Viikko-ohjelmat
Vko 33
Ryhmäytymistä ja keskustelua kaveritaidoista.
Oman kuvan piirtäminen.
Vko 34
Oman nimen kirjaimiin tutustuminen (tunnistaminen ja nimeäminen) sekä oman nimen kirjoittaminen.
Vko 35
Alkuviikosta kirjan lukua sekä keskustelua perustunteista (ilo, suru, viha ja pelko). Keskiviikkona metsäretki, jolloin tutustuimme puulajeihin ja eläimiin. Torstaina jatkoa tunnetaitoihin liittyen. Keskustelimme, millaisia tunteita lapset ovat kokeneet erilaisissa tilanteissa, ja miten kaverin tunteisiin voitaisiin reagoida. Lisäksi liikuimme musiikin mukana eri tunteita ilmentäen ja aloitimme yhteisen vahvuuksien puun, johon lapset saavat keksiä omia vahvuuksiaan. Perjantaina askartelu omasta perheestä.
Vko 36
Maanantaina ja tiistaina keskeneräisten töiden tekemistä sekä omien vahvuuksien miettimistä. Keskiviikkona aloitetaan keskustelua syksyn merkeistä ja tehdään kynätehtävä aiheeseen liittyen. Torstaina marja-askartelu ja perjantaina lelupäivä.