Laukaassa
Laukaassa varhaiskasvatus, esiopetus sekä perusopetus muodostavat lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden. Laadukkaan esiopetuksen mahdollistajana on osaava ja koulutettu henkilöstö.
Esiopetus on tavoitteellista toimintaa ja sitä toteutetaan Laukaan kunnan esiopetussuunnitelman mukaisesti. Yksikkökohtaisissa lukuvuosisuunnitelmissa kuvataan ryhmässä käytössä olevat esiopetusmateriaalit, huoltajien kanssa tehtävän yhteistyön ja monialaisen yhteistyön käytännöt, sekä ryhmäkohtaisten tukimuotojen rakenteet. Lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan myös toimintavuoden yksikkökohtainen arviointi.
Esiopetuksessa seurataan ja tuetaan kunkin lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Tavoitteena on huomioida lasten vahvuuksia ja tuentarpeita sekä vahvistaa lapsen minäkäsitystä arvostavalla ja kannustavalla vuorovaikutuksella. Esiopetuksessa käytetään varhaiskasvatukseen soveltuvaa pedagogiikkaa ja tuetaan lasten mielenkiinnon kohteita opetuksen järjestämisessä. Leikki eri muodoissaan sekä toiminnallisuus ovat vahvasti läsnä esiopetuksen arjessa.
Esiopetuksen järjestämisessä huomioidaan sekä Laukaan kunnan esiopetussuunnitelma ja yksikkökohtainen lukuvuosisuunnitelma että lapsikohtainen esiopetuksen oppimissuunnitelma, joka sisältää myös lapsen esiopetusta täydentävään varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma. Lapsen esiopetuksen oppimis- ja varhaiskasvatussuunnitelma (jatkossa oppimissuunnitelma), arviointitehtävien tulokset sekä muut asiakirjat kirjataan oppilashallintojärjestelmä Wilmassa (jatkossa Wilma).
Syksyllä esiopettaja keskustelee kunkin lapsen yksilöllisistä tarpeista, toiveista ja oppimisen tavoitteista lapsen ja hänen huoltajiensa kanssa. Yhteistyössä laaditaan lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma. Oppimissuunnitelma rakentuu lapsen vahvuuksille, joiden avulla vahvistetaan lapsen oppimaan oppimisen taitoja. Oppimissuunnitelmaa voidaan tarkentaa lapsen kehityksen ja oppimisen myötä. Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelmaan asetettujen tavoitteiden toteutumista arvioidaan esiopetuksen aikana ja arviointi kirjataan oppimissuunnitelmaan keväällä.