Kevään 2022 rehtorin terveiset

Tekijä: Anssi Rauma
Arvoisat lukijat

Kouluvuosi on jatkunut hyvin koronasta huolimatta ja alamme jo lähestyä talvilomaa.
Opiskelemme tällä hetkellä 280 oppilaan ja 13 perusopetusryhmän kouluna.
Opettajakunnassamme tapahtuu muutoksia vuosittain, mutta olemme onnistuneet aina rekrytoimaan osaavia uusia opettajia ja koulunkäynninohjaajia. Ohjaajia ja avustajia meillä on nyt töissä viisi ja opettajia, kiertävät opettajat mukaan lukien, 18 kpl.
Leimaa-antavaa on ollut viimeisen kahden vuoden aikana koronan mukanaan tuomat muutokset ja epävarmuus koulutyöhön. Onneksi olemme saaneet olla lähiopetuksessa jo reilun vuoden ajan. Olemme kuitenkin joutuneet tinkimään koulun juhlista ja yhteisistä tapahtumista. Koulumme aikuiset ja 6.-luokkien oppilaat ovat tottuneet käyttämään hengityssuojaimia.
Syksyn vanhempainillat pidimme erilaisin sovelletuin järjestelyin ja koulun arkea leimaavat jossakin määrin rajoitukset.
Odottelemme malttamattomina helpottavia muutoksia koronaohjeistuksiin. Saimme onneksi pidettyä koulussamme tunnelmallisen joulujuhlan. Toivottavasti myös kevätjuhla ja oppilaiden odottamat kevätretket pääsevät toteutumaan.
Elämme kuitenkin uskossa, että normiarki palaa vielä ja pääsemme toteuttamaan arkirutiinejamme ja toimimaan myös suurempina ryhminä ja tekemään vierailuja. Syksyn aikana toteutimme 1,-3.-luokkien uimahallikäynnit normaalisti.
Oppilaiden opintomenestykseen ei poikkeusoloilla ole ollut koulussamme negatiivista vaikutusta. Viime lukuvuonna käytössämme olleen koronalisärahoituksen myötä saimme kurottua kiinni etäkoulun aikana syntyneet oppimisvajeet.
Kunnassamme on päässyt vauhtiin valtakunnallinen kerhohanke, jossa oppilaille tarjotaan erityisesti kolmannen sektorin tarjoamia uusia oppilaskerhoja. Pilottivaiheen mentyä ohi viime keväänä, on tänä syksynä alkamassa useita uusia kerhoja. Voit tutustua kerhoihin painamalla tästä.  Kerhoihin ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti.
Olemme jatkaneet menestyksellä jo kahdeksatta vuotta jatkuvaa ProKoulu-ohjelmaa ja koulumme on aktiivisesti mukana ja kehittämässä KiVa-koulun toimintaa. Myös muihin kuntamme koulutoimen kehittämishankkeisiin olemme osallistuneet.
Helmikuussa 2021 pidetyssä oppilastyytyväisyyskyselyssä saimme varsin hyvät oppilaspalautteet. Saamiemme vastausten keskiarvo oli yli kuntamme koulujen keskiarvon. Koulumme oppilasta vastasi kyselyyn 250 oppilasta luokilta 1.-6.koko kunnasta 1850 oppilasta luokilta 1.-9.
Erityisen hyvät arvosanat saimme koulun opetukseen ja tukitoimiin liittyen. Samoin oppilaamme pitävät kouluamme turvallisena ja viihtyisänä työpaikkana. Saatu palaute auttaa meitä kehitämään toimintaamme aina vaan entistä laadukkaammaksi.
Koulumme vanhempaintoimikunta on voimakkaasti ajamassa eteenpäin kunta-aloitetta, jossa toivotaan Kylmäojan koulun piha-alueiden päivittämistä nykykoulujen tasolle. Koulumme pihat ja pihakalusteet ovat pitkälti alkuperäisiä, 17 vuotta vanhoja ja kovin kuluneita. Poikkeuksellisen suuri koulun tontti mahdollistaa monipuolisen, uuden ja toimivan piha-alueiden päivityksen.
Olemme saaneet kuluvan lukuvuoden aikana 17 uutta oppilasta kouluumme, positiivisen muuttoliikkeen seurauksena. Ensi syksynä on koulussamme ennusteiden mukaisesti 285 oppilasta.
Käykää tutustumassa koulumme pedanet-sivuihin. Siltä löytyy tietoa koulumme toiminnasta ja mm. vanhempaintoimikunnan viimeisimmät kokousmuistiot. Allekirjoittanut päivittää aika-ajoin koulumme facebook-sivuja. Sieltä löytyy kuvia toiminnastamme.

Mukavaa kevään jatkoa toivottaen,
Anssi Rauma