Elokuva historiallisena lähteenä

Vaikka elokuvaan lähteenä on suhtauduttu varauksellisesti, sitä on kuitenkin käytetty historiallisena lähteenä. Historioitsija voi käyttää elokuvaa lähteenä ainakin kahdella tavalla: elokuva voi olla lähde poliittisen historian, talous- ja sosiaalihistorian tai kasvatushistorian tutkimuksessa, ja toisaalta se voi sellaisenaan olla mielenkiintoinen historiallinen tutkimuskohde. Elokuvaa tulkittaessa sen ensi-ilta ja levitys sekä elokuvasta käyty aikalaiskeskustelu on tarpeen selvittää. On muistettava, ettäjokainen tutkija on oman aikansa kontekstissa kiinni ja siitä näkökulmasta tulkitsee lähteenä olevaa elokuvaa.

Elokuva ja lähteiden lähiluku

Lähdekritiikki on historiatutkijan työkalu, jolla tarkoitetaan sitä kriittistä päättelyä, jota tutkijan on aina käytettävä lähteitä tutkiessaan. Lähteiden lähiluvussa selvitetään,mikä asema ja tehtävä lähteellä on omana aikanaan ollut, ja minkälaisessa suhteessa elokuva on todellisuuteen.

Elokuvan ulkoiseen lähdekritiikkiin kuuluu olennaisesti elokuvan transtekstuaalisen kentän kartoitus. Tämä kartoitus tarkoittaa, että tarkastellaan lähdettä suhteessa muihin elokuviin ja niiden lajityyppeihin, näytelmiin, romaaneihin, tähtikulttiin ja sensuuriin. Huomiotta ei saa jättää myöskään elokuvan katsojaa. Keille elokuva aikanaan suunnattiin ja ketkä sitä katsoivat sekä minkälaista palautetta elokuvasta annettiin?

Elokuvan analyysi

Elokuvataiteen historia on korostanut elokuvan historiallista merkitystä erityisesti taiteen näkökulmasta. Sillä on kuitenkin kiistatta myös kulttuurista ja sosiaalista merkitystä. Sosiaaliset merkitykset syntyvät välillisesti katsojan kautta, ja tästä asiasta tietoisina on melkein kaikissa maissa elokuvasensuuri, joka tarkastaa, ettei moraalisesti ja valtiollisesti epäilyttäviä asioita esitetä katsojille. Elokuvasensuuria on pyritty tietoisesti kiertämään ja yhtenä keinona on ollut pyrkimys esittää kipeitä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia allegorioiden kautta. Elokuvan sosiaalisen vaikuttavuuden tutkimista vaikeuttaa se, että elokuvan vastaanotto vaihtelee katsojakunnan sosiaalisen ryhmän, sukupuolen, kansallisuuden ja elokuvan esittämisajankohdan mukaan. Kukin katsoja siis katsoo ja tulkitsee elokuvaa omista lähtökohdistaan ja taustoistaan käsin. Kun elokuvaa käytetään menneisyydestä kertovana lähteenä, on elokuvan tulkintahistoria otettava huomioon. 

Minkälainen on sitten elokuvan ja todellisuuden välinen suhde? Vaikka elokuva on siis fiktio, sillä on tietynlainen suhde todelliseen todellisuuteen.

Elokuvan ja yhteiskunnan välinen suhde ei ole suoraviivainen vaan elokuvassa tuodaan esille tiettyjä yhteiskunnan struktuureja. Elokuvan moniulotteisuudesta kuitenkin seuraa, että se kiinnittyy yhteiskuntaan monin tavoin ja käy keskustelua yhteiskunnallisten ilmiöiden kanssa. Jo se, että elokuvalla on monia tekijöitä, vaikuttaa siihen, että sillä on monia kiinnekohtia todellisuuteen. Ja on muistettava, ettei kaikkien todellisuussuhteiden välttämättä tarvitse olla elokuvassa julkilausuttuja.Myös se, että asiasta ei puhuta taikka sitä ei käsitellä elokuvassa, on merkki elokuvan ja todellisuuden kytköksistä.

Yksi mahdollinen elokuvan analyysimenetelmä on historiallis-sosiologinen analyysi, jota mm. ranskalainen sosiologi Pierre Sorlin on käyttänyt. Sorlinin mielestä elokuvan tarinaa on liian kauan pidetty keskeisenä lähteenä. Sivuseikaksi on jäänyt, miten tarinaa kerrotaan. Sorlinin mielestä kerronnan tapa (miten kerrotaan) voi paljastaa erilaisen tarinan kuin mitä elokuvan tarina kertoo.Elokuvan juonen sisään on liittyneenä useita merkityksiä, joista jotkut avautuvat katsojalle heti ja jotkut vasta myöhemmin. Analyysissä pitää siis ottaa huomioon elokuvan moninaisuus, ei tulkita pelkästään juonta. 

Lähde: 
http://www.enorssi.fi/enorssi-verkosto/virmo/virmo-1/kashisnet/kasvatuksen-historian-tutkimus/elokuva-tutkimuksen-lahteena