Infoa vanhemmille

Kohti koulua- askeleiden tavoitteet

Esiopetus on kuusivuotiaan elämässä tärkeä kasvamisen ajanjakso. Uusia taitoja opitaan leikkimällä, liikkumalla, kokeilemalla ja tutkimalla.
Vuorovaikutustaidot karttuvat toisten lasten ja aikuisten kanssa. Arkisista tilanteista, kuten ruokailusta ja pukeutumisesta selviäminen sekä itsestä ja toisista huolehtiminen, ovat tärkeitä esikoululaisen taitoja, joita opetellaan aikuisten tukemana.

Kohti koulua - ohjelmassa on juuri niitä teemoja, joita eskarivuoden aikana käsitellään. Uutta tässä on se, että teemat on järjestetty viikkoihin ja huoltajia kannustetaan käsittelemään lasten turvalliseen arkeen liittyviä teemoja kotona. Teemojen käsittely jatkuu ensimmäisen luokan alussa.

Kohti koulua – ohjelmalla lisätään

  • vanhemmuuden tukemista ja perheen huomioimista
  • positiivista ja kannustavaa vuorovaikutusta

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä