Kalenteri
Juutalainen kalenteri (luach)
- On kuu - aurinkokalenteri (ha-lu'ach ha-ivri: הַלוּחַ הַעִבְרִי).
- Siinä kuukaudet perustuvat kuun kiertoon, mutta vuosi määräytyy auringon kierron mukaan.
- Kuukausi on pituudeltaan 29.5 päivää. Koska vajaiden päivien käyttäminen olisi hankalaa, on kuukauden pituus kalenterissa 29 – 30 päivää
- Vuoden pituus vaihtelee (353–355), mutta tietyin väliajoin vuoteen lisätään ylimääräinen kolmastoista kuukausi, jotta kalenterin kuukaudet aina pysyisivät suunnilleen samana vuodenaikana.
- Uuden kuun päivä on nimeltään Rosh Chodesh. Se on naisten ylimääräinen vapaapäivä, jolloin naisten ei tarvitse tehdä työtä.
- Kuun vaiheet taivaalla kertovat mikä aika kuukaudesta on.
- Vuodenaikojen vaihtumiseen liittyy omat juhlansa (mo'edim).
Uusi vuorokausi (yom) alkaa auringon laskiessa, kun taivaalla näkee kolme tähteä.
- Päivä kestää auringon noususta auringon laskuun. Sen pituus siis vaihtelee valoisuuden mukaan. Siksi myös tuntien eli "hetkien" pituus vaihtelee.
- Tunnin pituus saadaan kun jaetaan aika auringon noususta auringon laskuun luvulla 12.
Viikko (shavu'a)
- Viikko alkaa ensimmäisestä päivästä ja päättyy seitsemänteen päivään.
- Päivillä ei ole nimiä – nimien sijaan käytetään numeroita, joilla lasketaan aikaa lepopäivästä lepopäivään.
| sunnuntai | Yom Rishon | ensimmäinen päivä |
| maanantai | Yom Sheni | toinen päivä |
| tiistai | Yom Sh'lishi | kolmas päivä |
| keskiviikko | Yom Revi'i | neljäs päivä |
| torstai | Yom Hamishi | viides päivä |
| perjantai | Yom Shishi | kuudes päivä |
| lauantai | Shabbat | lepo päivä |
- Viikon seitsemäs päivä, sapatti (shabbat), on lepopäivä.
KUUKAUDET
|
Heprea |
Suomi |
Numero |
Pituus (päivinä) |
Kristillisessä kalenterissa |
|
|
Nisan |
1 |
30 |
maalis-huhtikuu |
|
|
Iyar |
2 |
29 |
huhti-toukokuu |
|
|
Sivan |
3 |
30 |
touko-kesäkuu |
|
|
Tammuz |
4 |
29 |
kesä-heinäkuu |
|
|
Av |
5 |
30 |
heinä-elokuu |
|
|
Elul |
6 |
29 |
elo-syyskuu |
|
|
Tishri |
7 |
30 |
syys-lokakuu |
|
|
Cheshvan (Heshvan) |
8 |
29 / 30 |
loka-marraskuu |
|
|
Kislev |
9 |
30 / 29 |
marras-joulukuu |
|
|
Tevet |
10 |
29 |
joulu-tammikuu |
|
|
Shevat |
11 |
30 |
tammi-helmikuu |
|
Adar (karkaus vuosina) |
12 |
30 |
helmi-maaliskuu |
|
|
|
Adar karkausvuosina) |
12 |
29 |
helmi-maaliskuu |
Vuosi 5778 alkoi kristillisen ajanlaskun mukaan 22.9.2017 ja vuosi 5779 alkaa kristillisen ajanlaskun mukaan 11.9.2018