Tiedonhankinta sekä tutkiva ja luova työskentely

Tiedonhankinta sekä tutkiva ja luova työskentely: keskeiset hakupalvelut, eri työvälineet, tiedonhankin tatehtävät, useat lähteet, kriittinen ar viointi, dokumentointi

OPS 16 Oppilas
1.-2.
Keskeisten hakupalveluiden
käyttöön tutustuminen
Eri työvälineiden kokeilemi-
nen japienimuotoiset tiedon-
hankintatehtävät eri aihepii-
reistä ja itseä kiinnostavista
asioista
Omien ideoiden toteuttami-
nen teknologian avulla yksin
ja yhdessä toisten kanssa
osaa tehdä aikuisen ohjauksessa
pieniä tiedonhankinnan tehtäviä
tutustuu käsitteeseen hakusana
saa kannustusta etsiä tekstin lisäksi tietoa
kuvista, kartoista ja videoista
harjoittelee kuvallista kerrontaa digitaalisia tarinankerronnan työkalujen avulla
osaa tehdä muistiinpanoja piirtämällä tai ääniohjausta hyödyntäen
osaa käyttää ajatuskarttasovellusta
saa mahdollisuuksia tehdä pieniä esityksiä teknologian avulla yksin tai yhdessä
3.-6.
Tiedon etsiminen useista eri
lähteistä
Lähteiden hyödyntäminen
oman tiedon tuottamisessa
Tarjolla olevan tiedon kriitti-
sen arvioinnin harjoittelemi-
nen
Itselle sopivien ilmaisutapo-
jen etsiminen
Teknologian käyttö työsken-
telyn ja tuotosten dokumen-
toinnissa ja arvioinnissa
tutustuu eri hakupalveluihin
käyttää teknologiaa oppimisprosessin eri vaiheissa tiedonhankinnasta valmiin esityksen esittämiseen tai
jakamiseen
saa harjoitusta ilmaisun monipuoliseen käyttöön teknologiaa hyödyntäen
ymmärtää erilaisten mediatekstien eron (mainos, blogi, asiateksti, uutinen)
opettelee lähdekritiikkiä jaosaa tehdä ohjatusti lähdeluettelon
edellisten lisäksi 5.-6-luokka:
käyttää tehokkaasti tiedonhakua
osaa käyttää useaa lähdettä varmistaessaan tiedon luotettavuutta
pohtii lähteen luotettavuutta
osaa havainnollistaa tiedon kaavioina tai animaatioina
saa kannustusta erilaisten ilmaisutapojen käyttöön tehtävissä
saa mahdollisuuden oman ePortfolion luomiseksi
7.-9-
Kriittinen lukutaito sekä monipuolinen tiedonhankinta ja
tuottaminen
Tietolähteiden monipuolinen
käyttö (myös tutun kieli-
tai kulttuurialueen ulkopuolis-
ten)
Oman ja muiden –myös eri-
laisten hakupalveluiden ja
tietokantojen –
tapa toimia ja
tuottaa tietoa
syventää alakoulussa opittuja taitoja
hyödyntää monikanavaista tiedonhakua eri kielillä ja eri näkökulmista
osaa suunnitella tiedonhankintansa
vertailee eri hakupalveluiden tuloksia
tuntee lähdekritiikin
tuottaa tutkielmia, raportteja ja esityksiä digitaalisesti
työskentelee sujuvasti eri laitteilla ja ohjelmilla

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä