1.1. Matka Itämerelle

Matka meren maahan

Tutustu Itämeren maisemiin "Matka meren maahan VR-kokemus" valokuvien ja selostuksen avulla. Video on katsottavissa myös YouTubessa.

Ovatko seuraavat väitteet videon perusteella oikein vai väärin?


Kirjoita väärien väittämien edessä olevat numerot peräkkäin (ilman välilyöntejä tai pilkkuja). Tämä on avain seuraavalle tehtäväsivulle 1.2. Itämeren laaja valuma-alue.

1. Suomen Saaristomerellä on alueen kokoon nähden enemmän saaria ja luotoja kuin missään muualla maailmassa.

2. Kallioluodot ovat lintujen ja hylkeiden lepopaikkoja.

3. Kansanperinteessä jättiläisiä on kutsuttu jatuleiksi.

4. Saaristoalueen korkeilla paikoilla sijaitsevat kiviset hautaröykkiöt ovat korkeintaan 1 000 vuotta vanhoja.

5. Jatulintarha on kivistä rakennettu labyrintti.

6. Ensimmäiset luotsit alkoivat toimia Itämerellä 1940-luvulla.

7. Pysyvä asutus muodostui Varsinais-Suomen haastavalle saaristoalueelle 1200-luvulla.

8. Votiivilaiva tarkoittaa kirkkoon lahjoitettua laivan pienoismallia, joka voi olla ripustettu esimerkiksi kirkon kattoon.

9. Kallioisuuden vuoksi saaristossa ei ole ollut lainkaan vehnänviljelyä.

10. Hakamaat, rantaniityt, metsälaitumet ja lehdesniityt ovat saariston uhanalaisimpia luontotyyppejä, jotka säilyvät vain ihmisten ylläpitäminä.

11. Saaristossa pysyvien asukkaiden määrä on vähentynyt ja kesävierailijoiden määrä lisääntynyt viimeisimmän sadan vuoden aikana.

12. Saaristomeren alueella vierailee vuosittain noin 5 000 matkailijaa.

13. Itämeri on matala sisämeri, jonka suurella valuma-alueella asuu noin 90 miljoonaa ihmistä.

14. Itämeri on yksi maailman saastuneimmista merialueista.

15. Itämeren laajamittaisin ympäristöongelma on rehevöityminen.

16. Itämerta kuormittavat eniten maatalouden ravinnepäästöt.

17. Merikotka ei ole ollut koskaan aiemmin niin uhanalainen kuin nykyisin.

18. Itämeren silakassa on nykyisin vähemmän ympäristömyrkkyjä kuin joitakin vuosikymmeniä sitten.