Markku Pelkonen

Tulevaisuustaitojen ja laaja-alaisen osaamisen merkitys kasvaa koko ajan. Vuoteen 2030 mennessä iso osa tämän päivän koululaisista astuu työelämään, jossa onnistuminen edellyttää erilaista osaamista ja kyvykkyyksiä kuin mihin olemme itse tottuneet.

Esityksessään Markku pohtii tulevaisuustaitojen merkitystä nykynuorille ja aikuisille. Mitä taitoja tarvitsemme vuonna 2030? Miten voimme varmistaa, että olennaisia taitoja kehitetään tasapuolisesti joka päivä.

Markku on ennen nykyistä rooliaan toiminut digitaalisen oppimisen pioneerina, opettajankouluttajana ja yrittäjänä. Hän tukee ja sparraa mm. koulujen johtoryhmiä ja rehtoreita toimintakulttuurin johtamisessa muutoksessa ja toteuttaa tiiminsä kanssa pitkäkestoisia, toimintakulttuuria kehittäviä valmennuksia eri teemoista.