Esimerkki 1: Vastasyntyneen aistimet ovat vielä kesken kehityksensä. Kuitenkin vastasyntyneellä on näkö-, kuulo- ja tuntoaistimuksia. Hän siristää kiinni silmänsä valon niihin sattuessa, hän säpsähtää kovaa ääntä tai meteliä ja saattaa huutaa kivusta. – – Valon erottaminen kehittyy jo 1.5−2 kuukauden ikäisellä todelliseksi näkemiseksi, silloin lapsi alkaa silmillään seurata esineitä ja niiden liikkeitä. Samaan aikaan kehittyy kuulo ja lapsi pystyy kääntämään päätään kuulemansa äänen suuntaan.
Esimerkki 2: 6 ensimmäisen elinviikkonsa aikana lapsi ei kaipaa enempää seurustelua kuin mitä hän hoidon ja imettämisen aikana joutuu siitä osalliseksi. Sen jälkeen riittää noin 5 minuutin lisäseurustelu syöttämisten tai hoitojen yhteydessä. Kun lapsi toisella vuosineljänneksellä alkaa enemmän kohdistaa huomiotansa ympäristöönsä ja jokellella, voi äiti jo vähän pidempäänkin ”keskustella” hänen kanssaan, ei kuitenkaan 10 minuuttia enempää kerrallaan. Äiti ei saa lapselle näyttäytyä, jos tämä huutaa aiheettomasti, mutta sen sijaan mennä lapsen luo silloin, kun hän jokeltelee.
Esimerkki 3: Kasvatus tottelevaisuuteen alkaa jo kehdossa. Määrättyinä aikoina lapsi saa ruokaa, pannaan nukkumaan ja leikkii. Itku ei voi muuttaa tätä päiväjärjestystä. Kuitenkin on lapselle muutettava kuivaa ylle tilannetta muuten muuttamatta. Pian imeväinen huomaa, että huutaminen on hyödytöntä. Hän tuntee, että nyt on mukauduttava. Hän tottuu määrättyyn päivän kulkuun, hän tottuu tottelevaisuuteen. Kasvatuksen on oltava jo imeväisen suhteen äärimmäisen johdonmukaista. Tässä iässä, jolloin lapsi ei vielä kykene mitään suuresti harkitsemaan, täytyy järjestyksen olla toiminnan perusteena.
Lähde: Arthur Wieland, Kun lapset uhmailevat (1943, suom. Eeli E. Autti, 1953)