3. luokka

45.5. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt 3. luokalla

TAVOITTEET

SISÄLLÖT

KUNTAKOHTAISET LISÄYKSET

T1 luoda edellytyksiä oppilaan eettisten ajattelun taitojen kehittymiselle ja kannustaa oppilasta soveltamaan eettisiä periaatteita arjen tilanteisiin

S1 Kasvaminen hyvään elämään: Harjoitellaan toisen kohtaamista ja erilaisten näkökulmien arvostamista.

Toisen ihmisen kohtaaminen koulun arjessa, toisen asemaan asettuminen

T8 rohkaista oppilasta ilmaisemaan katsomustaan ja kuuntelemaan muiden katsomuksellisia kannanottoja

S2 Erilaisia elämäntapoja:

Tutkitaan eri näkökulmista omaa identiteettiä. Pohditaan esimerkiksi yhdenvertaisuuden, hyväksymisen, ymmärtämisen, tietämisen, uskomisen ja luulemisen merkityksiä. Harjoitellaan oman näkemyksen erittelyä ja perustelemista suhteessa eri kulttuureihin ja katsomuksiin.

Erilaiset perheet

Erilaiset arvot perheissä

Suvaitsevaisuus

Erilaisten kulttuurien tavat

Kuka minä olen?

T4 ohjata oppilasta kantamaan vastuuta itsestä, toisista ihmisistä ja luonnosta

S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus: Harjoitellaan omien näkemysten erittelyä ja perustelemista suhteessa maailmankuvaan ja kestävään tulevaisuuteen.

Ihmisen ja luonnon suhde (luontoaiheiset sadut)

Vastuu elinympäristöstä

T10 rohkaista oppilasta toimimaan aloitteellisesti ja vastuullisesti omassa ympäristössään

S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus: Tutkitaan erilaisia luontokäsityksiä, luonnon ja ihmisen tulevaisuutta sekä kestävää kehitystä. Harjoitellaan omien näkemysten erittelyä ja perustelemista suhteessa maailmankuvaan ja kestävään tulevaisuuteen

Huolenpito omasta ympäristöstä (luokka, koulu, koti, lähiluonto)

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet

Lapsen omat luontokokemukset

Erilaisia elinympäristöjä

T3 edistää oppilaan kykyä oivaltaa asioiden välisiä suhteita ja kehittää ajatteluaan

S2 Erilaisia elämäntapoja: Tutkitaan eri näkökulmista omaa identiteettiä.

S1 Kasvaminen hyvään elämään: Harjoitellaan toisen kohtaamista ja erilaisten näkökulmien arvostamista. Tutkitaan oikeudenmukaisuuden

ilmenemistä jokapäiväisessä elämässä.

S3 Yhteiselämän perusteita: Harjoitellaan tekojen eettistä arviointia niiden kontekstin, tarkoitusten ja seurausten näkökulmista. Harjoitellaan omien näkemysten erittelyä ja perustelemista suhteessa yhteiselämän vaatimuksiin.

Ihmisen yhteiselämän perusteiden tutkiminen, oikeuden ja velvollisuuden merkitys oppilaan arkipäivän tilanteissa

Oikea ja väärä, tieto ja luulo, tunne ja järki

Mielipide ja sen muuttaminen suhteessa oikeaan ja väärään

T7 ohjata oppilasta suunnittelemaan ja arvioimaan omaa katsomuksellista oppimistaan

S3 Yhteiselämän perusteita: Perehdytään lapsen oikeuksiin pohtien niiden toteutumista lähellä ja kaukana.

YK:n lasten oikeuksien materiaaliin tutustuminen

Rikkaus ja köyhyys maailmassa

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä