Laukaassa
Laukaassa esiopetusta järjestetään perusopetuslain mukaisesti oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Esiopetuksen lisäksi lapsella on oikeus osallistua esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen perheen tarpeen mukaisesti. Laukaassa esiopetusta järjestetään koulujen yhteydessä sekä kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa. Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että sen esiopetus järjestetään esiopetusta koskevien säädösten, järjestämisluvan sekä näiden opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia vuodessa ja esiopetuksessa noudatetaan koulujen lukukausirytmiä. Esiopetus on maksutonta ja esiopetuspäivään kuuluu ohjattu ruokailu. Esiopetuksessa taataan turvallinen toiminta- ja oppimisympäristö. Esiopetuksen tavoitteena on parantaa lapsen oppimisedellytyksiä ja turvata riittävät taidot lapsen siirtyessä kouluun.
Esiopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä tai siitä päätettäessä otetaan huomioon lapsen etu. Toimintaa suunnitellaan lapsilähtöisesti ja sen tehtävä on vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa ja käsitystä itsestään oppijana. Esiopetusta kehitetään ja järjestetään inkluusion periaatteiden mukaisesti. Esiopetuksessa otetaan huomioon lasten ja perheiden kielelliset, kulttuuriset ja katsomukselliset taustat kaikessa toiminnassa. Tällä hetkellä Laukaan kunnassa esiopetusta annetaan suomen kielellä.
Huoltajilla on oikeus osallistua lapsensa esiopetuksen suunnitteluun ja järjestämiseen sekä esiopetuksen arviointiin ja kehittämiseen. Huoltajien kanssa käydään keskusteluja esiopetusvuoden aikana lapsen oppimissuunnitelman puitteissa. Lisäksi asiakaskyselyt antavat huoltajille mahdollisuuden osallisuuteen muun kanssakäymisen ja yhteistyön lisäksi. Huoltajat ovat milloin vain tervetulleita seuraamaan lapsensa esiopetuspäivää.
Lapsen huoltajan tulee huolehtia, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Laukaassa alle viikon mittaisen poissaolon esiopetuksesta voi myöntää esiopettaja. Yli viikon mittaista poissaoloa huoltaja anoo päiväkodin/koulun johtajalta kirjallisesti. Poissaoloon liittyen huoltajan kanssa keskustellaan esiopetuksen tavoitteiden toteutumisesta.
Esiopetuksen oppimissuunnitelmassa ja toiminnassa otetaan huomioon myös lasten osallisuus. Lapsia kuunnellaan arkipäivän tilanteissa, huomioidaan lasten kiinnostuksen kohteet ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien rajoissa. Esiopetusryhmään pyritään luomaan ilmapiiri, jossa kaikki voivat tuoda esille ajatuksiaan ja mielipiteitään. Tavoitteena on, että lapsilla on aidosti mahdollisuus vaikuttaa toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Työkaluina voidaan käyttää mm. äänestyksiä, haastatteluja ja erilaisia ryhmätöitä.