Lukuvuosisuunnitelman arviointi

Toimintakaudella 2025-2026 toimintamme keskeisiksi tavoitteiksi nousivat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus leikissä, pedagogisesti yhtenäinen esiopetus, esiopetuksen tuen muutosten jalkauttaminen arkeen sekä esi-ja alkuopetuksen välinen yhteistyö.

 

Leikin tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen panostettiin leikin havainnoinnilla, säännöllisellä leikkiympäristöjen muokkaamisella ja lasten mielenkiinnonkohteiden huomioimisella. Henkilöstö käytti vuorovaikutussuhteiden arvioimiseen työkaluna sosiogrammia ja läheisyyden kehää. Lapsille mahdollistettiin säännöllisesti mahdollisuus pitkäkestoiseen leikkiin rauhallisessa leikkiympäristössä. Tavoitteenamme oli myös pedagogiikka, jossa lapset oppisivat näkemään moninaisuuden rikkautena. Tähän käytettiin menetelminä muun muassa monipuolista kirjallisuutta, suunnitelmallisia lapsilähtöisiä keskusteluja, projektityötä lasten omista perheistä sekä tarvittaessa johdonmukaista ja selkeää puuttumista.

 

Esi- ja alkuopetuksen välinen yhteistyö toteutui pääosin suunnitellusti kerran kuukaudessa. Esiopetus otti yhteisen toiminnan suunnittelusta päävastuun sekä yhteisiä palavereja on pidetty säännöllisesti. Yhteistyön arviointi ja kehittäminen on tärkeää, joten tähän voisimme yhdessä alkuopetuksen kanssa tulevaisuudessa vielä panostaa.

 

Oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä on käytetty esiopetuksen arjessa monipuolisesti ja säännöllisesti. Arjessa vahvimmin on hyödynnetty muun muassa monipuolisia oppimisympäristöjä ja toiminnallista oppimista, jatkuvaa arviointia pienryhmien toimivuudesta sekä ennakoitavaa ja selkeää päivärytmiä. Ryhmäkohtaisista tukimuodoista hyödynnettiin viikoittaista tukiopetusta suomea toisena kielenä puhuville lapsille, tarvittaessa toimintaa eriyttämällä sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajan samanaikaisopetuksella muun muassa joustavissa pienryhmissä, pistetyöskentelynä ja yksilöllisenä tukena.