Yhteisöllisen opiskeluhuollon käytänteet


(Esiops kpl 6)

- Oppilashuoltoryhmä kokoontuu Loukinaisten koulun rehtorin kutsumana sovittuina ajankohtina noin kerran kuukaudessa kehittämään ja arvioimaan ja suunnittelemaan yhteistä oppimisympäristöä ja toimintakulttuuria. Yhteistyötä ja tiedonkulkua tukee yhteinen Teams-kanava, jonne laaditaan kokouksen esityslista ja muistio. 
- Esiopetuksen varhaiskasvatuksen opettajat kokoontuvat noin kerran kuukaudessa päiväkodin johtajan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kutsumana palaveriin, jossa arvioidaan ja kehitetään  toimintakulttuuria ja oppimisympäristöjä. Tavoitteena hyvinvointi, turvallisuus ja lapsen edun ensisijaisuus. 


Kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen


Liedon kaupungilla on laadittu suunnitelma kiusaamisen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen.
Kiusaamisen-ehkaisyn-ja-puuttumisen-suunnitelma

  • Syyskaudella  lapsista tehdään sosiogrammi , jossa selvitetään haastattelemalla lasten kaverisuhteita. Tulosten perusteella muutetaan käytänteitä kaverisuhteiden vahvistamiseen. Sosiogrammin teko uusitaan tammikuussa 2026. 
  • Kaveri- ja turvataidoista keskustellaan lasten kanssa, tarvittaessa kuvatukea apuna käyttäen. Lasten kanssa keskustellaan mitä on kiusaaminen ja miten he pystyvät itse ennaltaehkäisemään tilanteiden syntyä - vastuu aikuisella. 
  • Kiusaamiseen puututaan välittömästi. Kiusatun ja kiusaajan huoltajille raportoidaan asiasta ja kutsutaan lapset ja huoltajat keskusteluun. Myös koulukuraattori kutsutaan palaveriin. On tärkeää, että kaikkien tilanteessa mukana olleiden lasten kokemuksia ja ratkaisuehdotuksia kuullaan, ja ratkaisusta sovitaan yhdessä.
  • Opettaja, päiväkodin johtaja ilmoittaa esiopetuksessa tai matkalla esiopetukseen tai kotiin tapahtuneesta kiusaamisesta niistä epäillyn ja niiden kohteena olevan lapsen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle, jos lapsi kertoo työpäivän aikana muualla kuin oppimisympäristössä kokemastaan kiusaamisesta, henkilöstö ilmoittaa siitä huoltajille, sekä tarvittaessa muille viranomaisille.
  • Oppilashuoltoryhmässä käsitellään sekä ennaltaehkäisevästi että reflektoiden esille nousseet kiusaamiseen liittyvät tilanteet ja tapaukset. Esiopetuksen henkilökunta arvioi toimintakulttuuria ja käytänteitä, työtapoja ja laatii kehitysehdotukset .