Syystiedote

Syystiedote 2024-2025

Eskolanmäen koulu on yhtenäiskoulu, jossa opiskelee vuosiluokilla 0-9 lukuvuonna 2023-2024 n. 500 oppilasta.

Koulussamme toimii lisäksi kolme pienryhmää pääkoululla sekä kaksi joustavan perusopetuksen pienryhmää (luokat 7-9) Kouvolankylän koululla.

Koulumme kotisivut:
https://peda.net/kouvola/koulut/eskolanmaenkoulu

Tiedoksi oppilaille ja huoltajille: koululla on tallentavat valvontakamerat rakennuksen sekä ulko- että sisäpuolella.

OPETUSSUUNNITELMA

Koulumme opetussuunnitelma löytyy Pedanetista. 

ARVIOINTI

Arvioinnista löydätte lisätietoa pedanetin Opetussuunnitelma- sivulta. 

PITKÄ VÄLITUNTI

Eskolanmäen koulu on Liikkuva koulu. Edistääksemme oppilaiden koulupäivän aikaista liikuntaa koulussamme on 25 minuutin pituinen "pitkä välitunti" klo 9.35-10. Välitunnin aikana oppilaille järjestetään mahdollisuuksia liikkumiseen.

POISSAOLOJEN SEURANTA / WILMA

Mikäli oppilas on sairaana, pyydämme vanhempia merkitsemään poissaolon Wilmaan heti ensimmäisenä poissaolopäivänä mahdollisuuksien mukaan jo aamusta. Huomioittehan, että huoltajan tunnuksia ei missään tapauksessa saa luovuttaa oppilaalle. Ylempien luokkien oppilailla on omat tunnukset.

Maakunnallinen poissaolojen seurantamalli sekä lisätietoja koulun poissaolojen seuraamisesta löytyy pedanetin koti ja koulu- sivulta: https://peda.net/kouvola/perusopetus/koulut/eskolanmaenkoulu/vanhempainryhm%C3%A4/kpppm2

LOMAT JA NIIDEN ANOMINEN

Toivomme, että perheen yhteiset lomat ajoitetaan koulun loma-aikoihin. Mikäli tämä ei ole mahdollista, lomaa anotaan erillisellä lomakkeella, jonka vanhemmat voivat tulostaa Wilmasta. Luokanopettaja/ valvoja voi myöntää 1-5 päivää kestävät lomat, rehtori 5 päivää pidemmät lomat. Ennen lomalle lähtöä oppilaan tulee kerätä opettajilta tehtävät ja läksyt loman ajaksi erilliselle lomakkeelle, jonka saa luokanvalvojalta.

Koulun lomat:
Syysloma 23-27.10
Itsenäisyyspäivä 6.12.
Joululoma 22.12.-7.1.
Hiihtoloma 26.2.-1.3.
Pääsiäinen 29.3.-1.4.
Helatorstai 9.5.

YHTEISTYÖ KOTIEN KANSSA

  • Vanhempainillat pidetään pääsääntöisesti luokkatasoittain vähintään kerran lukuvuodessa.
  • Opettajat tapaavat oppilaiden vanhemmat arviointikeskustelussa luokilla 1-3. Lisätietoja arviointikeskustelusta löytyy pedanetin arviointi-sivuilta. Huoltajan on mahdollisuus halutessaan osallistua luokilla 4-6 sekä yläkoulussa järjestettävään oppilaskeskusteluun.
  • Syksyllä 2024 "herärämme henkiin" vanhempien yhteistyöryhmän luokilla esi-9. Ryhmä järjestää koulun toimintaa tukevia tilaisuuksia. Kutsumme yhteistyöryhmään edustajia teistä vanhemmista. Tervetuloa mukaan toimintaan! Lisätietoja rehtorilta

TURVALLINEN KOULUMATKA

Jotta lapsen ja nuoren koulumatka olisi mahdollisimman turvallinen, suosittelemme tieliikennelain mukaisesti pyöräilykypärän käyttöä kaikilla luokka-asteilla.

Ensimmäisen luokan oppilaiden toivotaan tulevan kouluun turvallisesti kävellen.

Toivomme oppilaiden vanhempien määräävän lapselleen ”kypäräpakon” yhteistyössä koulun kanssa. Pyörätelineiden vähäisyyden vuoksi koulumme käytäntö on jo vuosien ajan ollut, että luokkien 2-6 oppilaista ne, jotka asuvat Kuusihaan-, Tolkkilan-, Sippolan- ja Viialankaduilla, tulevat kouluun kävellen poikkeuspäiviä (esim. liikuntatunti Sarkolan kentällä, retkipäivät).

Osa alakoulun liikuntatunneista pidetään Vahteron ja Sarkolan kouluilla ekä Satkolan urheilukentällä. Yläkoulun oppilaiden liikuntatunteja pidetään Tornionmäen koulun lisäksi (bussikuljetus) lähialueella. Siirtyminen tulee tehdä liikennesääntöjä noudattaen opettajan ohjeiden mukaisesti.

JAKSOTUS LUOKILLA 7-9

Koulussamme noudatetaan viisijaksojärjestelmää. Yhden jakson pituus on 7 viikkoa. Jaksotus voi vaikuttaa myös luokkien 1-6 työjärjestyksiin, koska koulussamme on yhteisiä opettajia ja tiloja.

  1. 9.8.-28.9.
  2. 2.10.-24.11
  3. 27.11- 2.2. (kolmannen jakson puolivälissä lukujärjestyksiin tulee mahdollisesti muutoksia)
  4. 5.2.-5.4.
  5. 8.4.-1.6.

 

NÄIN SINUSTA PIDETÄÄN HUOLTA

Opiskeluhuolto

Koululla noudatetaan lain edellyttämä Kouvolan koulujen yhteistä opiskeluhuoltosuunnitelmaa, joka on luettavissa Wilmassa.

Koulupsykologi

Koulumme psykologi on Sami Arponen.

Koulukuraattori

Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, jonka tehtävänä on neuvoa, ohjata ja tukea oppilaita ja heidän huoltajiaan koulunkäyntiin liittyvissä pulmatilanteissa (esim. kaveri - ja kotisuhteet, arkuus, levottomuus, pinnaus)

Koulumme kuraattori on Ulla Jutila, johon saa yhtyeden soittamalla tai tekstiviestillä p. 040 845 9799. Parhaiten tavoittaa aamulla klo 8-8.45 ja iltapäivällä klo 15-16. Tarvittaessa voi jättää soittopyynnön. Sähköpostilla tavoittaa osoitteesta ulla.jutila@kymenhva.fi 
Jopo- luokilla toimii kasvatuskoordinaattori Tarja Rantala 02061 58562

Kuraattoriin tai kasvatuskoordinaattoriin voivat vanhemmat halutessaan ottaa suoraan yhteyttä.

Hyvinvointitutor (ent.psyykkari)

Hyvinvointitutorin työn tavoitteena on lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja varhaisen tuen tarjoaminen sekä lapsen / nuoren kanssa puhuminen ja ymmärryksen lisääminen.Oppilaat ohjautuvat hyvinvointitutorille pääosin pedagogisen tuen ryhmän kautta.

Odotamme kauoungin ratkaisuja hyvinvointitutorin palkkaamiseksi (täyttölupa?) irtisanoutuneen henkilön tilalle.

Erityisopetus

Erityisopetuksen tavoitteena on tukea ja auttaa kaikkia oppilaita saavuttamaan yleisopetuksen perustiedot ja taidot. Erityisopetuksella pyritään siihen, että oppilas pystyy selviytymään mahdollisemman pitkälle omassa opetusryhmässään.

Luokkien 0-5 erityisopettaja on Laura Aro, p. 02061 58306 ja luokkien 6-9 Anne Koskinen, p. 02061 58532

Oppilaanohjaus

Oppilaanohjaaja pyrkii tukemaan 7.-9. luokkalaisten opiskelua (opiskelutekniikat) ja auttamaan urasuunnittelussa ja työelämään tutustuttamisessa sekä ohjaamaan heitä ainevalinnoissa.

Koulumme oppilaanohjaajan Tanja Turkian tavoittaa puhelinnumerosta 02061 55325 ja kesäkuussa valittavan uuden opon 020 6157116. 

Tukiopetus

Oppilailla, jotka ovat tilapäisesti jääneet jälkeen opinnoissaan tai tarvitsevat muutoin erityistä tukea, on mahdollisuus saada tukiopetusta. Tukiopetus järjestetään pääsääntöisesti oppituntien ulkopuolella.

Kouluterveydenhuolto

Kouluterveydenhuollon tavoitteena on turvata lapsen terve kasvu ja kehitys sekä terveellisten elämäntapojen omaksuminen.

Kouluterveydenhuoltoon ei kuulu varsinainen sairaanhoito lukuun ottamatta äkillisiä sairastumisia tai ensi-apua.

Koulumme terveydenhoitaja on Minna Saxlin, johon saa yhteyden soittamalla p. 044 223 8869. Parhaiten hänet tavoittaa aamulla klo 7.30- 8 ja iltapäivällä klo 15- 15.30 välisenä aikana. Tarvittaessa voi jättää soittopyynnön. 

Terveydenhoitajan tavoittaa myös sähköpostilla minna.saxlin@kymenhva.fi 

 

Koululääkärin ajanvaraus terveydenhoitajalta.

Koulunuorisotyö

Koulunuorisotyöntekijän tavoitteena on vahvistaa nuorta ryhmän ja yhteisön jäsenenä sekä edistää yhteisön jäsenten vuorovaikutusta ja osallisuutta. Koulumme nuorityötekijänä toimii Krista Lintumäki, puh. 02061 54030. Paikalla koululla maanantaisin ja tiistaisin sekä joka toinen perjantai.

KiVa- KOULU

Koulumme on mukana Turun yliopiston kehittämässä kiusaamisen vastaisessa ohjelmassa (KiVa- koulu). Puutumme kaikkiin esille tulleisiin koulukiusaamistapauksiin KiVa-tiimin johdolla.

Lisätietoa KiVa- ohjelmasta löydätte Internet- osoitteesta www.kiva.fi

Mikäli kotiväen tietoon tulee mahdollisia kiusaamistilanteita, pyydämme teitä ottamaan välittömästi yhteyttä kouluun.

KASVATUSKESKUSTELUT

Koulussamme on käytössä kasvatuskeskustelut, joiden tavoitteena on

¢ Oppilas pysäytetään miettimään omaa käytöstään

¢ Konkreettiset kasvatus- ja ratkaisumallit oppilaalle

¢ Koulun arjen rauhoittaminen

¢ Ongelmiin puututaan oikeasti ja asiat ohjataan eteenpäin

¢ Negatiivisesta positiiviseen

Lähtökohtana kasvatuskeskusteluissa on, että jokainen koulun aikuinen toimii kasvattajana. Ongelman havaitsija tekee kasvatuskeskustelulähetteen keskustelijana toimivalle opettajalle (erityisluokanopettaja Eero Pitkänen). Keskustelusta soitetaan aina huoltajalle: Oppilas itse kertoo, lopuksi opettaja keskustelee huoltajan kanssa. Mikäli huoltajaa ei tavoiteta, hänelle lähetetään kirjallinen tieto käydystä kasvatuskeskustelusta.

Esimerkkejä kasvatuskeskustelun aiheista: myöhästyminen oppitunneilta, oppituntien häirintä, tupakointi, välituntialueelta poistuminen, asiaton kielenkäyttö, lumipallojen heitto jne. Kiusaamistilanteet käsittelee KiVa- tiimi.

Kasvatuskeskustelut eivät poissulje jälki-istuntoa, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.

OPPILAANOHJAUS

7. LUOKAT

  • 7. luokalla lukujärjestykseen tulee kolme uutta oppiainetta: kotitalous, terveystieto ja oppilaanohjaus. Oppilaanohjauksen tuntien keskeisimmät aihealueet ovat tutustuminen uuteen kouluun ja uusiin luokkakavereihin, erilaiset opiskelumenetelmät sekä itsetuntemus ja ammatit.
  • 7. luokkien oppilaiden osalta työelämään tutustuminen tarkoittaa kiertävää käytäväsiivousta, joka on vuoroviikoin jokaisella 7-9. luokalla.
  • Kotitaloudesta, kuvataiteesta, käsityöstä ja musiikista 7. luokan keväällä saatava numero jää peruskoulun päättötodistukseen, ellet ole ottanut niitä taitoainevalinnaiseksi kasille ja ysille.

8. LUOKAT

  • Kaikki koulumme 8.luokkalaiset tutustuvat työelämään omassa koulussa kolmen päivän ajan normaalin koulutyön lomassa. Tutustumiskohteena on keittiötyö.
  • Muistattehan, että historia päättyy kahdeksannen luokan jälkeen, joten arvosana jää päättötodistukseen ja vaikuttaa näin jatko-opintoihin hakeutumiseen.
  • Opiskeluasioita ja jatko-opintoja pohtivien 8.luokkalaisten on hyvä käydä keskustelemassa oppilaanohjaajan lukuvuoden aikana. Ajan voi varata oppilas itse tai huoltaja.

9. LUOKAT

  • 9. luokkien oppilaanohjauksen opinto-ohjelmaan kuuluva työelämään tutustuminen (TET) on kaikilla yhdeksäsluokkalaisilla viikoilla 44-45. Koronatilanteen vuoksi TET- harjoittelua saatetaan joutia siirtämään tai se toteutetaan poikkeusjärjestelyin. Normaalin TET:n aikaan oppilaat ovat siis tutustumassa työelämään kaksi viikkoa normaalin koulutyön sijaan. TET-jakson tarkoitus on antaa oppilaille virikkeitä tulevaa ammatinvalintaa ajatellen ja opettaa aktiivisuuteen sekä omatoimisuuteen. Oppilaat hakevat TET-paikkansa itsenäisesti omien kiinnostusten mukaan. Opo auttaa työpaikan valinnassa ja haussa tarvittaessa.
  • Oppilaanohjauksessa on 9. luokalla painopisteenä kevään 2021 yhteishaku; eri koulutusvaihtoehtoihin tutustuminen ja sitä kautta itselle sopivimman jatko-opiskelupaikan löytäminen. Todistusarvosanoilla on merkittävin rooli jatko-opiskelupaikan saamisessa. Numeroiden eteen kannattaa siis tehdä töitä! On tärkeää muistaa, että kaikkia oppiaineita ei opiskella ympäri vuoden, joten ahkera opiskelu alkusyksystä lähtien kannattaa.
  • 9.luokkalaisten ohjauskeskustelut pyörähtävät käyntiin heti syksyn alussa ja jatkuvat ensi vuoden puolelle. Keskustelun aiheina ovat tämän hetkinen opiskelu ja jatko-opinnot. Ohjausajan voi varata oppilas itse tai huoltaja.

Kaikkiin opiskeluun, TET-jaksoon ja yhteishakuun liittyvissä kysymyksissä voitte olla yhteydessä opinto-ohjaajaan puhelimitse, Wilma-viestillä tai mailitse (etunimi.sukunimi@kouvola.fi, HUOM! Ei @edukouvola.fi). Kannattaa myös tutustua koulumme oppilaanohjaus-sivuihin täällä pedanetissä.


 

 

 

 

 

 

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä