Manteli-nalle

Keskiviikko 13.5.

Manteli etäkoulujakson tarina päättyy sinne, missä Manteli viihtyy kaikkein parhaiten: puun oksalle. Kiipeily on Mantelin ehdotonta suosikkipuuhaa ja tähän puuhun oli mukava kiivetä, koska oksia oli runsaasti ja niistä sai hyvän otteen.

Maanantai 11.5.

Manteli on kävellyt lähemmäs järven rantaa. Vesi tuntui vielä kylmältä tassuissa. Ehkä jo muutaman viikon päästä pääsee uimaan, kun vesi tästä vielä jonkin verran lämpenee!

Tiistai 5.5.

Kukkuu! Manteli oli pitkällä retkellä metsän rauhassa, mutta nyt on tullut aika palata taas kotiin. Teltassa yöpyminen on niin kovin virkistävää, että Mantelilla on olo että hän pystyy nyt ihan mihin vaan!

Maanantai 27.4.

Mantelin retki suuntautui kallioisen metsän uumeniin, jossa hän saa olla ihan kaikessa rauhassa kuuntelemassa luonnon ääniä. Manteli haluaa tarkkailla eläimiä ja niiden kevätpuuhia. Kuinkahan monta erilaista eläintä Manteli ehtii retkellänsä nähdä?

Keskiviikko 22.4.

Manteli on innokas veneilijä. Vielä hän ei ole tänä keväänä päässyt järvelle veneen kyydissä, mutta hän muistelee mielellään viime kesän retkiä. On ihanaa kun tuuli tuivertaa turkissa ja aurinko lämmittää korvia.

Torstai 16.4.

Manteli unelmoi jo siitä, että pääsee kesällä järven rantaan nauttimaan lämpimästä tuulesta ja uimisesta. Nyt on sää ollut vielä melko vaihtelevaa ja Mantelin lempipaikka rannalla on aamuisin vielä ollut aika kylmän näköinen.

Keskiviikko 15.4.

Vaikka viime päivinä on satanut lunta ja ilma on ollut kolea, on kevät jo täällä. Mantelin mielestä keväässä on parasta se, että luonto alkaa näyttää paljon värejä. Katso vaikka näitä kauniin keltaisia leskenlehtiä!

Tiistai 14.4.

Manteli on jälleen metsäretkellään kiivennyt ison puun oksalle ihmettelemään luontoa. Luonto on niin ihmeellinen! Jos istuu ihan hiljaa paikallaan, voi pian nähdä vaikka oravan puuhissaan tai linnun palaavan pesäänsä.

Keskiviikko 8.4.

Luonto alkaa heräillä ja vaikka suurimmalta osin ympärillä on vielä harmaata ja ruskeaa, näkyy siellä täällä väriäkin. Näin kauniita värikkäitä kukintoja Manteli löysi päivittäisen retkensä varrelta.

Tiistai 7.4.

Manteli nauttii linnunlaulusta. On ihanaa että on kevät ja linnut ovat muuttaneet takaisin Suomeen. Lintujen laulua Manteli voisi kuunnella luonnossa istuen vaikka monta tuntia!

Torstai 2.4.

Manteli innostui myös piirtämään perheen kuvaa. Mantelin kuvassa on isä (daddy), äiti (mommy), me (minä eli Manteli) ja baby (vauva). Onkohan tämä Mantelin oikea perhe kaukana Australiassa?

Tiistai 31.3.

Manteli kävi tutkimassa luontoa. Hän löysi monia kevään merkkejä. Nämä heräävästä maasta esiin nousevat kukat olivat ilahduttavia. Manteli löysi myös pajunkissoja ja leskenlehtiä!

Maanantai 30.3.

Mantelin lempilaite leikkipuistossa on liukumäki. Manteli on pieni nalle ja ihmislapsille rakennetut liukumäet on ihan valtavan hurjia pienelle Mantelille. Mutta sitä hurjemmat vauhdit niissä saa!

Torstai 26.3.

Manteli tykkää kovasti kiipeillä puissa, mutta aina ei pääse metsään kiipeilemään. Puiston kiipeilyteline on välillä hyvää vaihtelua. Korkealta näkee hyvin mitä muut puistossa touhuavat.

24.3.

Manteli on innokas lukija. Hän tykkää lukea hassuja kirjoja ja suuria seikkailuja. Samalla Manteli unelmoi itse pääsevänsä huikeisiin seikkailuihin. Muista sinäkin lukea joka päivä, kirja vie seikkailuun!