Toimintakulttuurin kehittämisen tavoitteet ja arvioinnin käytännöt
Liedon kaupungin yhteisenä toimintakulttuurin kehittämiskohteena on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden huomioiminen leikissä. Huomioimme oppimisympäristöjen suunnittelussa sukupuolisensitiivisyyden, kaikkien lasten mukaan pääsyn ja osallisuuden. Yksiköt asettavat omat tavoitteet kehittämiskohteen mukaisesti. Toimintakaudella esiopetuksessamme panostamme lasten leikin havainnointiin tasa-arvon näkökulmasta sekä pedagogiikkaan, jonka tavoitteena on, että lapset näkevät moninaisuuden rikkautena. Tavoitteet ja menetelmät tarkentuvat toimintakauden aikana
Arvioimme esiopetuksen toimintaa esiopetussuunnitelman Pedagogisen suunnittelun ja arvioinnin vuosikellon mukaisesti. Esiopetuksen ryhmät laativat yhden yhteisen Pedagogisen toiminnan suunnitelman, jonka avulla varmistamme laadukkaan ja tasalaatuisen esiopetuksen kaikille lapsille kotiryhmästä riippumatta.
Keväällä tehdään kysely tulevien eskareiden huoltajille teemoina oppimisympäristö, osallisuus, vuorovaikutus ja toiminta. Syksyllä kyselyn tulokset huomioidaan tulevaa toimintaa suunniteltaessa. Lasten kanssa toteutetaan toiminnallinen laatuarvio loppuvuodesta ja esioppilaiden huoltajille tehdään laatuarviokysely alkuvuodesta. Tuloksia käsitellään lasten kanssa ja tulokset huomioidaan toiminnan suunnittelussa.
Henkilöstö tekee säännöllisesti lapsia haastattelemalla sosiogrammin, jotta näemme, miten lasten väliset suhteet kehittyvät ja miten voimme tukea heidän vuorovaikutussuhteita. Tämän lisäksi hyöydynnämme läheisyyden kehä -toimintamallia vähintään kaksi kertaa toimintakaudessa.