Koulun toimenpiteet
Täydennyskoulutus ja henkilöstön osaamisen kehittäminen
Koulullamme on tänä lukuvuonna kaksi luokanopettajaa, mikä asettaa haasteita kouluttautumisen vaatimille poissaoloille. Poissaolon ajaksi on välttämätöntä saada sijainen.
Koulullamme on tänä lukuvuonna kaksi luokanopettajaa, mikä asettaa haasteita kouluttautumisen vaatimille poissaoloille. Poissaolon ajaksi on välttämätöntä saada sijainen.
- Opettajat, koulunkäynninohjaajat, koulusihteeri ja rehtori osallistuvat mahdollisuuksien mukaan ja ensisijaisesti paikallisen tason järjestämään ajankohtaiseen ja alueen opetushenkilöstölle suunnattuun täydennyskoulutukseen.
- Täydennnyskoulutuksen annista kerrotaan koulun henkilökunnalle YS-palavereissa.
- Opettajat kouluttautuvat sekä oman kiinnostuksen että koulun tarpeiden edellyttämällä tavalla.
- Mentorin tukea hyödynnetään TVT-suunnitelmien toteuttamiseen.
- Opettajat tekevät Navisec-tietoturvakoulutuksen syyskuun loppuun mennessä.
- Ennen kehityskeskusteluja KuntaHR:ssä opettajat täyttävät oman kehittymissuunitelmansa.
- Kehityskeskustelut käydään tammi-huhtikuussa.
- TVT:n opetuskäytön edistämistä tehdään henkilöstön kesken.
- Rehtori vastaa henkilöstön yleisestä perehdyttämisestä.
- Käytössä on kaupungin perehdytysväline Intro.
- Lyhytaikaisille sijaisille laaditaan luokkakohtainen perehdytysasiakirja, jossa on tärkeimmät luokkaa ja koulua koskevat tiedot.
- Työhyvinvointiparina toimivat Marjaana Paldanius ja Jaana Jääskeläinen.
- Työhyvinvointipari osallistuu mahdollisuuksien mukaan tarjottaviin koulutuksiin.
- Työhyvinvointisuunnitelma päivitetään vuosittain.
- TYHY -toimintaa pyritään järjestämään resurssien puitteissa, tavoitteena on järjestää yhteistä toimintaa Käärmelahden koulun kanssa.
- Työhyvinvoinnin edistämiseen kiinnitetään erityistä huomiota koronan aikana ja jälkeen.
- Tuntikehys on jaettu oppilasmäärän ja tarpeen mukaan.
- Erityiskorvaukset (tva) jaetaan työtehtävien ja vastuualueiden mukaan kaupungin kohdistamisohjeistuksen mukaisesti.
- Vastuutehtävät jaetaan elokuussa mahdollisimman tasapuolisesti.
- Sijaisuuksissa noudatetaan kaupungin ohjeistuksia.
- Tänä lukuvuonna pyritään hankkimaan sijainen aina toisen opettajan ollessa poissa eli alle kolmen päivän sijaisuuksia ei pyritä hoitamaan koulun sisäisillä järjestelyilla.
- Ohjaajaresurssi on kohdennetaan suurelle ryhmälle sekä erityisesti alkuopetukseen.
- Saimme lisäkehystä 10 vvt, joka kohdennetaan 4.-6. luokillle.
- Ohjaajaresurssia kohdennetaan tarpeen mukaan uudelleen lukuvuoden aikana.