Historian opetus vuosiluokilla 7-8

Historian opetus vuosiluokilla 7-8

46.7. Oppimisympäristöt ja työtavat vuosiluokilla 7–8

Vuosiluokka 7

Historiaa opiskeltaessa tutustutaan esimerkiksi oppikirjan tarjoamaan lähdemateriaaliin, ja harjoitellaan niiden avulla lähteiden tutkimista ja erilaisista lähteistä saatujen tietojen vertailua. Tunneilla tehdään tiedonhakutehtäviä ja erilaisia kirjallisia tehtäviä. Opetuksessa käytetään niin yksilö- kuin ryhmäkeskeisiä menetelmiä. Historian opiskelussa hyödynnetään opettajajohtoisen työskentelyn lisäksi oppilaita innostavia ja aktivoivia elämyksellisiä, tutkivia ja vuorovaikutuksellisia työtapoja, esimerkiksi draamaa, eläytymisharjoituksia, kerrontaa ja pelejä. Tunneilla tutustutaan myös aiheita käsitteleviin uutisiin, ohjelmiin ja elokuviin. Opiskeluun sisältyy myös kuvien ja karttojen sekä tilastojen analysointia. Tunneilla tutustutaan mahdollisuuksien mukaan paikallisiin historiallisiin kohteisiin ja siten oman lähiympäristön historiaan. Opiskelussa käytetään oppimista tukevia sovelluksia ja sähköisiä oppimisympäristöjä. Historian opetuksessa hyödynnetään myös yhteistyötä kirjaston, museoiden ja muiden asiantuntijaryhmien kanssa, esim. vierailujen ja luentojen muodossa.

Vuosiluokka 8

Työtavat ovat samat kuin vuosiluokalla 7, esimerkiksi tiedonhakutehtäviä, lähteiden tutkimista, kirjallisia tehtäviä ja historiallisiin tapahtumiin eläytymistä esimerkiksi draaman ja pelien avulla. Opiskelu tapahtuu opettajajohtoisesti, mutta myös tutkimuksellisia, oppilasta aktivoivia työtapoja hyödyntäen. Vuosiluokalla 8 oppilasta ohjataan yhä itsenäisempään työskentelyyn. Opetusmenetelmiä valittaessa huomioidaan toiminnallisuus, jolloin oppilaan osuus oppimisen subjektina, aktiivisena tiedon hakijana ja esittäjänä, korostuu. Oppilaat harjoittelevat itsenäisemmin esimerkiksi lähteiden kriittistä analysointia ja omien tulkintojen tekemistä. Opiskelussa huomioidaan myös historian käsittely mediassa. Tunneilla perehdytään esimerkiksi ajankohtaisiin, historiaan linkittyviin uutisiin ja käsitellään siten historiallisten tapahtumien vaikutusta nykyhetkeen. Opiskelu tapahtuu fyysisen kouluympäristön lisäksi sovelluksia ja sähköisiä verkko-oppimisympäristöjä hyödyntäen.

46.8. Ohjaus, eriyttäminen ja tuki vuosiluokilla 7–8

Vuosiluokka 7

Oppilasta ohjataan erityisesti havainnoimaan syy-seuraus-suhteita, vahvistetaan oppilaan historiallista ajantajua ja ohjataan ymmärtämään historian keskeisiä käsitteitä. Opettaja vahvistaa oppilaan kykyä ymmärtää historiallista tietoa, selittää ihmisen toiminnan motiiveja ja kokea historiallista empatiaa. Oppilasta autetaan tulkitsemaan historiallista tietoa erilaisista lähteistä. Oppilasta ohjataan ymmärtävään lukemiseen ja historian opiskelua tukevien muistiinpanotekniikoiden hallintaan. Tarvittaessa oppilas opiskelee erityisopettajan tai koulunkäyntiohjaajan ohjauksessa. Oppilas voi opiskella äänikirjan tai muun eriyttävän materiaalin avulla. Kokeet voi tehdä tarpeen vaatiessa erityisopettajan avustamana tai suullisesti.

Vuosiluokka 8

Opettaja ohjaa oppilaita erityisesti huomaamaan historiallisten tapahtumien yhteys ja vaikutus nykyajan maailmaan. Opetuksessa kiinnitetään yhä keskeisesti huomio oppilaan kykyyn ymmärtää historiallisia käsitteitä ja aikaa: opettaja avaa oppimateriaalin käsitteitä ja auttaa ymmärtämään historiallista aikajatkumoa esimerkiksi aikajanan avulla. Opettaja auttaa oppilaita historiallisten tapahtumien ja ilmiöiden tulkitsemisessa ja auttaa huomaamaan, että historiallista tietoa voidaan käsitellä ja tulkita eri tavoin esimerkiksi alkuperäislähteissä ja myöhemmissä tutkimuksissa. Tarvittaessa oppilas opiskelee erityisopettajan tai koulunkäyntiohjaajan ohjauksessa. Oppilas voi opiskella äänikirjan tai muun eriyttävän materiaalin avulla. Kokeet voi tehdä tarpeen vaatiessa erityisopettajan avustamana tai suullisesti.

46.9. Oppilaan oppimisen arviointi vuosiluokilla 7–8

Vuosiluokka 7

Arvioinnissa huomioidaan kirjallisten suoritusten lisäksi oppilaan osallistuminen ja kiinnostuneisuuden osoittaminen oppitunneilla. Arvioinnissa huomioidaan sen motivoiva vaikutus: oppilaalle annetaan rohkaisevaa ja opiskeluun kannustavaa palautetta. Oppitunneilla annetaan mahdollisuus osoittaa omaa osaamista eri tavoin, esimerkiksi koesuoritusten lisäksi tutkimusprojekteihin osallistumalla ja esitelmiä tekemällä. Arvioinnissa huomioidaan myös oppilaan kehitys historian opiskelussa lukuvuoden kuluessa. Arvioinnissa voidaan lisäksi ottaa huomioon oppilaan tekemä itsearviointi.

Vuosiluokka 8

Arvioinnissa huomioidaan samat tekijät kuin vuosiluokalla 7. Erityisesti huomioidaan päättöarvioinnin kriteerit.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä