Syksyn kuulumisia

Tekijä: Anssi Rauma
Kylmäojan koululla 11.10.2023

Arvoisat Kylmäojan koulun pedanet-sivujen lukijat
 
Kouluvuotta on käyty nyt ensimmäinen neljännes ja se on edennyt suotuisissa merkeissä. Koulumme työntekijäkokoonpanossa on tapahtunut kesän aikana varsin paljon muutoksia, mutta entinen iloinen tekemisen meininki ja hyvä yhteishenki ovat jatkuneet.

Jatkamme opiskelua 280 oppilaan, 13 perusopetusryhmän kouluna. Kiertävät opettajat mukaan lukien, on opettajia 20. Koulunkäynninohjaajia on kaksi ja kouluavustajia kolme. Kouluterveydenhoitaja on koulullamme viikoittain 2,5 työpäivää ja kuraattori kaksi kokonaista työpäivää. Psykologipalvelut ovat edelleen puhelinyhteyden päässä.

 Kouluterveydenhoitajan ja koulukuraattorin työtilat ovat siirtyneet vanhan koulurakennuksen toisesta kerroksesta esteettömästi saavutettaviin tiloihin, lähelle koulun opettajien huonetta. Heidän uusi työtilansa muuttuu syysloman aikana tehtävän remontin myötä entistä toimivammaksi.

Kunnassamme jatkuu valtakunnallinen kerhohanke: Harrastamisen malli, joka tarjoaa monipuolista harrastustoimintaakoululaisille. Hankkeella on oma koordinaattori kunnassamme. Tarjoamme myös koulun omaa kerhotoimintaa.

Jatkamme menestyksellä jo kymmenettä vuotta jatkuvaa ProKoulu-ohjelmaa. Olemme myös aktiivisesti käyttämässä ja kehittämässä KiVa -koulun toimintaa. Lisäksi osallistumme aktiivisesti lukuisiin kuntamme koulutoimen kehittämishankkeisiin.

Koulumme yhteistyö lähialueen päiväkotien kanssa tiivistyy ja aktivoituu entistä enemmän, koulumme alkuopetuksen ja päiväkotien esikouluryhmien välisellä aktiivisella yhteistyöllä.

Tämän vuoden elokuun alussa voimaan tulleet uudet säännökset velvoittavat meidät kouluna seuraamaan ja kirjaamaan entistä tarkemmin oppilaiden poissaolot ja reagoimaan niihin saamiemme ohjeistusten mukaisesti. Uusine ohjeistusten käytön totuttelu ja rutinoitu käyttöönotto jatkuu tänä lukuvuonna.

Käykää tutustumassa koulumme Facebook – ja pedanet -sivuihin. Niistä saatte tarkempaa ja kuvallisempaa tietoa koulumme arjesta ja juhlasta.

Miellyttävän syksyn jatkon toivotuksin,
Anssi Rauma, rehtori

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä