Sähköiset ylioppilaskokeet ja Abitti-koejärjestelmä

Sähköinen ylioppilaskoe ja Abitti

Ylioppilaskoe ajanmukaistui

Ylioppilastutkinnon sähköistyminen aloitettiin vaiheittain syksyllä 2016. Sähköistymisprosessi saatiin valmiiksi keväällä 2019. Tällöin viimeisenä oppiaineena sähköistyi matematiikka.

Ylioppilastutkinnon sähköistäminen muuttaa tutkinnon vastaamaan nuorten tulevia tarpeita tuomalla tieto- ja viestintätekniikan käyttöön koko tutkintoprosessissa. Sähköistäminen mahdollistaa laajojen, tietoyhteiskunnalle ominaisten sisältöjen monipuolisen käytön koetehtävissä ja esimerkiksi äänen ja liikkuvan kuvan hyödyntämisen tausta-aineistoissa.

Paras tapa valmistautua

Sähköistyvään ylioppilaskokeeseen valmistaudutaan jo lukio-opintojen aikana. Eri oppiaineissa käytetään ylioppilaskokeissa tarvittavia ja muitakin ohjelmistoja samalla, kun harjoitellaan ja opiskellaan aineen varsinaista sisältöä. Näin opiskelijat saavuttavat luontevasti riittävät ja monipuoliset tietotekniset valmiudet sekä ylioppilaskokeita että toki myös jatko-opintoja ja työelämää varten.

Laukaan lukiossa kaikki lukioon tulevat opiskelijat tekevät heti opintojensa alussa TVT- eli Tieto- ja viestintätekniikan taitotasotestin. Testin avulla opiskelijat saavat todenmukaisen kuvan omista tietoteknisistä taidoistaan. Toisaalta testi paljastaa ne opiskelijat, jotka tarvitsevat näissä asioissa eniten tukea. Tuen tarvitsijat ohjataan TVT2-tukiopintojaksolle. TVT-testistä löytyy lisätietoa sivulta: TVT-testi.

Tärkeässä roolissa valmistauduttaessa sähköiseen ylioppilaskokeeseen on USB-muistitikulta tietokoneeseen käynnistettävä Abitti-koejärjestelmä (DigabiOS-käyttöjärjestelmä), joka vastaa ylioppilaskokeissa käytettävää koejärjestelmää. Abitin avulla kaikissa oppiaineissa päästään jo tavallisten päättökokeiden avulla harjoittelemaan ylioppilaskokeessa käytettävää ympäristöä, tehtäviin vastaamista jne. Abitti-koejärjestelmä kehittyy jatkuvasti: tehtävätyyppejä tulee lisää ja arviointityökalu monipuolistuu. Kuka tahansa voi luoda järjestelmään tunnukset ja kokeilla Abittia!

Linkki: Abitti-ohjeita opiskelijalle, myös videoita
Abitin mukana olevat ohjeet nähtävissä: https://cheat.abitti.fi/

Viereisestä linkistä pääsee tutustumaan Abittiin tarkemmin Abittiin. Lisätietoa löytyy myös Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta.

Sähköisissä kokeissa tarvittavat laitteet

Laukaan lukiossa Abitti-kokeita pidetään luokkiin kiinteästi asennettujen langattomien lähettimien kautta. Varsinaisissa ylioppilaskokeissa koeverkko rakennetaan kuitenkin Ethernet-verkkokaapeleita ja reitittimiä käyttäen. Myös luokissamme on muutamille opiskelijoille mahdllisuus liittyä koeverkkoon Ethernet-kaapelilla. 

Jokaisella opiskelijallamme tulee olla käytössään tietokone, jonka voi tuoda koululle päivittäin. 

Ylioppilaskokeet opiskelijat tekevät omilla tietokoneillaan. Koulun tietokoneet ovat varakoneina.

Tietokoneista ja niille asetetuista vaatimuksista sekä tietokoneiden asetusten muuttamisesta on kerrottu lisää sivulla Tietokoneet ja ohjelmat.

Lähde: http://www.abitti.fi/