Uskonnon opetus vuosiluokilla 7-9

Uskonnon opetus vuosiluokilla 7-9

44.9. Oppimisympäristöt ja työtavat vuosiluokilla 7–9

Oppimisessa pyritään kiireettömyyteen sekä avarakatseisuuteen. Uskontojen ja katsomusten moninaisuutta käsitellään kunnioittavasti ja arvostavasti. Oppilaiden omat kokemukset, ajatukset ja mielenkiinnon kohteet ovat tärkeässä roolissa. Oppilaita rohkaistaan ympäröivän maailman havainnointiin ja tulkintaan sekä vuorovaikutukseen. Työskentelyssä hyödynnetään kokemuksellisuutta ja toiminnallisuutta esimerkiksi draaman ja kuvallisen ilmaisun keinoin. Toiminnallisuus ja vuorovaikutteisuus huomioidaan myös tietoteknisiä sovelluksia valittaessa.

Islamin uskonnon lisäykset:

Tavoitteena on muodostaa monipuolinen kuva omasta uskonnosta ja kunnioittaa muita uskontoja sekä katsomuksia. Asioista pyritään keskustelemaan ja oppilaille pyritään antamaan tilaisuus omien ajatusten ja kokemusten ilmaisemiseen. Ennestään opittua pyritään syventämään vahvistamalla eri termien ja käsitteiden ymmärrystä. Oppilaan omaa aktiivisuutta ja vuorovaikutusta pyritään edistämään.

44.10. Ohjaus, eriyttäminen ja tuki vuosiluokilla 7–9

Uskonnon opetuksessa huomioidaan oppilaiden erilaiset taustat sekä kielitaito. Opetuksessa pyritään vahvistamaan oppilaan itseluottamusta ja opiskelutaitoja sekä rakentamaan ehjää minäkuvaa.

Islamin uskonnon lisäykset:

Opetuksen toteutuksessa pyritään ottamaan huomioon oppilaiden kielitaito. Pyritään vahvistamaan oppilaiden osallisuutta sekä oma-aloitteisuutta. Myös vuorovaikutus-ja opiskelutaitojen kehittymistä tuetaan.

44.11. Oppilaan oppimisen arviointi vuosiluokilla 7–9

Oppimisen edistymisestä annetaan palautetta säännöllisesti ja se on luonteeltaan kannustavaa. Arvioinnissa huomioidaan koko opiskeluprosessi.

Islamin uskonnon lisäykset:

Arviointi pyritään pitämään mahdollisimman monipuolisena. Arviointi sisältää täten kirjallisten tuotosten lisäksi keskusteluun osallistumisen ja työskentelyn arvioinnin.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä