7.3.2.1 Oppimissuunnitelman laatiminen Jyväskylän kristillisessä koulussa*

Oppimissuunnitelman laatiminen Jyväskylän kristillisessä koulussa

Oppilaan luokanopettaja, aineopettaja ja/tai tarvittaessa ja tilanteen niin vaatiessa myös erityisopettaja aloittaa oppimissuunnitelman laatimisen Wilmaan viivyttelemättä, kun päätös tehostetun tuen aloittamisesta on tehty. Hänen vastuullaan on huolehtia siitä, että tehostetun tuen oppilaalla on voimassa oleva oppimissuunnitelma sekä siitä, että oppimissuunnitelmaa laadittaessa se täytetään tarvittavilta osin ja riittävän monipuolisesti. Hän vastaa suunnitelman sisältämien tavoitteiden seurannasta. Tavoitteiden tulee olla niin konkreettisia, että niiden saavuttamista voidaan arvioida.

Oppimissuunnitelma laaditaan yhteistyössä oppilaan, kaikkien oppilasta opettavien opettajien,
koulunkäynninohjaajan, huoltajien sekä mahdollisten oppilashuoltohenkilöiden kanssa. Erityisopettaja
osallistuu suunnitelman laatimiseen konsultoiden omalla erityisosaamisellaan sekä erityisesti niiltä
osin kuin itse osallistuu tuen toteuttamiseen. Oppilas osallistuu ikätasonsa ja edellytystensä mukaisesti
oppimissuunnitelman laatimiseen. Hänelle kerrotaan, mistä oppimissuunnitelmassa on kysymys ja
mitä se sisältää. Oppimissuunnitelmaan kirjataan oppilaan oma näkemys hänen oppimisensa ja
työskentelynsä nykytilasta ja tavoitteista. Sovitaan vastuualueita, joista oppilaan tulee itse huolehtia.
Näin lisätään oppilaan omaa vastuunottoa koulunkäyntiinsä liittyvissä asioissa. Suunnitelmaan
kirjataan myös, miten koti sitoutuu tukemaan oppilasta.

Toteutetut tehostetun tuen tukitoimet kirjataan Wilmaan. Oppimissuunnitelman tavoitteiden
toteutumista seurataan suunnitellusti oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa vähintään puolen vuoden
välein. Seurantaan osallistuvat kaikki ne oppilaan opettajat, joiden opettamia oppiainesisältöjä
suunnitelma koskee taikka joiden oppitunneilla tuen tarve muulla tavalla ilmenee. Seurantatiedot
kirjataan oppimissuunnitelmaan sen päivittämistä valmistellen. Luokanopettaja tai aineopettaja
välittää muille oppilaan opettajille tiedon mahdollisista seurannassa päätetyistä muutoksista. Jos seurannassa ilmenee, että tuki tulee järjestää jotenkin oleellisesti toisin, oppimissuunnitelma
tulee päivittää. Oppimissuunnitelma on päivitettävä aina tuen tarpeen tai järjestämisen muuttuessa oleellisesti. Se on kuitenkin päivitettävä vähintään vuosittain. Päivittäminen merkitsee käytännössä
uuden Wilma-asiakirjan laatimista.

Oppimissuunnitelma tehdään sekä yleisen että tehostetun tuen oppilaille, jotka saavat
maahanmuuttajien tuettua opetusta sekä niille, joille on tehty päätös erityisistä opetusjärjestelyistä tai
opintojen etenemisestä vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijasta oppilaan oman opinto-ohjelman
mukaisesti.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä