JALKAPALLOA

JALKAPALLOPOJAT JATKOON SYYSKUUSSA 2006
Kuusaan lukion pojat jatkoon KLL:n jalkapallossa

Kuusaan lukion pojat selvisivät jatkoon koululiikuntaliiton SM-jalkapallon 1. kierrokselta. Viime vuoden SM-pronssijoukkue sai avausturnauksessa vastaansa Kouvolan lyseon lukion sekä Nastopoli-lukion Nastolasta.

Sami Hyypiä -areenalla järjestetyn turnauksen avausottelussa Kuusaa kohtasi Kouvolan ja voitti ottelun 2–1. Kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia koko ottelun ajan, mutta maalinteko takkusi. Ensimmäisen jakson ainoan maalin teki Kuusaan Jarkko Iiskola. Toisella puoliajalla Kouvola teki tasoitusmaalin rangaistuspotkusta, mutta Juha Kaupin tekemä 2–1- maali varmisti voiton Kuusaalle.

Toisessa ottelussa Kouvola kohtasi Nastolan ja voitti 4–1. Viimeisessä ottelussa, Kuusaan ja Nastolan välillä, pelin juoni oli selvillä alkuhetkestä lähtien. Kuusaa hallitsi tapahtumia ja Nastola puolusti. Kuusaan lukion neljä maalia avausjaksolla (Luan Hulaj 2, Jarkko Iiskola 2) olivat liikaa Nastolalle eikä toisella puoliajalla tullut Nastolan kavennusmaali uhannut Kuusaan lukion voittoa missään vaiheessa. Ottelun lopputulos 4–1 varmisti Kuusaan lukiolle turnausvoiton sekä jatkopaikan 2. kierrokselle.

Kuusaan lukion joukkueessa pelaavat Tuomo Peltola (mv), Jere Pulli, Teemu Lahti, Joonas Metiäinen, Jarkko Iiskola, Luan Hulaj, Toni Inkeroinen, Vertti Vuorinen, Matti Hermunen, Sami Hongisto, Jose Rokka, Juha Kauppi, Riku Rieppola sekä Niklas Smal.

KARSIUTUMINEN ALUEFINAALISSA
Kuusaan lukion jalkapallojoukkeessa pelanneet Tuomo Peltola (mv.), Jere Pulli, Teemu Lahti, Joonas Metiäinen, Jarkko Iiskola, Luan Hulaj, Toni Inkeroinen, Vertti Vuorinen, Matti Hermunen, Sami Hongisto, Jose Rokka, Juha Kauppi, Riku Rieppola sekä Niklas Smal karsiutuivat tiistaina 10.10. KLL:n jalkapallon aluefinaalissa. Voitot Imatrasta ja Lahdesta eivät riittäneet, sillä Helsinki kuittasi finaalipaikan päihittämällä Kuusaan lukion. Onnittelut hienoista peleistä!