Kokeen arviointi
Kokeesta
Muutamia yleisiä asioita kokeeseen liittyen. Pitkiä kommentteja en ole kokeisiin kirjoittanut, lähinnä yleisen palautteen ja pisteet ja arvosanan. Kuten kurssin alussa puhuin, olen arvioinut itsenäisen työskentelyn tehtävät. Niiden perusteella olen antanut koenumeron päälle + tai 1/2 tai en mitään (saamaanne arvosanaan en ole nostoja vielä laittanut).
Paljon oli vastauksia, joissa yksinkertaisesti oli liian vähän tekstiä ja pohdintaa. Tämä korostui etenkin dokumenttitehtävissä, osittain myös esseessä.
Dokumenttitehtävissä muistakaa lähdekritiikki ja selkeämmin esiin vertailu, Galilein tuomio tai paavin valta. Niissä oli puutteita. Myös b-kohtaan piti kirjoittaa teksti, (pisteet usein 12-14) eli vaatii pituuttakin. Muistakaa, ei ranskalaisia viivoja esseeseen tai dokumnettitehtäviinkään.
Pikkutehtävät: vaikka pieniä, silti niihinkin kattavampia vastauksia.
Jotenkin tuntui, että aikaa ei ollut vastaamiseen käytetty, eikä kirjastakaan aina oltu tarkistettu faktoja - virheitäkin mahtui aika paljon mukaan.
1. Luther: paholaisen asianajaja, katolisen kirkon pilkkaa, ajoitus ja yksityiskohtia kuvasta. Reformaatio ja vallan uusjako etenkin Pohjois-Euroopassa. Vastauskonpuhdistustoimet, uskonrauha, sodat esiemrkiksi b-kohtaan.
2. Galilei: Vertaile - inkvisition uhka ja katolisen kirkon kotiaresti - huomaa ajallinen ero lähteissä. Maakeskinen ja toisaalta myyttinen, aristoteelinen maailmankuva muuttui aurinkokeskiseen ja luonnontieteiden nousun myötä entistä mekaanisemmaksi maailmankuvaksi. Esimerkkejä eri aikakausilta, painovoimaa kaukoputkea, fysiikan ja kemian nousua aina suhteellisuusteoriaan saakka. Darwin ym. tiedemiehet.
3. Vertaile ja huomaa ristiriita dokumenteissa, aikakausi ja ero ajoituksesta. Lähdekritiikki.
Kanoninen oikeu, kuuri, inkvisitio, kirkkopyhät ja pyhimyskalenteri, kirkko antoi sen tiedon maailmasta mitä halusi, pelolla opastaminen, koulut ym.
4. Renessanssi ja romantiikka.
5. Tasa-arvo, oikeus elämään, lait ja hyvä hallinto, yksilön vapaudet. Näiden yhdistäminen ja Usaan ja Ranskaan.
6. Porvaristo vaurastui, liberalismin nousu ja varallisuudesta ihmisarvon mitta, Kunigatar Viktorian kausi, brittien maailmanvalata ja vaikutus sekä kaksinaismoralismi.
7. Itsevaltiaat ja pröystäily ja sotimienen aiheutti vararikkoja, toisaalta säätyjen eriarvoisuus ja luonnonteteiden nousu ja ymmärryksen laajeneminen - ajattelutapojen vallankumous.
8. Laaja äänioikeus, kaikilla mahdollisuus valtaan, retoriikka - toisaalta suora vs epäsuora demokratia, ei-ateenalaiset, arpominen.
9. Määrittele aatteet. Napoleonin sota ja sen jälkeiset olot, teollistumisne tausta, eroja ja yhtäläisyyksiä.. huom. liberalismi halusi vapautta ja oikeutta yksilölle, ja vaikka tasa-arvosta puhui myös sosialismi, oli siellä pääpaino yhteisomistuksessa ja valtion roolissa, ei yksilössä ja rikastuvassa porvaristossa kuten liberalismin piirissä.
10 . Antiikin määrittely, Rooman laajeneminen levitti kultturialuetta, kreikan kieli llevisi itään Bysantin mukana. Roomalaiset hyödynsivät mitä katsoivat hyväksi. taide, tiede, urheilu kirjallisuus filosofia kuvanveisto, osin teatterikin.
Tässä jotain tehtäväkohtaista pohdintaa hyvään vastaukseen.