Arkkitehtuuri


1. Ankkapurhasta Alvar Aaltoon Kouvolan Inkeroisissa aikana keväisin 6-luokkalaisille.
Oppaina vierailulla Kouvolan matkailuoppaat ry:n oppaat.  Vierailuihin liittyvät kuljetusjärjestelyt.

Perusopetuksen 6-luokkalaisille interaktiivisesti Inkeroisten Tehtaanmäellä tutustuen historiaan, arkkitehtuuriin ja erityisesti arkkitehti Alvar Aallon kohteisiin tarinoiden ja kartan avulla.
Tehtaiden ympäröimällä asuin - ja toimsitoalueella on rakennuksia 1870-luvulta 1960-luvulle. Samalla melko pienellä alueella ovat asuneet ja työskennelleet sekä työväestö että johtajat.

Merkittävä seikka alueella ovat Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset. 1930-luvun lopulta 1950-luvulle Alvar Aalto ja hänen arkkitehtitoimistonsa suunnittelivat paperitehtaan lisäksi yli 20 erilaista asuin ja konttorirakennusta ja koulurakennuksen sekä kokonaisen yli 50 rakennuksen pientaloalueen kaavoineen. 
Kouvola kuuluu nykyisin Alvar Aalto kaupunkien verkostoon!
Alvar aalto arkkitehtuurikierroksen kokemuksia voi hyödyntää oppitunneilla.

Opastukierros alkaa osoitteessa Pasilantie 1, 46900 Inkeroinen, Ankkapurhan teollisuusmuseon paikoitusalue.

Oppaat kertovat alueen rakennuksista sekä elintavoista kävelyosuuden aikana. Kävelyosuus noin puoli tuntia ja samalla oppilaat tätyttävät rastittamalla tehtävälomaketta. Retken lopuksi käydään lävitse tehtävät yhdessä. 

2. Kouvolan keskustan alueen arkkitehtuuripolku mobiilireittinä, valmistui keväällä 2017.
Arkkitehtuuripolku mobiilipeli keskusta.pdf

3. Kuusaan arkkitehtuuripolku
 mobiilireittinä, valmistui keväällä 2017.
Arkkitehtuuripolun mobiilipeli Kuusankoski.pdf
Arkkitehtuuripolun mobiilipeli Kuusankoski loppupäätelmät.pdf

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin