimme iltapäivätoiminnan lasten lukuvuoden töistä kerättyä näyttelyä. Vuoden teemana oli luonto ja näyttely olikin saanut nimeksi Ihmeellinen luonto, ainutlaatuinen kuten minäkin 🍃🍂🌲🍄🥰

HIILITYÖ

Kädentaidoissa tällä kertaa hiilityö yhdistettynä musiikkiin. Työvälineinä olivat hiili, kangasrätti, hiilikumi, häivyttimet ja sormet. Musiikkina Vivaldin La Follia. Lapset saivat antaa musiikin ohjeistaa ja ohjata omaa piirtämistänsä. Hiilen kanssa toimiessaan lapset saivat huomata, että voi piirtää ja pyyhkiä ja tehdä teokseen eri kerroksia. Lopuksi jokainen sai esitellä oman työnsä ja kertoa mitä tuntemuksia musiikki herätti.

Tutkivaa istutusta viikonlopun jälkeen 😁

Viikonlopun jälkeen pääsimme innoissaan katsomaan miten meidän rairuohojen istutusten oli käynyt😊 Suurin yllätys olikin se, että istutus mikä ei saa valoa olikin kasvanut viikonlopun aikana parhaiten😀 Päädyimme siihen tulokseen, että valkoisen suojapurkin on pakko päästää valoa läpi ja vielä, kun ikkunasta paistaa aurinko valon määrä suojasta huolimatta lisääntyy.

Tutkivaa istutusta.

Viskarit istuttivat neljä erillistä rairuoho istutusta. Jokaiselle istutukselle luotiin erilainen kasvuympäristö veden, valon sekä kasvualustan suhteen ja näin viskarit saavat tutkia itse miten rairuohojen kasvu eroaa toisistaan. Kolmen istutuksen kasvualustana on multa ja yhden käsipaperi, tämähän herätti hieman epäilystä sekä hilpeyttä istuttajissa.
Katsotaan siis n. viikon päästä minkälaisia havaintoja tehdään.

Pajunkissat

Kevätaskartelut aloitettiin tutustumalla pajunoksiin ja pajunkissoihin. Taustaksi märkää vesiväriä tiputeltiin pensselillä paperille ja levitettiin pilliin puhaltamalla pitkin paperia. Sen jälkeen väriliiduilla piirrettiin sopiva määrä oksia ja niihin revittiin ja liimattiin sanomalehdestä pajunkissoja.

Vauhtia ja salaisuuksia salissa.

Harjoittelimme ensiksi perinteistä "läpsystä vaihto" viestiä ja osalle lapsista viesti olikin entuudestaan tuttua. Oli ilo katsoa, miten kaikki kannustivat oman joukkueen kisaajia ja kyllähän naapuri joukkueetkin saivat kannustusta kilpailusta huolimatta.
Hura hura häitä leikimme myöskin, eikä suosio pettänyt tälläkään kertaa.

Pääsiäisaskartelua

Pienen ilmapallon päälle kierittelimme liima-vesiseoksessa uitettua puuvillalankaa. Lankaa saikin kieputella aika paljon! Mitä enemmän värejä, sen koreampi. Langan kuivuttua poistimme ilmapallon pallon sisältä. Lopuksi palloon laitettiin silkkipaperimyttyjä ja höyheniä täytteeksi. Jää nähtäväksi, ilmestyykö pääsiäisenä jotain muutakin palloon täytteeksi😉

Sääntöjen sanelemaa salissa.

Salissa leikimme sääntöleikkeinä maaliskuun liikuntateeman mukaisesti. Lapset valitsivat banaanihipan ja sehän sujui vanhasta muistista erittäin vauhdikkaasti. Toisena sääntöleikkinä oli perinneleikeistä tuttu hura hura häitä, mikä oli osalle lapsista jo tuttu. Tässä leikissä yhdistyi niin laulu, liikkuminen, kehonhallinta sekä tietysti pieni jännitys, valittavien salasanojen muodossa. Hura hura häistä onkin selvästi tullut pidetty leikki.

Kuraattori Hanna vieraili viskareissa.

Hanna luki viskareille kirjan Amandan huoli, minkä jälkeen keskusteltiin esim. mikä on huoli, onko jollain ollut kenties huolia.
Hannalla oli myös mukana tunnekortit joista jokainen sai valita sellaisen tunteen, minkä koki tänä aamuna ja sai kertoa siitä muille.
Viskarit keskustelivat Hannan kanssa myös esim. kaverisuhteista ja mikä on mukavin tekeminen viskarissa.

Clara ja Donna vierailulla

Eräviikon yhtenä tapahtumana oli metsästyskoirien Claran ja Donnan vierailu omistajan Vesa Huuhkon kanssa. Vesa kertoi meille metsästyksestä yhdessä koirien kanssa ja esim. mitä varusteita koirilla metsällä on. Pääsimme myös silittämään näitä ihania kavereita.

Liu lau laskiainen

Saimme kutsun työllistämisyksikön järjestämään laskiaistapahtumaan ja pääsimme kokemaan huimia laskuja kahdesta eri mäestä, vauhdin hurmaa tuli myös napakelkan kyydissä ja ainahan nakit ja mehu maistuu kauniissa talvipäivässä. Laskiaspullat saimme vielä lounalla, hernekeiton jälkeen.

Metsän eläimet piilosilla 😊

Eklun järjestämä eläimet piilosilla oli liikunnallinen luontotyöpaja.
Lähdimme metsään retkelle ja istahdimme nuotiopiiriin ja siellä meille tulikin pupu kertomaan ystävistä joita ei ole löytänyt tai muistanut edes keitä hänen ystävänsä ovat. Mehän lähdimme metsään etsimään kadonneita ystäviä sekä heidän ruokiaan. Metsässä pitikin olla varovainen sillä siellä oli myös suoalueita ja pitkin muistaa kulkea kiviä ja siltoja pitkin.
Kävimme yhdessä pupun kanssa läpi kaverit sekä sen mitä kukin käyttää ravinnoksi, pupu olikin aivan ihmeissään kun viskarit tiesivät niin hyvin eläimiä, heidän ravinnosta ja tunnistivat jälkiä.

Kolme pukkia.

Ystävänpäivän kunniaksi päiväkodin aikuiset esittävät lapsille Kolme pukkia näytelmän. Pukit aikoivat hiihtämään ja eväitä piti ensiksi käydä ostamassa, ostosmatkalla pieni, keskikokoinen ja iso pukki kohtasivat peikon, jonka iso pukki suutuspäissään törkkäsi nurin. Isolle pukille tulikin tästä hyvin pahamieli ja vatsaakin sattui, pukit päättivät lähteä katsomaan peikkoa ja pyytämään anteeksi. Anteeksipyyntö reissulla selvisikin, että peikkoa oli harmittanut se, että pukit eivät olleet pyytäneet häntä hiihtoretkelle ja siksi oli pelotellut pukkeja kauppareissulla. Onneksi pukeista ja peikosta tuli anteeksipyynnön jälkeen kavereita, asia selvisi ja he lähtivät yhteiselle hiihtoretkelle.

112-päivä.

Tänään muistelimme ensiksi vierailuamme palolaitoksella, josta siirryimme puhumaan numerosta 112. Lapset tiesivätkin hyvin, mikä tämä numero on ja milloin sinne soitetaan. Keskustelimme myös erilaisista vaaratilanteista ja niiden ennaltaehkäisystä sekä esim. turvallisesta liikkumisesta ulkona.
Leikimme myös 112-leikkiä, jossa huoneen toinen pääty oli hätätilanne ja toinen pääty ei hätätilanne. Aikuinen antoi erilaisia väittämiä esim. isi söi kaikki karkit, jolloin lasten piti miettiä on kyseessä oikea hätätilanne ja päätelmän seurauksena siirtyä oikeaan paikkaan.
Värityshommissa olikin kuviokoodattuja alueita, joita piti osata värittää kuviota vastaavalla värillä ja sieltähän tulikin esille nro 112.

Mediataitoviikko.

Tällä viikolla on vietetty valtakunnallista mediataitoviikkoa. Viskarit tutustuivat mediaan pohtimalla, mitä kaikkea media voi olla ja missä se media oikein on sekä mietimme mihin tarvitsemme mediaa.
Pohdinnan ja keskustelun jälkeen nostimme kortteja, joissa oli erilaisia kysymyksiä. Median tietoa hyödynsimme tabletin ja tietokoneen avulla, kun haimme oikeita vastauksia sekä tarkensimme tietämiämme vastauksia.

Kierrätystä, kipuamista ja kirjastoa 😊

Yksi pienryhmä kävi kierrättämässä päiväkodin muoviroskat sekä toimitettiin kirjastoon ryhmän käytössä rikkoutunut kirja ja saimmekin uudeksi nukkarikirjaksi Pomenian, jonka asukkeihin olemmekin jo päässeet toimintatuokioilla tutustumaan. Torilla kävimme tammikuun liikuntateeman mukaisesti kipuamassa ja kapuamassa.

SALISSA

Harjoittelimme keskilinjan ylitystä ja tasahyppyä ylöspäin. Leikimme hippaa häntäjahdissa huivien kanssa. Parin kanssa harjoittelimme vetämistä peiton avulla; toinen istuu peitolla ja toinen vetää selkä edellä ja napa edellä. Leikimme myös perinneleikkiä Hura hura häitä. Lopuksi parin kanssa oltiin selkä äänessä. Istuttiin kaverin kanssa selät vastakkain ja liikuttiin selät kiinni toisissaan ja minkälainen resonointi tuntui molemmilla.

Pomenian taikamaailmassa.

Autoimme jälleen Pomenialaisia pelastamaan leikin ja naurun, leikkimällä. Tänään tutustuimme Koppikseen ja hänen lempileikkiinsä Koppis käskee, Lohikäärme Lilly antoi meille eläytymisleikin, jossa piti näyttää miten murjottaa ja kiukuttelee sekä miten harmitus häviää ja nauru tulee tilalle, puhuimme myös meitä harmittavista asioista. Herra Pöllö opetti leikin, En halua halia, vaikka haluankin, Etana Metanan kanssa harjoittelimme ryömimistä kaverin kanssa ja pohdimme mitä tarkoittaa " Etana, etana näytä sarves, onko huomenna pouta"? Herkku-lehmä opetti lentämään ja mietimme mihin haluaisimme lentää jos osaisimme. Muikku Maukkunen on noita-akka Perditan kissa, kuka pelkää lentämistä ja piiloutuu aina tarvittaessa, siksi Muikku Maukkunen opettikin meille hänen oman piiloleikkinsä.

Lauran laulut

Laura johdatti meidät talviselle musiikkimatkalle, lapin lumisille tuntureille. Musiikkimatkan alussa pääsimme laulamaan pakkasaamun palelusta. Triangeleita pääsimme soittamaan Lumihiutale laulun mukana, lumihiutaleen leijaillessa maahan. Kolmannessa laulussa jänöpupu loikki lapin tuntureiden poikki ja tässä laulussa lauloimme mm. tuttina eli kaikki yhdessä sekä viskarit saivat laulaa myös solona. Hikilauta-rock johdatti meidät hiihtoladulle ja viimeisenä saimme ihailla revontulien kauneutta, pakkasen paukkuessa.

18.1. Nalle Puhin päivä

Tänään vietettiin Nalle Puhin päivää, minkä kunniaksi tutustuimme myös lasten omiin pehmoleluihin. Osa olikin tuonut uuden tuttavuuden ja osa halusi esitellä unikaverinsa. Lapset saivat kertoa haluamiaan asioita pehmokaverista sekä vastailivat kaveria koskeviin kysymyksiin. Nalle Puhin päivänä luimme tietysti myös nimikkonalleen liittyviä satuja, jotka olivat Nalle Puh - luonnon värejä, Nalle Puh - Mihin sade katoaa? ja Nalle Puh - Mihin sadetta tarvitaan?. Sade teemaiset sadut sopivatkin hyvin myös meidän tämän vuoden Vihreä lippu teemaan eli vesi.
Tietysti lasten omat pehmot saivat osallistua ryhmien yhteiselle satuhetkelle sekä osalle pehmoista lapset järjestivät oman lukutuokion.

Tervetuloa Pomeniaan, taikamaahan.

Tutustuimme Pomenian taikamaailmaan ja sen erilaisiin asukkaisiin satuseikkailukorttejen avulla.
Leikki ja nauru olivat kadonneet Pomeniasta ja Unimestari Unonen haki apua ihmisten maailmasta ja mehän tietysti avuliaina viskareina autoimme eli leikimme. Pääsimme Nitiäisen ja Natiaisen kanssa etsimään jotain kaunista tai lempivärin väristä ja miettimään olemmeko joskus hukanneet jotain, löytyikö se ja mistä? Pikku Kettu johdatti meidät onnellisuuteen, mikä tekee meidät onneliseksi ja miltä se tuntuu.
Teimme myös Pomenian auringon aurinkojumpan yhdessä kaverin kanssa.

Uuden vuoden ilotulitustyö

Muistelimme uutta vuotta ja katsoimme myös tabletilta kuvia erilaisista ilotulituksista. Askartelun aloitimme ryttäämällä iso pala foliota, sen jälkeen folio piti avata varovasti ja liimata paperille. Sitten "taivas" oli valmis ja ilotulituksia maalattiin sormella tai painettiin erilaisilla välineillä.

Kirjastossa.

Kävimme hakemassa jälleen uutta luettavaa Luumupuistoon ja testasimme kirjaston uudistunutta lukusalia, kyllä oli hyvä.
Keskustelimme kirjastonhoitajien kanssa mitä kaikkea he kirjastossa tekevät, millaista kaikkea apua heiltä voikaan saanda ja apua me pyysimme mm. Pipsa Possu kirjojen sekä tavutettujen kirjojen etsinnässä. Kuulimme myös, että erikoistilanteissa voi jopa ulkomailta työntekijät tilata kirjan asiakkaille, yleisemmin kuitenkin kaukolainat tapahtuvat Suomen sisällä.

Mikä on hassusti?

Pien ryhmissä kävimme läpi kortteja, joissa oli jotain todella hassusti vialla. Lapset miettivät itsekseen omaa korttiaan ja kertoivat sen jälkeen kavereille mikä oli hassusti sekä kertoi omasta kortistaan esim. mikä tai miten pitäisi olla. Näin vahvistimme lisää mm. havainnointia ja itseilmaisua.

Salissa joulukalenterista saatuja tonttujen tehtäviä. (vk 50)

Tontut olivat keksineet meille saliin lumisota-leikin, jossa häntäpallot olivat lumipalloja joita heiteltiin puolin toisin. Lapset jaettiin kahteen joukkueeseen ja tarkoitus oli pitää oma puoli puhtaana lumipalloista.
Toisena leikkinä oli maa-meri-laiva tyylinen leikki. Tässä leikissä oli lahjatpaikka, johon mentiin ripeästi juosten, keittiöön mentiin varpailla kävellen ja tunturiin mentiin isoilla askelilla.
Lopuksi harjoiteltiin vielä oikein lavalla meidän omaa joulujuhlan esitystä.

Metsäretkellä joulukalenterin tehtäviä. ( vk 49 )

Tontut olivat jättäneet kalenteriin tärkeän tehtävän metsäretkelle sekä leikin "karanneet tontut".
Metsässä oli tarkoitus etsiä kaikenlaisia jälkiä ja niitähän löytyi mm. tontun sekä poron. Karanneet tontut leikissä tontut lähtivät piilosille, ettei heidän tarvitse mennä joulumuorin avuksi siivoukseen vaikka hyviä piiloja löytyi, löytyi myös tontut joulusiivoukseen avuksi.

Myssyaskartelu (vko 47)

Tämän viikon askarteluna oli märkää märälle vesiväritekniikka. Lapset saivat suunnitella myssykankaan paperille. Paperit menivät kuivuriin "painoon". Sen jälkeen "kankaasta" leikattiin mallin mukaan myssy. Jäljelle jäävästä "kankaasta" leikattiin pala tupsuksi, joka lahjoitettiin vieruskaverille. Myssy tupsuineen liimattiin värilliselle paperille. Lopuksi pidettiin arvostuspiiri, jossa kaikki työt huomioitiin positiivisesti.

Matikkaa (vk 45)

Matikassa oli vuorossa paperitehtävä, jossa harjoiteltiin lukua yksi sekä hahmottamista. Kuvasta piti etsiä asioita joita oli vain yksi sekä tarkastella löytyikö pyydettyjä asioita kuvasta vai ei.
Toisessa tehtävässä oli jälleen hahmottamista sekä käden ja silmän yhteistyön harjaannuttamista, kun piti mallikuva piirtää samanlaisena viereen.

Aistit käyttöön metsäsässä ja Valleilla. (Vk 44)

Metsäretkellä hyödynsimme eri aistejamme eritavoin ja keskustelimme niistä sekä teimme havaintoja vaihtuvasta ympäristöstä.
Haistelimme ilmaa eri paikoissa ja huomasimme sen tuoksuvan kuulemma raikkaalta metsässä ja pyörätiellä ilman täyttikin ruoan tuoksu. Kokeilimme erilaisia luonnon materiaaleja hyödyntäen tuntoaistia ja frisbeegolfin alusta kuulemma oli karhea ja kädellä kokeiltuna tasainen. Kuuloaistia käytimme mm. äänipiilossa, missä yksi lapsi meni piiloon, mukana helistin ja antoi äänimerkkejä etsijöille. Lapset tekivätkin hienon havainnon, että Valleilla ei olisi voinut tätä leikkiä koska siellä auton äänet olivat kovempia, kuin lähimetsässä.
Valleille mentäessä tulikin toivomus, että mennään niitä kaikkia rappusia pitkin ja niin teimme.
Vallejen metsässä käytimme myös Google Lens sovellusta, kun vastaan tuli outoja sieniä. Linnoituksen esiintymislavalla pitikin päästä esiintymään ja lapset itse halusivat esittää tulevan joulujuhla esityksen, mitä he edellisenä päivänä olivat itse suunnitelleet.
Päiväkodille on aina hyvä palata koulunpihan kautta.

Paneelikeskustelu (vk 44)

Viskareilla oli tänään paneelikeskustelu jonka aiheena oli vesi. Paneelissa keskustelemassa olivat kaksi lasta, ketkä olivat osallistuneet ennen keskustelua lasten ympäristöraatiin.
Keskustelun tarkoituksena oli tuoda ympäristöraadissa puhuttaja ja opittuja asioita kaikkien viskareiden tietoisuuteen.
Yleisöstä tulikin hyviä kysymyksiä niin viskareilta kuin vanhemman väen edustajilta ja paneelikeskustelu toikin hyvin esille ympäristöraadissa käsiteltyjä asioita.

Viskarit saivat tehtäväksi seurata omaa kuin kavereiden vedenkäyttöä käsiä pestessä eli muistaisimme sulkea hanan aina välillä, eikä veden tarvitse myöskään olla liian voimakkaalla. Mukavat vessataulutkin tuli tehtyä ja ne sisältävät hyviä muistutuksia, joita yhdessä luemme asioidessa vessan puolella. Pöntön vetämiseenkin tuli yksi tehtävä eli muistetaan käyttää pientä huuhtelua.

Ravintola Mäkki 😀 (vk 43)

Aamupäivästä saatiin pikkuhuoneen "remontti" valmiiksi ja ravintola Mäkki avasi ovensa. Ravintolapalvelut toimivat hienosti kokin ja kahden tarjoilijan voimin, ravintolassa oli selvästi panostettu kassajärjestelmiin, korttikoneeseen sekä upeisiin ruokalistoihin, unohtamatta ammattitaitoista henkilökuntaa ja maukasta ruokaa. Ravintola olikin melkein kokoajan täynnä jokaista paikkaa myöden.

Ostoksilla Lahtelalla. (vk 43)

Luumupuiston lapset kävivät paikallisessa yrityksessä eli alakylällä Lahtelalla. Ostokset sujuivatkin oikein loistavasti, sillä saimme kaiken tarvitseman isänpäivälahjaan, lapselle tärkeän ihmisen yllätykseen, eikä meidän tarvinnut lähteä "merta edemmäksi kalaan". Kiitos Lahtelalle hyvästä palvelusta ja hyvistä alennuksista.

Juuret Luumäellä konsertti 🎵❤️(vk 41)

Kävimme upeassa konsertissa Taavettihallilla. Juuret Luumäellä konsertti toi lavalle upeita paikallisia eri-ikäisiä esiintyjiä. Saimme kuulla harmonikan soittoa, pianoesityksen sekä kuorolaulua, lavalle nousi myöskin tuttu taikuri Oliver sekä rap-artisti Är-oo.

Syksyn satoa

Tutkimme sieniä netistä ja sen jälkeen lapset piirsivät paperille niitä. Kun sieni oli piirretty, se leikattiin irti ja reunat väritettiin öljyväriliiduilla. Sen jälkeen sieni laitettiin sinitarralla kiinni isompaan paperiin ja väri sienestä työnnettiin ja vedettiin siihen. Näin saimme samalla askartelulla kaksi erilaista sientä!

Perhekuva 😊( vk 40)

Aiheena oli perhekuva. Ensin piti miettiä, kuinka monta henkilöä omaan perheeseen kuuluu. Sitten painettiin musteeseen kasteltu korkki yhtä monta kertaa paperiin. Näin saatiin päät tehtyä, sen jälkeen tusseilla piirrettiin kehot valmiiksi. Lopuksi sai halutessaan leikata paperista vaatteita tai muita tarvikkeita perheenjäsenille. Viimeiseksi vielä lapset nimesivät henkilöt ja kirjoittivat nimet paikalleen.

Maantain metsäretki 🍁(vk 40)

Sarjoittamisen saloja jatkoimme metsäretkellä, jossa leikimme Räjähtävät madot-leikkiä. Metsään oli jäänyt kaksi ehjää madon päätä, jotka koostuivat molemmat kolmesta erivärisestä pallosta. Lasten tehtävä oli kerätä madon osat yksi kerrallaan metsästä ja asettaa ne oikeaan järjestykseen. Eli samaan värijärjestykseen kuin madon päät. Hoksottimien käyttöä ja ryhmähenkeä tarvittiin tähän tehtävään, kerrankin sai huutaa ohjeita kavereille!

Maanantaina salissa 😊 (vk 40)

Lokakuun ensimmäisellä salivuorolla tasapainoiltiin liikuntavuoden teeman mukaisesti eli haastan itseni tasapainoilemaan.
Keskiympyrälle päästäkseen piti edetä hyödyntäen salin viivoja ja liikuttava niitä pitkin. Hikeä ja sydämensykettä haettiin aluksi vapaalla juoksulla ja tutuksi tulleella kannustuspiirillä. Päiväkodin pehmoja oli päässyt kanssamme saliin ja heille olikin luvassa pomppuista kyytiä lentokoneen matkassa, kun lapset tekivät omista jaloista pehmoille lentokoneen ja sitten ilmaan lentelemään sekä tekemään kaarroksia ettei pehmo tipu kyydistä. Pehmot pääsivät myös lennätyskisaankin, kun istumasta kellahdettiin selälleen ja jalat toimivat katapulttina pehmoille.
Patsaspuisto-leikissä "Syksy tulla saa" laulu siivitti kulkemaan ympäri salia sovituin tavoin ja musiikin loputtua piti jokaisen etsiä itselleen oma patsasalusta ja tehdä yksijalkainen patsas sekä pyrkiä näin tasapainon säilyttämiseen.
Uutena leikkinä tulikin jättikäärme, jossa aluksi yksi oli käärmeen pään ja kierien liikkui salissa, ottaen käärmeelle lisää osia muista lapsista, ketkä liikkuivat ryömien lattialla. Jättiläiskäärme kasvoikin kasvamista ja myös liikkuminen kierien kävikin haastavaksi, joten pienensimme käärmeitä..

Torstain metsäseikkailu 🍂🌲🍃 (vk 39)

Tänään toinen ryhmä kävi arkiseikkailu-kampanjan hengessä pelaamassa metsässä arkiseikkailubingoa. Pääsimme tekemään 9 bingotehtävää ja tehtävät olivatkin hyvin erilaisia. Etsimme mm. 3 eriväristä lehteä ja jotain kaunista, teimme hyppelyradan kepeistä, leikimme hippaa ja saimme etsiä uuden seikkailupolun hiekkakentälle, johon suuntasimme katsomaan pilviteatteria. Pilviteatteri tarjosinkin hyvin eläimellistä menoa, sillä sieltä paljastui eri eläimiä ennen kuin iso harmaa pilvi peitti teatterin. Hiekkakentällä leikimme myös lapsen toivomana tulkaa lapset tänne- leikkiä, jossa aikuinen käskee lapsia tulemaan luokseen jolloin lapset kysyvät miten he tulevat. Tänään eri kulkemistapoja oli esim. kuin joulupukki, polkupyörä, mansikkajäätelö.

Sarjoittamisen salat😊 (vk 39)

Osa lapsista harjoitteli pienryhmissä sarjoittamista värejä käyttäen. Aluksi opettelimme ja harjoittelimme yhdessä puuvärejä apuna käyttäen, minkä jälkeen jokainen sai kokeilla sarjoittamista yksin, hänelle annetun tehtävälapun kanssa. Lapuissa oli merkitty värisarja jota tuli jatkaa. Kun sarjaa oli jatkanut ja olimme yhdessä tarkastaneet sen, niin sai vaihtaa tehtävälappua kaverin kanssa.

Metsässä vko 39

Arkiseikkailubingoa tämän viikon arkiseikkailu-kampanjan hengessä. Laitoimme posket puuta vasten, keräsimme eri värisiä lehtiä, teimme eläimille käpybuffetin, kävelimme käsi kädessä ja tietenkin söimme jätti-isoja mustikoita.

Perjantain saliporukka 😊 (vk 38)

Tänään kertasimme kehonosia musiikin tahdissa, musiikin loputtua kukin lapsi laittoi etukäteen sovitun kehonosan lattiaa vasten. Harjoitusta sai myöskin nopeat pysähdykset suoraan liikkeestä sekä suunnat eteen, taakse sivulle eri tavoin kulkien.
Jatkoimme lapsista apuopettajan valitsemista, kuka sai keksiä ja ohjata jonkin liikuntaleikin. Tänään apuopettaja halusi ohjata mustekala leikin, missä aluksi oli kaksi mustekalaa ja muut ovat kaloja, joita mustekalat ottavat lonkeroillaan kiinni.

Pierrot ja yön salaisuudet 21.9.

Kävimme katsomassa kutsuttuina koululaisten kanssa koulun liikuntasalissa kiertävän teatteriryhmän LATE:n esitystä, mikä on toteutettu apurahan turvin ja he kiertävät 10 koulussa esiintymässä Etelä-Karjan alueella. Ryhmän näyttelijät ovat alan ammattilaisia ja haluavat rikastuttaa tuotannollaan lasten teatteritarjontaa.

Pierrot on leipuri, joka elää öisin. Hän valvoo, jotta ihmisillä on leipää aamuksi. Pierrot haluaisi viettää enemmän aikaa Colombinen kanssa, mutta Colombinella ei ole aikaa Pierrot´lle - hänen täytyy pestä pyykkiä päivisin. Niinpä Pierrot kirjoittaa kirjeitä Colombinelle. Hän kiinnittää öisin kirjeitä pesulan ovenpieleen, kunnes kylään saapuu maalarimestari Harlekiini. Lumoava Harlekiini houkuttelee Colombinen mukaansa maailmalle ja näyttää, miten värikäs ja kaunis maailma voikaan olla.
Pierrot ei voi muuta kuin kirjoittaa maailmalle ja odottaa, että Colombine tulisi takaisin. Hän haluaa näyttää Colombinelle yön salaisuudet. ehkä yö ei olekkaan musta.

Syksyn lehtiä 🍂🍂🍂 (vk 38)

Metsäretkellä keräsimme pudonneita lehtiä ja tutkimme syksyn värejä. Päiväkodilla tutkimme sitten, minkä puun lehtiä ne olivat. Löytyi vaahteran, koivun, tammen ja pihlajan lehtiä.Kerättyjä lehtiä käytimme askartelussa, jossa taikatemppuna saimme lehden siirtymään paperin alta paperille. Tähän temppuun tarvitsimme väriliitua. Lopuksi vielä laveerasimme koko paperin ja maalasimme vesiväreillä. Tulipa kaunis syksyinen seinä, kun kokosimme työt esille.

Tarinan kerrontaa 😊 (vk 38)

Harjoittelimme pienryhmissä oman tarinan kerrontaa. Lapsille annettiin avuksi 4-6 kuvakortin pakka, mikä sisälsi valmiin tarinan. Lapsille kerrottiin, että ei ole yhtään oikeaa tai väärää tarinaa, oikea tarina on juuri sinun keksimä tarina kuvista. Lapset tutustuivat kortteihin hienosti keskittyen ja rakensivat kuvien avulla omaa tarinaa. Saimmekin aivan loistavia tarinoita ja nehän kerrottiin yksitellen ryhmän muille lapsille. Keskustelimme myös siitä, kuinka kaunis ääni meillä kaikilla on ja miten osaamme sitä jo käyttää esim. kavereiden kanssa leikkien, kiinnitimme siis äänen selkeyteen ja kuuluvuuteen huomiota, että jokainen lapsi kuulee kerrotun tarinan.

Maanantain saliporukka (vk 38) 😊

Tänään kertasimme kehonosia musiikin tahdissa, musiikin loputtua kukin lapsi laittoi etukäteen sovitun kehonosan lattiaa vasten. Harjoitusta sai myöskin nopeat pysähdykset suoraan liikkeestä sekä suunnat eteen, taakse sivulle eri tavoin kulkien.
Jatkoimme lapsista apuopettajan valitsemista, kuka sai keksiä ja ohjata jonkin liikuntaleikin. Tänään apuopettaja halusi ohjata karhu nukkuu leikin ja sehän menikin kaikilta loistavasti, saatiinkin karhu hereille useamman kerran ja itsemme juoksemaan vikkelästi karkuun

Vko 38 Metsäretkellä

Kävimme tutustumassa syksyiseen metsään. Ihastelimme ruskan värejä ja keräsimme pudonneita lehtiä tulevaan askarteluun. Pelasimme myös yhdessä Suomen Ladun Luontobingoa. Löysimme mm. männyn kävyn, sammalta ja jotain tahmeaa.

14.9.2022 SYKSYN OMENASATOA

Mietimme omenan olemusta, miltä maistuu ja miltä tuntuu. Ensimmäiseksi paperille piirrettiin ja väritettiin omena niillä väreillä, miltä omena maistuu. Sen jälkeen väritettiin päälle niillä väreillä, miltä omena tuntuu. Seuraavaksi raaputettiin hammastikulla alla olevia värejä esiin. Omena kiilloitettiin maissijauholla ja leikattiin irti ja liimattiin uudelle paperille. Lopuksi pidimme arvostuspiirin, jossa arvostimme jokaista työtä yksitellen.

Lasten toteuttama liikunta hiekkakentällä 9.9.

Hiekkakentälle suunniteltu ulkoliikunta saikin yllättävän käänteen. Lapset osoittivat heti kentälle päästyä suunnatonta yhteistyökykyä isona ryhmänä, kun osa lapsista ohjasi koko porukalle leikkiä. Näin ollen aikuiset päättivät heittää omat suunnitelmansa hetkeksi "romukoppaan" ja kysyttiin lapsilta olisiko heistä vapaaehtoista vetämään haluamansa leikin.
Innokkaita löytyikin useampi ja ohjaaja valikoitui tutulla entten, tentten- menetelmällä. Saimme uuden ohjaajan yhdestä lapsesta, eikä kukaan pahoittanut tästä valinnasta mieltään. Leikkikin tuli kuin apteekin hyllyltä ja sehän oli syksyyn ja metsän lähelle sopiva karhu nukkuu. Seuraava ohjaaja valikoitui samalla menetelmällä kuten vielä kolmaskin ohjaaja, eikä yksikään lapsi pahoittanut mieltään, vaikka juuri hänen kohdalle ei arvonta osunut. Seuraavat leikit olivatkin koko hiekkakentällä tapahtuva perinteinen hippa sekä viimeisenä leikiksi valikoitui Ryhmä Hau. Ryhmä Hau leikissä ohjaaja apuohjaajan kanssa valitsivat kaksi lasta ketkä olivat pulassa pelastettavat ja lopuista valikoitui Rikua, Samppaa sekä muita ryhmä Haun sankareita, joiden avulla lähdettiin läheiselle maatilalle pelastushommiin
Oli ilo ja ylpeys huomata miten lapset toimivat yhdessä isossa ryhmässä kunnioittaen ja kuunnellen ohjeistusta toisilta lapsilta sekä miten hienosti osattiin sietää pettymyksiä jos sitä edes tuli.

Lauran lauluhetki 8.9. 🎵🎵🎵

Laura johdatti meidät lauluhetken lauluilla syksyn askareihin, jossa tehtiin mm. ruokaa syksyn sadosta, muistettiin kierrättää ruoantähteet ja palauttaa pulloja kauppaan sekä huolehtia yhteisestä maapallostamme ja saatiinhan me syksyistä vesisadettakin kokea.

Tänään vietettiin myös 10-11 Read hour - lukutuntia päiväkodin pihalla, jossa myös viskarit lukivat pienryhmissä sadun.

Metsä, oiva oppimisympäristö 6.9. 🌲🍁😊

Suuntasimme kauniina syyspäivänä oppimaan uutta ja kertaan jo opittuja taitoja 😊🌲🍂 Jatkoimme tänään numerovastaavuuden harjoittelua, luonnon omilla materiaaleilla sekä havainnoimme ympäristöä ja sen värejä, värikarttoja apuna käyttäen 😊 Leikimme pupun korvat heilahtaa sekä noita Pompelipossaa, mikä olikin monelle vanha tuttu leikki mutta uudella nimellä 😊

Metsässä matikkaa 2.9. 🌲🍃🍂🍁

Tänään matemaattisia asioita harjoiltiin eritavoin luonnon kauneuden keskellä, omassa lähimetsässä 🌲😊 Harjoiteltiin numerovastaavuutta keräämällä eri asioita kunkin numeron verran, tehtiin aisti- ja havainnointiharjoituksia esim. silmät kiinni piti osoittaa pyydetyn paikan suuntaan, piti silmät kiinni keskittymään kuulemiseen. 😊 Leikittiin myös pupun korvat heiluu leikkiä, mikä olikin osalle lapsista ihan uusi leikki, eikä kyllä unohdettu mustikoiden syöntiä tai polkujuoksua. 😊

Viskareiden ensimmäinen salipäivä 31.8. 😊

Syksyn ensimmäinen salipäivä ja kyllähän se tuottikin riemua. Ensimmäiseksi kokoonnuimme keskiympyrään ja aloitimme kannustuspiirin, jossa jokainen sai piiriä ympäri juostessa raikuvat kannustukset. Temppuradalla testasimme erilaisia taitojamme kuten kierimistä, ryömimistä, konttausta sekä tasajalkahyppyä ja tasapainoilua. Maa-meri-laiva ja puu palaa, pakko vaihtaa leikit pitivät jälleen pintansa ja lopuksi rauhoituimme huivien hellässä silityksessä.

Auringonkukat 30.8. 🌻🌻🌻

Kädentaidoissa teimme kauniit auringonkukkatyöt. Ensin katselimme netistä kuvia sekä keskustelimme sen väreistä, kasvusta ym. Auringonkukasta löytyi myös muotoja kuten keskiosan ympyrä. Lapset saivatkin tehtäväksi etsiä huoneesta jonkin ympyränmuotoisen esineen, jolla he pystyvät piirtämään kukan keskiosan. Keskiosaan saatiinkin oikea väri, kun repisimme ja rypistimme ruskeaa silkkipaperia. Auringonkukan terälehdet syntyivätkin hyvin omasta kädestä ja ei muuta kun käden maalauspuuhiin.

Omakuva 19.8. 🎨😊

Eilen maalasimme omakuvan taustat ja tänään pääsimme piirtämään omakuvat pienryhmissä. Aluksi keskustelimme tietysti siitä, miltä me näytämme, mitä kehostamme löytyy ja tietysti kävimme yksitellen peilin edessä ihastelemassa itseämme. Hienoja omakuvia syntyikin ja ne tulevat esille lasten oman lokeropaikan yläpuolelle, mistä niitä voi käydä ihastelemassa.

Helteinen hiekkakenttä vaihtui metsän viileyteen 17.8. 🌞😊

Tänään oli tarkoitus mennä hiekkakentälle leikkimään yhteisleikkejä mutta helteinen aamupäivä antoi retkelle uuden suunnan ja se oli lähimetsä. Metsässä leikittiin aluksi omia leikkejä, oli hippaa, mustikoiden syöntiä, luonnon ihmeiden tutkimista ja mitä kukakin keksi.
Palloleikit muuttuivat metsässä kävynheitoksi ja tehtävänä olikin kerätä oman iän verran käpyjä. Näin saimme kaikki tietää minkä ikäisiä olemme ja heittovuoron kertoi nimen alkukirjain, hyvin onkin kavereiden nimet jo muistissa ja tiedetään jo jopa millä kirjaimella nimet alkavat.
Tänäänkin haluttiin leikkiä puu palaa, pakko vaihtaa-leikkiä ja seuraavalla kerralla saammekin oppia Pupun korvat vilahtaa nimisen leikin, mikä onkin melkein kaikille uusi leikki.

Muotoja, mustikoita ja muuta mukavaa 16.8. 😊

Metsäretkellä jatkoimme jälleen ryhmätyöskentelytaitojen harjoittelua, miten toimimme yhdessä ja huomioimme muutkin ryhmässä 😊 Teimme kolmee ryhmää 1-2-3 menettelyllä ja näin ryhmät muotoutuivat jälleen uudenlaisiksi ja opimme taas tuntemaan paremmin uusia ja vanhoja kavereita 😊
Tehtävinä oli muodostaa kepeistä neliö, kävyistä ympyrä, havunneulasista kolmio sekä tehdä yhdessä keksitty kirjain 😊 Näin kertasimme muotoja ja tutustumme taas kirjaimiin.
Toiveitakin toteutettiin, kun alkoi puu palaa, pakko vaihtaa-leikki, unohtamatta mustikoiden syöntiä 😊

Diskoilua ja toivelauluja 15.8. 😁

Tänään vietettiin synttäreitä ja sankarin toiveesta saimme tanssia Marcus & Martinuksen tahdissa 🕺💃 Toivelauluiksi valikoitui mm. Muonamiehen - Pomppufiilis, Faaraon kissa ja Fröbelin palikoiden - Bussilaulu🎶🎶😊
Tänään saimme jälleen uusia viskareita ryhmään ja jokainen löysikin mukavaa ja mielekästä tekemistä ulkoilun jälkeen 🌞😊

Retki Valleille 12.8.

Lämmin sää helli meitä tänään, kun retkeilimme Valleille leikkimään ja taiteilemaan. Aluksi valloitimme esiintymislavan missä repusta löytyi salaisuus, Yki-pussi. Yki-pussissa oli yksilö- ja ryhmätehtäviä ja niiden avustuksella opimme tuntemaan ja tekemään yhdessä hauskoja juttuja.
Pienryhmissä lähdimme seikkailemaan syvemmälle Valleille, etsimään hyviä materiaaleja pienryhmän yhteiseen taideteokseen. Yhteistyö toimikin ryhmissä hyvin ja hienoja yhteistöitä syntyi ja toki taiteilun ohessa löytyi välipalaksi mustikoita ja puolukoita popsittavaksi. Eikä edes lämpö meitä estänyt, kun lopuksi oli halukkuutta tuttuun maa-meri-laiva leikkiin.

Ensimmäinen Viskaripäivä 11.8.

Jee, nyt se viskari vihdoin alkoi.
Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin uusiin ja vanhoihin kavereihin sekä aikuisiin. Leikimme pienryhmissä erilaisia tutustumisleikkejä ja vaihdoimme kesäkuulumisia sekä tietysti kävimme yhdessä läpi tärkeitä yhteisiä sopimuksia esim. miten pihalla jonotetaan keinuihin ilman, että käy haaveri.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä