Opintojakson tehtävien palautuskansio
Palauta opintojakson kokoavat tehtävät yhtenä tiedostona 21.9. mennessä, kun olemme saaneet käytyä asiat yhteisesti läpi. Tehtävät tehdään pääosin tunnilla, mutta osa on kotitehtäviä. Tehtäviä päivitetään opintojakson edetessä.
Pääluku 1.
a) Psykologiassa ihmisen toimintaa tutkitaan psyykkisestä, biologisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta. Kerro yksi käytännön esimerkki jokaisesta näkökulmasta.
b) "Miksi meidän pitää opiskella psykologian tutkimukseen liittyviä asioita, eikö sekin aika ja vaiva kannattaisi käyttää itse psykologisten ilmiöiden opiskeluun?" koulukaveri kommentoi tuohtuneena psykologian kurssilla. Miten perustelisit hänelle sitä, että on tärkeää ymmärtää psykologisen tutkimuksen periaatteita ja psykologiaa tieteenä?
Tarkista lisäksi seuraavien käsitteiden merkitys:
tutkimusongelma, hypoteesi, otos, kokeellinen tutkimus, korrelatiivinen tutkimus, tapaustutkimus, kvantitatiivinen tutkimus, kvalitatiivinen tutkimus, riippumaton muuttuja, riippuva muuttuja, aineistonkeruumenetelmä
Pääluku 2.
1. Valitse yksi tiedonkäsittelyn toiminto ja määrittele se. Anna kolme esimerkkiä siitä, miten se näkyy ihmisen arkielämän toiminnassa.
2. Mitä on skeemat? Miksi ne ovat välttämättömiä ihmisen toiminnan kannalta? Miksi ne voivat olla myös haitallisia?
3. Selitä miten liittyvät toisiinsa
- tunne ja mieliala
- tunnereaktio ja tunnekokemus
- tunteiden tunnistaminen ja tunteiden säätely
- motivaatio ja motiivi
- ulkoinen motivaatio ja sisäinen motivaatio
4. “Ihminen voi päättää, miten motivoituu asioihin elämässä.” Mitä psykologisia perusteluita voit esittää väitteen puolesta ja sitä vastaan?
5. Valitse jokin seuraavista tilanteista: koulumatka, ruokailu, oppitunti tai harrastus.
Pohdi, mitkä toiminnot tässä tilanteessa ovat tietoisia ja ei-tietoisia.
6. Lue kirjan kappaleesta sivut 71-73.
a) Selvitä, mikä ero on defensseillä ja selviytymiskeinoilla.
b) Kerro mikä vaikuttaa siihen, kumpia niistä käytetään.
c) Valitse yksi nuoren elämässä esiintyvä stressaava tai vaikea tilanne. Millaisia defenssejä tai selviytymiskeinoja tässä tilanteessa voisi käyttää?
7. “Jokaisesta voi tulla ihan mitä vaan!” Vastaa kirjan kappaleen 7 tietojen perusteella.
8. Pohdi omaa sosialisaatiotasi. Miten esimerkiksi perhe, ystävät, koulu tai media on vaikuttanut siihen?
9. Miten ihmiseen vaikutetaan?
Käytä vastauksessasi seuraavia käsitteitä: konformisuus, myöntyvyys
tottelevaisuus, rooli. Anna esimerkki jokaiseen liittyen omasta arjestasi.
Pääluku 3.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.