5.3. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidolliset keinot

Kasvatuskeskustelu ja kurinpidolliset keinot

Oppilailla ja opettajilla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja työrauhaan. Keskeistä tähän tavoitteeseen pääsemiseksi on oppilaan osallisuus ja toisten arvostaminen koulupäivän aikana. Myönteisen ilmapiirin ja toimintatapojen suunnittelu ja toteuttaminen tehdään yhdessä oppilaiden kanssa lukuvuoden alussa. Laadimme koulun käytösohjeen ja järjestyssäännöt, jotka löytyvät mm. koulun ilmoitustauluilta, lukuvuositiedotteesta ja kotisivuilta.

Aikuisten positiivisella käyttäytymisellä ja toiminnalla on suuri merkitys koulun ilmapiirin muotoutumisessa. Mikäli oppilaan käytökseen tai toimintaan joudutaan puuttumaan, asiasta keskustellaan hänen kanssa. Kasvatuskeskustelussa on läsnä kaksi aikuista. Tavoitteena on saada asia käsiteltyä positiivisesti ja keskeistä on oppilaan kuuleminen. Jokainen meistä tekee virheitä, ja virheistä oppii. Koulu on oppimista varten. Keskustelun aikana selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä pohditaan keinoja tilanteen korjaamiseksi. Huoltajaan otetaan yhteyttä. Yhteydenottotapa riippuu tilanteesta ja asiasta. Voi olla, että oppilas soittaa huoltajalle tai kertoo illalla kotona asian ja huoltaja ottaa yhteyttä opettajaan. Opettaja tai rehtori voi soittaa huoltajalle tai lähettää asiasta wilmaviestin. Sama wlmaviesti lähetetään huoltajan lisäksi myös oppilaalle.

Mikäli samaan asiaan joudutaan puuttumaan toistuvasti, opettaja vie asian oppimisen ja koulunkäynnin tuki –ryhmään. Tällöin seurauksena voi olla oppilaan keskustelu oppilashuollon henkilön kanssa, motiimin, lastensuojelun tai poliisin konsultointi tai palaveri huoltajan kanssa.

Vakavissa rikkomuksissa, kuten koulualueelta luvatta poistumisesta, voidaan oppilas määrätä kasvatuskeskustelun jälkeen jälki-istuntoon. Jälki-istunnosta ilmoitetaan huoltajalle etukäteen kirjallisesti ja jälki-istunnossa oppilas voi tehdä opiskelutöitä. Muista kurinpidollisista toimenpiteistä rehtori huolehtii yhdessä oppimisen ja koulunkäynnin tuki –ryhmän kanssa.