VI. Taistelu Suomen asemasta
Taistelu Suomen asemasta
Tavoitteet jaksolle:
- Ymmärtää, miksi Venäjällä ja Suomella oli eriävät näkemykset venäläistämisestä ja miksi aikautta nimitettiin eri nimillä (venäläistäminen, sortokaudet, yhtenäistämispolitiikka).
- Osata eritellä, millä eri tavoilla suomalaiset vastustivat venäläistämistä.
- Ymmärtää, miten ja miksi kansallisromantiikka näkyi suomalaisten taiteiljoiden töissä.
Taistelu Suomen asemasta -jakso toteutetaan käänteisen oppimisen avulla. Tarkoituksena on siis, että tutustut aiheeseen ennakkoon kotona ja tunnit voimme käyttää tehtävien tekemiseen. Aikaa on kaksi tuntia per kappale. Valitse yksi kolmesta tasosta sen mukaan, mitä arvosanaa jaksosta tavoittelet. Muista, että tehtävät pitää tehdä huolellisesti, jotta tasosi toteutuu.
Tasoja on kolme.
1. Tyydyttävä (7)
2. Hyvä (8 - 9)
3. Ultimaattinen (10)
Kun olet tehnyt kaikki omaan tasoosi liittyvät tehtävät, sinun tulee tehdä tasotesti, jotta voit siirtyä seuraavaan kappaleeseen.