Koulun toiminta, säännöt ja ohjeet
Kylmäojan koulun järjestyssäännöt
- JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS
Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Järjestyssäännöt ovat voimassa koulualueella (liite 1), kouluaikana ja koulun kerhoissa. Kouluaika on työjärjestyksen mukainen työpäivä. Kouluaika alkaa, kun oppilas saapuu lukujärjestyksen mukaisesti koulualueelle. Kouluaika päättyy, kun oppilas poistuu lukujärjestyksen mukaisesti koulualueelta.
Kouluaikaa ovat myös lukuvuoden työsuunnitelmassa vahvistetut retket ja tapahtumat. Koulualueelta voi poistua vain opettajan luvalla. Näiden sääntöjen lisäksi Kylmäojan koulussa on lisäksi laadittu ProKoulun käyttäytymisen tavoitteet ja koulun pelisäännöt.
- OPPILAAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET
2.1. Oppilaiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sekä muut oikeudet
Erilaisilla oppijoilla on tasavertainen asema, sivistykselliset perus- ja ihmisoikeudet sekä oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Koulumme on mukana KiVa-koulu -ohjelmassa ja kiusaamiseen puututaan välittömästi. Jokainen koulussa työskentelevä aikuinen sekä oppilas on velvollinen ilmoittamaan havaitsemastaan kiusaamisesta lähimmälle aikuiselle, joka tarvittaessa ohjaa tapauksen selvittelyn KiVa-tiimille.
2.2. Oppilaan velvollisuudet
Oppivelvollisuusikäisellä oppilaalla on velvollisuus osallistua opetukseen, suorittaa tehtävät tunnollisesti ja käyttäytyä asiallisesti sekä tuoda opetuksessa tarvittavat välineet mukanaan oppitunneille.
- TURVALLISUUS, VIIHTYISYYS JA OPISKELUN ESTEETÖN SUJUMINEN
Koulullemme on laadittu Pro-koulun mukaiset käyttäytymisen tavoitteet ohjaamaan oppilaita käyttäytymään yhteisten odotusten mukaisesti. Sen lisäksi odotamme oppilaiden toimivan seuraavasti:
3.1. Hyvä käytös
Käyttäydyn itseäni ja toisia kunnioittaen ProKoulu-toimintaodotusten mukaisesti.
Rasismi kaikissa muodoissaan on koulussamme kielletty.
Edistän opiskelu- ja työrauhaa toimimalla annettujen ja yhdessä sovittujen ohjeiden mukaan.
Ruokalassa otan riittävän ruoka-annoksen, syön rauhallisesti ja hyviä ruokatapoja noudattaen. Vien syötyäni ruokailuvälineet palautuslinjalle. Huolehdin osaltani ruokalan siisteydestä.
Pukeudun ulos lähtiessä sään mukaisesti. Laitan ulkovaatteeni ja kenkäni niille varattuun naulakkoon. En koske luvatta kenenkään toisen tavaroihin. Jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.
Kuvaamisesta ja tekijänoikeuksista on määritelty kohdassa 3.5.
3.2. Oleskelu ja liikkuminen
Kuljen välitunnille ja takaisin rauhallisesti kävellen sovitusta ovesta. Koulun sisällä liikun muut huomioon ottaen ja rauhallisesti, enkä kulje ulkokengät jalassa.
Vietän koko välitunnin välituntialueella. Pyydän apua välituntivalvojalta tarvittaessa. Käyttäydyn välitunnilla turvallisuutta edistäen ja sääntöjemme mukaisesti.
Koulumatkoilla käyttäydyn ystävällisesti, noudatan liikennesääntöjä ja huomioin asiallisesti muut ihmiset.
3.3. Siisteydestä ja ympäristöstä huolehtiminen
Pidän huolta omista ja yhteisistä koulun tavaroista.
Pidän osaltani huolta koulun ja kouluympäristön siisteydestä. Huolehdin omien jälkieni siivoamisesta.
Jos aiheutan tahallani vahinkoa, epäjärjestystä tai likaan koulun omaisuutta, olen velvollinen korvaamaan tai hyvittämään vahingot.
3.4. Turvallisuus
Koulun sisätiloissa liikun kävellen ja rauhallisesti muut huomioon ottaen.
Säilytän polkupyöräni tai kulkuvälineeni sille määrätyllä paikalla koulupäivän ajan, enkä koske omaan tai toisten kulkuneuvoihin.
En tuo kouluun vaarallisia tai vaaralliselta näyttäviä esineitä. Vaarallisten aineiden ja päihteiden tuominen kouluun on kielletty.
3.5. Tietokoneen käyttö
Noudatan tekijänoikeuksia käyttäessäni tietotekniikkaa koulussa. Kuvaan ja äänitän koulussa ainoastaan aikuisen ja kuvattavan itsensä antamalla luvalla. En kopioi luvatta tekstiä tai kuvia internetistä tai kirjallisista lähteistä. Merkitsen käyttämäni lähteet oppilastöihin.
Julkaisen sosiaalisessa mediassa ja muualla verkossa ainoastaan sisältöjä, joihin minulla on tekijänoikeudet ja asianmukaiset luvat.
Kohtelen koulun laitteita asiallisesti ja aikuisen ohjeiden mukaisesti.
Epäselvissä tilanteissa käännyn aina aikuisen puoleen.
3.6. Puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttö ja säilyttäminen
Perusopetuslain 29§ mukaan puhelinta tai muuta mobiililaitetta ei saa käyttää oppitunnin aikana lukuun ottamatta niiden käyttöä opettajan luvalla oppimistarkoitukseen taikka rehtorin tai opettajan luvalla henkilökohtaiseen terveydenhoitoon.
Puhelimet ja muut mobiililaitteet säilytän repussani tai koululaukussani koulupäivän ajan.
Pidän puhelimeni tai mobiililaitteeni häiriöttömässä tilassa, eli äänettömällä tai lentokonetilassa.
Puhelimen tai muun mobiililaitteen saan hakea käyttööni välttämättömän tarpeen vaatiessa koulun aikuisen antamalla luvalla.
Koulupäivän päätyttyä puhelinta saa käyttää vasta välituntialueen ulkopuolella.
3.7. Kurinpito
Sääntöjen noudattamatta jättämisestä voi seurata kasvatuskeskustelu (KAKE), teon sovittelu sekä hyvittäminen tai tarvittaessa kurinpitotoimena jälki-istunto.
Selkeät ja toistuvat järjestyssääntöjen laiminlyönnit saatetaan aina tiedoksi huoltajille. Tiedottamisesta huolehtii joko opettaja tai rehtori.
Lailla kiellettyjen vaarallisten aineiden ja esineiden tuominen kouluun on kielletty. Opettajalla ja rehtorilla on oikeus tarkistaa opiskelijan tavarat ja ottaa häiritsevät tai vaaralliset esineet tai aineet tarvittaessa haltuunsa.
- JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN SEURANTA JA TARKISTAMINEN
Järjestyssäännöt ja koulun ohjaavat periaatteet on julkaistu koulun Pedanet-sivustoilla ja niihin on viitattu koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Kouluvuoden alkaessa järjestyssäännöt ja ohjaavat periaatteet käsitellään luokissa opettajan johdolla. Huolehdimme koulussamme siitä, että myös kesken lukuvuoden tulleet uudet oppilaat tutustuvat järjestyssääntöihin ja koulun muihin sääntöihin ja ohjeisiin.
Kylmäojan koulun pelisäännöt
Järjestys- ja pelisääntöjen tavoitteena on, että koulu on turvallinen ja viihtyisä työpaikka sekä oppilaille että henkilökunnalle. Kaiken toiminnan tulee lähteä toisen ihmisen kunnioittamisesta ja rehellisyydestä. Jokainen on vastuussa itsestään ja omista tekemisistään. Järjestyssääntöjä on haluttu tarkentaa seuraavilla koulun yhteisillä pelisäännöillä. Luokilla voi olla lisäksi omia pelisääntöjään.
Koulumatkat:
- Koulumatkat kuljetaan liikennesääntöjä noudattaen.
- Koulun pihassa polkupyörä laitetaan aina telineeseen tai niille varatulle alueelle.
- 1-luokkalaisille ei suositella pyöräilyä.
Käytöstavat:
- Aamulla ensi kertaa tavatessa tervehditään koulun aikuisia ja toisia oppilaita.
- Noudatetaan opettajan ja muiden aikuisten antamia ohjeita.
- Ulkovaatteet säilytetään siististi naulakoissa ja kengät hyvässä järjestyksessä kenkäeteisissä.
- Oppilaat pitävät kännykkänsä äänettöminä koulunaikana.
- Kännyköitä ei käytetä koulupäivän aikana ilman opettajan antamaa erillislupaa.
- Käytämme kohteliasta kieltä.
Koulutyön esteetön sujuminen:
- Luokissa suositellaan käytettäväksi sisäjalkineita.
- Karamelleja saa tuoda kouluun vain opettajan antamalla luvalla ja ne nautitaan sisällä luokassa (esim. syntymäpäivä ja pikkujoulu)
- Ruokailun jälkeen voi luokassa nauttia xylitoli-pastillin.
- Luokassa annetaan työrauha toisille.
- Kannustetaan luokkakaveria mahdollisuuksien mukaan.
- Liikuntatunneille ja taitoaineiden ( mu, tn, ts) luokkiin mennään opettajan johdolla.
- Koulun sisätiloissa ei käytetä ulkovaatteita.
- WC:ssä pyritään käymään välitunnilla. WC-tiloissa ei oleskella tarpeettomasti.
- Koulutarvikkeita, koulukirjoja ja muuta koulun ja/tai toisen omaisuutta tulee kohdella hyvin. Oppilas on korvausvelvollinen tahallisessa tai tuottamuksellisessa vahinkotapauksessa.
Välitunnit:
- Koulualueelta ei saa poistua ilman lupaa.
- Luokkaan saa jäädä vain opettajan antamalla luvalla, sama koskee myös järjestäjiä. Musiikkiluokkaan on 5.- 6.-luokkien oppilaille oma varauslista.
- Kiikkuja käytetään ohjeistuksen mukaan. Pallokenttien käytöstä on vuorolistat.
- Välitunnit voidaan viettää sisätiloissa, jos pakkasta on yli- 25ºC astetta. Välituntivalvoja tiedottaa mahdollisista muutoksista kuuluttamalla tarvittaessa.
- Pakkasella täytyy ulkona käyttää päähinettä.
Ruokailu:
- Ruokailemaan mennään rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä.
- Ruokaa pyritään ottamaan sellainen määrä, jonka pystyy syömään.
- Kaikkia ruokia pyritään maistelemaan, mikäli terveys ei aseta rajoituksia.
- Ruokaillessa noudatetaan hyviä tapoja ja opetellaan syömään myös veistä ja haarukkaa käyttäen.
- Kavereille ei jaeta itseltä käyttämättä jääneitä, määräannosteltuja ruokia, mm. jäätelöä.
- Keskustelut käydään rauhallisella puheäänellä.
- Ruokailuun ruokalassa on varattu noin 15 minuuttia.
- Ruokalasta poistutaan viivyttelemättä.
Poissaolot:
- Sairaus on ainoa pätevä poissaolon syy.
- Poissaolosta tulee ilmoittaa viivyttelemättä koululle/opettajalle/rehtorille.
- Koulun tulee ottaa yhteyttä huoltajaan viimeistään oppilaan toisena poissaolopäivänä, mikäli huoltaja ei ole ilmoittanut oppilaan poissaolon syytä.
- Peruskoulun tulee seurata oppilaan poissaoloja ja merkitä ne Wilmaan.
- Opettaja voi antaa vapautusta koulutyöstä 1 – 5 päivää. Rehtori myöntää sitä pitemmät vapautukset koulutyöstä.
- Poissaolon aikaiset koulutehtävät hoidetaan itsenäisesti huoltajan ohjauksessa.
- Hakemus yli 5 päivän poissaoloon löytyy Wilmasta ”poissaolot ja hakemukset”-toiminnolla. Hakemuksen tekee huoltaja.
Tietoteknisten laitteiden käyttö:
- Tietoteknisiä laitteita käytetään vain opettajan/ohjaajan /avustajan ohjeiden mukaan.
Koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta:
- Koulun retkillä ovat voimassa koulun järjestyssäännöt.
- Koulun retkillä noudatetaan annettuja ohjeita.
- Pyöräillen tehtävillä koulun retkillä käytetään pyöräilykypärää.
Muuta:
- Kiireellisissä asioissa oppilas voi käyttää koulun puhelinta.
- Koulu ei vastaa kouluun ilman erillistä opettajan pyyntöä tuodun arvotavaran (esim. kännykät, korut, ym.) katoamisesta tai rikkoutumisesta aiheutunutta vahinkoa.
- Koulun ja kodin ensisijaisena yhteydenpidon välineenä käytämme Wilma-portaalia.
- Kouluun saa tuoda rahaa vain opettajan antamalla luvalla.
- Koulun puhelimella ei hoideta kavereiden luona käymiseen liittyviä asioita.
Koulun koko henkilökunta valvoo järjestys- ja pelisääntöjen noudattamista.
Jokaisella koulumme aikuisella on oikeus ja velvollisuus puuttua säännöistä poikkeavaan käytökseen.
Oppilaan, joka rikkoo em. koulun sääntöjä, tulee antaa selitys opettajalle tai rehtorille.
Tarvittaessa oppilasta voidaan rankaista koululainsäädännön mukaisesti (nuhtelu, luokasta poistaminen, kasvatuskeskustelu, kirjallinen muistutus, jälki-istunto ja oppilaan erottaminen koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi).
Voimassa 13.8.2008 alkaen, päivitetty 16.3.2022.