24.3. tiistai

Matematiikka

Matikkavillessä murtolukutehtäviä oppitunnin verran: murtoluvun kertominen ja jakaminen.

Huomaa, että käyn katsomassa, ketkä ovat tämän homman hoitaneet. Osa ei ole viime viikolla käynyt ollenkaan tekemässä digitehtäviä. Verkko-ongelmia on varmasti ollut, mutta ei kai ihan koko ajan.

Kerrataan tänään murtolukuja villessä ja huomenna tehdään kertauspolkua, jonka avulla arvioin teidän murtolukujen osaamista eli keskiviikkona jokainen tekee siellä 45 min tehtäviä.

Äidinkieli

1. Lue tekstikirjasta Yön ylioppilaskunta s. 66-69.
2. Tee s. 69 tehtävä 1 TAI 2. (Saa tehdä molemmat, jos haluaa.)
3. Lähetä kuva.
  • Palauta merkintä

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Musiikki

Musiikin opettajana tällä viikolla (tadaaa) Katri. Sain Jonnelta luvan. Ensi viikolla puikoissa taas ammattitaitoinen musaope Jonne.
1. Rankka päivä tänään, kun on historian koekin. Siksi vähän musiikin kuuntelua ja sen tahdissa liikkumista.
Afrikkalaista musiikkia oli meille esittämässä Faso Kan -yhtye. Tässä vähän oppia afrikkalaisesta liikkumisesta musiikin tahtiin. Helpot ohjeet. Tee mukana.

Video löytyy tästä.

2. Sitten voisit rentoutua oman lempimusiikkisi parissa ja kuunnella jotain kivaa. Tästä listasta voit valita, ellet itse keksi, mitä kuuntelisit. Rentoudu ja kuuntele.

Klassista keväästä:

Frederic Chopin: Spring waltz
Kuuntele tästä.

Antonio Vivaldi: Spring
Kuuntele tästä.

Katsottavaa ja kuunneltavaa, aika hauska
Katso ja kuuntele tästä.

Historian koe auki

1. Selitä sanat
a) antiikki (ei tarkoiteta vanhaa esinettä)
b) patriisi
c) diktaattori
d) akvedukti
e) legioona

2. Kirjoita essee siitä, missä kaikissa asioissa antiikin aika näkyy nykyään. Otsikoi itse.
  • Palauta merkintä

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.