VIHREÄ LIPPU Kantvikin päiväkodissa

Kasvatushaastetta ja muuta kivaa huhtikuussa

Keke-tiimi eli aikuisten kokous jäi huhtikuussa pitämättä, pienellä porukalla suunniteltiin yhteistä tekemistä ympäristöraadille.

Ympäristöraadin 13 lasta kokoontui 4 aikuisen kesken 19.4. lukukauden toiseksi viimeiseen tapaamiseen. Vihreä lippu -laulun laulamisen jälkeen juteltiin kasvatushaasteesta. Kaikissa on istutettu tai ollaan istuttamassa jotain. Kasvuhaaste kiinnosti lapsia jopa niin paljon, että ulkoistutuslaatikoita on pyydetty päiväkodille lisää.

Hävikkiviikkoa oli vietetty kuluvana viikkona ja lapset ja aikuiset totesivat hävikkiviikon vähentävän biojätettä. Tätä olisi hyvä tehdä useammin. Ympäristöraati päätti, että jatkossa kuukauden ensimmäisenä kokonainen viikko on syö lautanen tyhjäksi -tsemppausviikko, mutta biojätettä ei tarvitse punnita erikseen.

Juttelimme myös erilaisista ötököistä ja pölyttäjistä ja miksi ne ovat tärkeitä. Ryhmiin annettiin haaste rakentaa yhteinen ötökkähotelli ennen seuraavaan ympäristöraatia toukokuussa. Tässä vielä lasten ajatuksia ötökkähotellista: voi laittaa 4 puuta pystyyn ja sisälle keppejä. Laitetaan ötökkähotellit pikkumetsään. Perhoset imevät vettä. Ötökät on tärkeitä.

Ryhmiin tuli myös jumppahaaste. Aija-opettaja oli tehnyt meille ötökkäjumpan ja ympäristöraati pääsi sitä ensimmäisenä jumppailemaan. Jokaisesta ryhmästä aikuiset saavat jumppaohjeet, minkä mukaan ötökkäjumppaillaan lähiviikkoina.

Maaliskuussa muisteltiin makujen maistelua ja suunniteltiin kevään toimintaa

Maalikuussa keke-tiimi kokoontui ennen ympäristöraatia. Projektin vetäjä esitteli aikuisille maaliskuussa lähetetyn projektisuunnitelman. Aikuisten kesken kävimme läpi miten kauppareissun jälkeinen maistelu sujui ryhmissä. Todettiin että ryhmissä näkyi positiivisesti se, että osallisuus toteutui kun maisteltavat oli itse valittu ja ostettu. Innokkuus näkyi myös ruokakeskustelussa makuja maistellessa. Makujen maistelua on luvassa myös jatkossa projektin aikana.

Ympäristöraati kokoontui ja siinä muisteltiin helmikuun makujen maisteluja ja päätettiin pitää keväällä SYÖ LAUTANEN TYHJÄKSI - haaste viikkolla 16.

Lopuksi luettiin kirja Pikku Papu ja kukka. Sen jälkeen kesksusteltiin, mitä tarvitaan jos istutetaan jotain. Tässä raadin ajatuksia, mitä tarvitaan: siemenet, multaa, vettä, lämpöä ja valoa sekä odottamista. Raati sai myös ryhmiin ISTUTUSHAASTEEN kevääksi. Päiväkodilla on myös ulkona istutuslaatikkoja ja ensi kerralla ympäristöraadissa kerrotaan haluavatko ryhmät laatikoista pienen istutuspalstaan.

Helmikuussa ympäristöraati kävi kaupassa ja koko päiväkodissa maisteltiin erilaisia makuja

Helmikuussa keke-tiimi kokoontui viikkoa ennen ympäristöraatia käymään läpi ryhmien ostoslistat ja sopimaan käytännössä kauppareissusta. Samalla mietittiin myös miten kevään toimintaa jatketaan.

Ryhmien ostoslista kauppareissulle:
Nekut: omena, appelsiini, viinirypäle, porkkana, punajuuri
Fariinit: avocado, parsaali, omena, paprika
Pulmuset ja Muruset: avocado, parsakaali, ananas
Tikkarit ja Sirkkuset: omena, tomaatti, feta.

Ostoreissulle lähtikin erittäin innostunut ympäristöraati! Eri makuja maisteltiin ryhmissä perjantain aikana.

Vihreä lippu projekti 2024 - 2025 alkoi tammikuussa

Kantvikin päiväkodissa alkoi uusi vihreä lippu -projekti tammikuussa. Ensin kokoontuivat vain aikuiset eli keke-tiimi pohtimaan, miten muodostetaan päiväkotiin ympäristöraati, miten projekti aikataulutetaan. Projektin aiheeksi valikoitui TERVE ELÄMÄ, johon liittyvät ruoka, lepo ja liikunta. Keke-tiimi halusi lähteä rohkeasti kokeilemaan ympäristöraatia siten, että kaiken ikäiset lapset kokoontuvat yhdellä kertaa. Tavoitteena olisi saada lasten ajatukset eläväksi projektin myötä ja osallistaa koko kaikki päiväkodin lapset ja yös vanhemmat.

Seuraavalla viikolla oli ensimmäisen ympäristöraadin vuoro. Mukana oli 11 lasta ja 5 aikuista ryhmistä ja päiväkodin johtaja. Lauloimme yhdessä Vihreä lippu laulun ja kuten asiaan kuuluu esittäydyimme ja kerroimme, mikä ympäristöraati on. Seuraavaksi päästiin asiaan eli kysyimme lapsilta, mitä heille tulee mieleen asiasta TERVE ELÄMÄ. Tässä ympäristöraadin ajatuksia: pysyy terveenä, pitää huolta metsästä, hämmentää pupua, turvallinen koti, mä rakastan äiti ja isää, nukkuu, syö - karkkipäivä, terveellinen ruoka, vitamiinia, appelsiinimehu, omena, syödä salaattia, terveellinen juoma on vesi.

Lopuksi kuuntelimme Lukulumosta Hirveä nälkä -kirjan. Raatilaiset saivat ryhmiin vietäväksi tehtäväksi kuunnella yhdessä kirjan ja sen perusteella valita helmikuussa ryhmässä maisteltavia makuja.

Olemme Vuoden Vihreä lippu -toimija 2023! Jihuu!!

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on valinnut Kantvikin päiväkodin Vuoden Vihreä lippu -toimijaksi 2023! Wow! Kiitos paljon tunnustuksesta! Hyvä me!!

Vuoden Vihreä lippu -toimijapalkinto on tunnustus erityisen esimerkillisestä kestävän kehityksen kasvatustyöstä. Meidät on valittu 137 päiväkodin ja koulun joukosta. Vuoden Vihreä lippu -toimijat 2023 ovat päiväkotimme lisäksi Saunalahden yhtenäiskoulu Espoosta ja Boxby skola Sipoosta.

KATSO https://vihrealippu.fi/2023/05/liput_kevat2023-2/

Ja näin heiluu lippu, ja lippu heiluu näin...🎶

Vietimme iloista Vihreä lippu -juhlaa perjantaina 26.5.2023. Kaikki päiväkodin lapset ja aikuiset kokoontuivat yläpihalle kuuntelemaan johtajamme Eijan puhetta, seuraamaan ympäristöraatilaisten todistusten jakoa ja laulamaan omaa Vihreä lippu -lauluamme lipunnoston aikana.

Puolitoista vuotta kestänyt projektimme sai onnellisen päätöksen, kun saimme uusittua sertifikaattimme ja meidät huomioitiin tunnustuspalkinnolla. Tärkein palkinto on kuitenkin ympäristökasvatustyömme tulos päiväkotimme sisällä. Olemme oppineet näiden vuosien aikana arvokkaita asioita jätteiden vähentämisestä ja lähiympäristöstämme. Hyvä me! 💚

Projektin päätösretki 26.5.2023

Luontokerhomme (ympäristöraati) kokoontui tällä kokoonpanolla viimeisen kerran. Lähdimme kallioille Vihreä lippu -juhlan ja todistusten jaon jälkeen. Matkalla ihailimme herännyttä luontoa, tutkimme puiden uusia lehtiä ja puulajeja, maistelimme kuusenkerkkiä ja löysimme uusia kasvituttavuuksia. Keto-orvokki ja kalliokielo olivat hienosti kukassa. Tuttuun tapaan myös lauloimme, leikimme ja evästelimme. Tällä kertaa leikkinä oli matkia jotakin lähiluonnon eläintä (kortti) ja löytää saman lajin edustaja muiden joukosta. Oli taas niin kivaa!

Kiitos reippaat ja ihanat kerholaiset kaikista mukavista ja opettavaisista hetkistä! Hieno projekti on nyt takana, ja kesä edessä! Nautitaan lämpimistä kesätuulista ja upeasta luonnostamme! 💚💚💚

🍀 Päiväkotimme VIHREÄ LIPPU - tavat / LÄHIYMPÄRISTÖ 🍀

1. Kulje aistit avoinna. Kuuntele, katsele, haistele ja tunnustele. Havannoi ympäristöäsi.
2. Ole utelias lähiympäristössäsi. Kysy ja selvitä.
3. Opettele tuntemaan lähiluonnon eläimiä ja kasveja.
4. Poimi marjoja ja/tai sieniä lähimetsistä.
5. Kasvata itse hyöty- ja/tai koristekasveja.
6. Kulje omin voimin. paikasta toiseen. Kävele, pyöräile, potkulautaile ja hiihdä.
7. Kohtele lähiympäristöäsi hyvin. Älä roskita, riko tai metelöi luonnossa tai missään muuallakaan.

(VL-tavat ovat tulossa vielä kuvitettuna, työ kesken...)

Vihreä lippu -tavat kuvitettuna ryhmiin

Päiväkotimme lapsista vain harva osaa lukea. Siksipä olemme kuvittaneet Vihreä lippu -tapamme, jotta pienikin ymmärtäisi. Ryhmämme toimivat kukin omassa tilassaan, eikä yksi Vihreä lippu -seinä voi tavoittaa kaikkia. Siksi olemme esittäneet Vihreä lippu -tapamme printtinä, jota voi jakaa ympäri taloa jokaiseen ryhmään.

Yhteenveto Vihreä lippu -tapahtumistamme 2022-2023 (Lähiympäristö)

Alla on esitetty päiväkotimme yhteiset Vihreä lippu -tapahtumat/tempaukset vuonna 2022-2023, joihin kaikki ryhmät ovat osallistuneet. Teemanamme on ollut lähiympäristö. Kyse on jo toisesta Vihreä lippu -projektistamme. Ensimmäisessä projektissamme v. 2020-2021 teemana oli jätteiden vähentäminen.

1. VIHREITÄ VERSOJA -tempaus (kevät 2022 ja kevät 2023)

Olemme kasvattaneet ryhmissä erilaisia kasveja seurataksemme kasvun ihmettä, opettaaksemme lapsia hoitamaan kasveja ja elävöittääksemme lähiympäristöämme. Olemme toteuttaneet tempausta monella tavalla ryhmissä ja parvekkeilla: Ämpäreissä on kasvanut perunaa, puolikkaissa muovipulloissa persiljaa jne. Olemme myös rakentaneet päiväkodin pihalle kasvatuslavan, jossa ryhmät ovat kasvattaneet perinteisiä hyötykasveja kuten porkkanaa, retiisiä, hernettä, keltasipulia ja tilliä. Kokemus on ollut monelle uusi ja opettanut hyötyviljelyn sekä lähiruoka-ajattelun alkeita.

Katso aikaisempia postauksia.

2. LÄHILUONNON ELÄMÄÄ -tempaus (koko projekti)

Meillä on upea lähiluonto, jota olemme seuranneet koko vuoden ajan. Ryhmät ovat voineet toteuttaa tätä tempausta hyvin vapaasti, jolloin he ovat voineet huomioida parhaalla mahdollisella tavalla lasten ikäkauden, tarpeet ja ennen kaikkea kiinnostuksen kohteet. Tavoitteenamme on ollut toteuttaa tempausta hyvin lapsilähtöisesti ja tutkivan oppimisen hengessä. Projekteja on jaettu toisille ryhmille ja koko maailmalle muun muassa peda.net -verkkoalustan kautta.

Ryhmissä on toteutettu huikeita juttuja. Yhdessä ryhmässä lapset ovat bongailleet päiväkodin yli lentäviä isoja muuttolintuja, joihin liittyvien kysymysten perusteella on koottu ns. kysymysseinä. Toisessa ryhmässä on tutkittu lasten lumelta löytämiä sylkikuoriaisen toukkia, joiden ympärille on rakennettu kokonainen oppimiskokonaisuus eheytetyn pedagogiikan mukaisesti. Kolmannessa ryhmässä on tutkittu ja demonstroitu paikallisten eläinten keinoja selviytyä talven yli jne.

Tempauksen vapaasta toteutuksesta huolimatta, olemme opettaneet 3 paikalliseen faunaan ja flooraan kuuluvaa asiaa, jotka ovat lähiympäristössämme erittäin tuttuja. Jokaisessa ryhmässä on opittu tuntemaan mustarastas, metsäkauris ja valkovuokko ihailtavalla tavalla. Isommat lapset tietävät jopa mustarastaan munien värin ja tunnistavat metsäkauriin varoitusäänen!

Katso aikaisempia postauksia.

3. SADONKORJUUVIIKKO (syyskuu 2022)

Sadonkorjuuviikko oli luonnollinen jatke koko kevään ja kesän jatkuneelle kasvatusprojektillemme. Tutkimme ryhmissä jo tutuksi tulleita hyötykasveja uteliaasti ja kaikilla aisteilla. Toteutimme mm. makuraateja, joilla houkuttelimme lapset makustelemaan heille tuntemattomiakin makuja. Sisällytimme sadonkorjuuteemaan myös päiväkotimme pihan omat antimet kuten viinimarjat ja päärynät sekä lähimetsiemme syötävät metsämarjat. Mustikoiden poimiminen oli lapsista mukavaa ja vielä sitäkin hauskempaa oli leipoa itse piirakkaa itsekerätyistä marjoista. Yllättävän moni koki tämän ensi kertaa. Tempauksen tavoitteena oli kannustaa lapsia kasvattamaan ja syömään paikallisia juureksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Oli ilo huomata, että moni perhe lähti lastensa innoittamana lähimetsiin marjaan ja sieneen. Toivottavasti onnistuimme luomaan maaperää lähiruoka-ajattelulle, joka on arjen ympäristötekona yksi arvokkaimmista.

Katso aikaisempia postauksia.

4. KOKO KANTVIK KOKKAA – yhteisöllinen keittokirja (talvi 2023)

Olemme toteuttaneet Vihreä lippu -peda.net.sivuillemme yhteisöllisen keittokirjan, jota kuka tahansa voi käydä helposti täydentämässä. Idea sai alkunsa siitä, kun mietimme vielä jatkoa sadonkorjuuviikollemme ja pohdimme keinoja osallistaa myös perheitä. Lähiympäristön sosiaalisen ulottuvuuden huomioiminen oli meille tärkeää. Tavoitteenamme on ollut osallistaa perheitä ja kannustaa heitä jakamaan hyviä reseptejä inspiraatioksi ja miksei arjen pelastajiksikin. Ajatuksenamme on ollut, että tästä tulisi vuosien projekti. Toivottavasti näin käy, sillä keittokirja vaatii vielä mainostamista, totuttelua ja tutustumista, jotta perheet ottavat sen omakseen.


5. KANTVIKIN MAKEA MENNEISYYS -tapahtumakokonaisuus (kevät 2023)

Kantvikin kylä on syntynyt Suomen Sokerin Porkkalan tehtaan ansiosta. Kylän tiet on nimetty erilaisten sokerien tai sokerityöntekijöiden mukaan: Fariinitie, Sirkkutie, Pulmutie, Sokerinkeittäjäntie jne. Päiväkotimme on alun perin perustettu sokeritehtaan työntekijöiden lapsia varten ja ryhmät on nimetty myös sokerisilla nimillä: Pulmuset, Muruset, Tikkarit, Sirkkuset, Fariinit, Hattarat ja Nekut.

Olemme halunneet avata päiväkotimme lapsille Kantvikin menneisyyttä sekä teiden ja päiväkotiryhmiemme nimien alkuperää. Olemme tutustuneet lukuisiin sokeritehtaan tuotteisiin tutkimalla niiden koostumusta, tuoksua, makua, käyttötarkoitusta, pakkauksia ja valmistusprosessia. Olemme tutustuneet ryhmiemme nimien alkuperään ja kylämme makeaan menneisyyteen myös katubongauksen keinoin, jonka olemme toteuttaneet isompien lasten kanssa. Tapahtumakokonaisuutemme huipennus on ollut esitys Kantvikin menneisyydestä, jonka eräs isä ja syntyperäinen kantvikilainen on iloksemme esittänyt salissamme koko päiväkodille.

Tapahtumakokonaisuuden ydintavoitteena on ollut parantaa oman lähiympäristön tuntemusta ja siten kasvattaa sen arvostusta.

Katso aikaisempia postauksia.

6. KANTVIKIN PARHAAT PAIKAT -tempaus (koko projekti, erit. kevät 2023)

Lähiympäristössämme on monia mielenkiintoisia kohteita, joissa kaikki kyläläiset voivat vierailla. Olemme kirjanneet ne ylös lasten ja päiväkodin aikuisten kanssa: Lähimetsä päiväkodin pohjoispuolella, kuntorata metsäsaarekkeineen, uusi urheilupuisto, Rinki-ekopiste, Kantvikin satama ja Syväjärvi. Tavoitteenamme on vierailla ja retkeillä niissä tehostetusti tänä vuonna. Liikumme ilman moottorikulkuneuvoja, joten kohteet rajautuvat lasten iän mukaan (kuinka pitkälle jaksaa kulkea). On hienoa tutustuttaa lapset oman kylän parhaisiin paikkoihin, auttaa heitä juurtumaan ja parantaa siten heidän lähialueen tuntemustaan ja arvostustaan.

Koko päivä meren äärellä

Hattaraviskarit pakkasivat rinkkansa täyteen tavaraa ja lähtivät päiväksi Linlon saarelle. Saari sijaitsee Kirkkonummen kunnassa noin 10 kilometrin päässä päiväkodistamme. Saari on tunnettu upeasta merellisestä luonnostaan ja linnustostaan. Päivä sujui hyvin upeassa säässä -myös lepohetki ja päiväunet 💙

Lasten ihmettelystä syntyi hauska projekti

Lapsilähtöisyys ja tutkiva oppiminen - siinä teesimme Lähiluonnon elämää-tempaukseemme. Tavoitteet totetuvat hienosti hattaraviskareiden projektissa ja oppimiskokonaisuudessa. Lapset löysivät lumelta tammikuussa oudon toukan ja kiinnostuivat siitä kovasti. Selvisi, että se oli sylkikuoriaisen toukka. Projektiin liittyi monenlaista tiedonhankintaa ja touhua eheytetyn pedagogiikan hengessä. Parasta oli, että toukokuussa lapset löysivät aikuisen sylkikuoriaisen läheltä toukan löytöpaikkaa! Wow, mikä palkinto ja lopetus projektille!

KANTVIKIN MAKEA MENNEISYYS - tapahtumakokonaisuus keväällä 2023

SOKERITUTKIMUKSIA, KATUBONGAUSTA JA ERÄÄN VANHEMMAN UPEA ESITYS KANTVIKIN MENNEISYYDESTÄ

Kantvikin kylä on syntynyt Suomen Sokerin Porkkalan tehtaan ansiosta 1960-luvulta alkaen. Kylän tiet on nimetty erilaisten sokerien tai sokerityöntekijöiden mukaan: Fariinitie, Sirkkutie, Pulmutie, Sokerinkeittäjäntie jne. Päiväkotimme on alun perin perustettu sokeritehtaan työntekijöiden lapsia varten ja ryhmät on nimetty myös sokerisilla nimillä: Pulmuset, Muruset, Tikkarit, Sirkkuset, Fariinit, Hattarat ja Nekut.

Olemme halunneet avata päiväkotimme lapsille Kantvikin menneisyyttä sekä teiden ja päiväkotiryhmiemme nimien alkuperää. Olemme tutustuneet lukuisiin sokeritehtaan tuotteisiin TUTKIMALLA niiden koostumusta, tuoksua, makua, käyttötarkoitusta, pakkauksia ja valmistusprosessia. Olemme tutustuneet ryhmiemme nimien alkuperään ja kylämme makeaan menneisyyteen myös KATUBONGAUKSEN keinoin, jonka olemme toteuttaneet isompien lasten kanssa. Tapahtumakokonaisuutemme huipennus on ollut ESITYS KANTVIKIN MENNEISYYDESTÄ, jonka eräs isä ja syntyperäinen kantvikilainen on iloksemme esittänyt salissamme koko päiväkodille. Kiitos paljon Petteri!!

Tapahtumakokonaisuuden ydintavoitteena on ollut parantaa oman lähiympäristön tuntemusta ja siten kasvattaa sen arvostusta.

Sokeritehdas ja Kantvikin satama mereltä päin

Kaikki päiväkotimme isommat lapset ovat vierailleet Kantvikin satamassa, joka sijaitsee sokeritehtaan kupeessa ja jonne on päiväkodilta muutaman kilometrin matka. Satamasta löytyy veneiden lisäksi kahvila-ravintola Purje. Ja tietysti lintuja, joista on bongattu ainakin seuraavat: kyhmyjoutsen, harmaahaikara, merimetso, valkoposkihanhi ja joukko tiiroja sekä lokkeja.

Sokeritehtaan satamaan saapuu rahtilaivoja, joita voi ihailla venesatamasta tai mereltä päin. Sokeritehtaan alueella liikkuminen on vierailta kulkijoita kielletty, joten sinne emme ole voineet mennä retkelle.

P.S. Kirsi (Kantvikin päiväkodin VL-toiminnan pj.) kuvasi sokeritehdasta ja tuttua satamaa omalta veneretkeltä tullessaan.

Ympäristöraadin katubongaus Kantvikissa

Kaikki kantvikilaiset tuntevat sokeritehtaan, mutta harva tietää, että koko kylä on rakentunut tehtaan ympärille. Ympäristöraatimme kierteli Kantvikissa bongailemassa sokeritehtaaseen liittyviä sokerisia kadunnimiä: Fariinitie, Sirkkutie, Pulmutie, Sokeripolku, Kidetie jne...Samalla opiskelimme, mitä sanat tarkoittavat. Mitä on esimerkiksi fariinisokeri? Lapset saivat jo matkan aikana nähdä minkälaista ja minkä tuoksuista ko.sokeri on. Tarkemmat sokeritutkimukset odottivat päiväkodilla. Katubongauksen lopuksi opiskelimme sokeriset ryhmiemme nimet: Fariinit, Hattarat, Nekut, Sirkkuset, Tikkarit, Pulmuset ja Muruset. Kierroksemme päätteeksi olimme paljon viisaampia, ja tiesimme enemmän lähiympäristöstämme 👍
Ideamme oli, että saman tyyppinen kierros toteutettaisiin päiväkodin ryhmissä. Ja näin myös tapahtui!

Sokeritutkimuksia kaikissa ryhmissä

Hämmästys oli melkoinen, kun tutkimme sokereita, joita valmistetaan läheisessä sokeritehtaassa! Taloussokeri, fariinisokeri, siirappi, palasokeri, tomusokeri, raesokeri... Kaikki olivat aivan erilaisia, kun niitä kokeili ja haisteli. Maistaminen oli lapsista tutkimustyön paras osuus. Nyt sai luvan kanssa syödä ehtaa sokeria!

Isompien kanssa tutkimme laivojen reittejä tehtaan satamasta maailmalle. Opimme, että maailman kovinta palasokeria Sirkku-sokeria viedään Lähi-Itään saakka.

Tutkimusten jälkeen olimme suorastaan ylpeitä kylämme kupeessa sijaitsevasta sokeritehtaasta. Täältä sentään tulevat melkein kaikki sokerit, mitä kaupassa myydään!

Pelastetaan etanat!

Eskarit löysivät päiväkodin pikkumetsästä 3 valtavan suurta etanaa 26.4.2023. Ne lymysivät lahon puun rungon alla. Mitä ne olivat? Pahamaineisia espanjan siruetanoita vai metsiemme omia ukkoetanoita? Teimme tutkimustöitä ja tulimme siihen tulokseen, että ne olivat ukkoetanoita. Etanoiden selässä oli selvä "harja", mikä on ukkoetanan tunnuspiirre.

Olivatpa etanat mitä lajia tahansa, päätimme pelastaa ne lasten kanssa turvallisempaan paikkaan. Veimme ne syvemmälle lehtomaiseen metsään lehtien alle. Mukavaa kevättä etanat!

Kaikki on opetellut nämä!

METSÄKAURIS, VALKOVUOKKO JA MUSTARASTAS -tyypillisiä lähiluonnossamme 💚

Luontokerholaiset (ympäristöraatilaiset) toivat ryhmiin nämä merkit ja antoivat tehtäväksi opetella ne. Tutustuimme niiden elämään tarkemmin. Missä ne elävät? Minkä kokoisia ne ovat? Mitä ne syövät? Milloin ne saavat poikasia? Miten ne ääntelevät ja miksi?

Kantvikin parhaat retkipaikat

Kantvikin päiväkodissa on retkeilty ahkerasti ympäri vuoden. Kuinka upea luonto ja lähiympäristö meillä onkaan! Tässä on näkymiä kallioilta, jotka sijaitsevat suurella metsäalueella päiväkodin pohjoispuolella.

Kylämme parhaat retkipaikat ovat alla. Nyt lähiympäristöprojektin aikana on tarkoitus käydä lasten kanssa niin monessa kuin ehdimme.

  • Metsäalue päiväkodin pohjoispuolella
  • Kuntopolku metsäalueineen
  • Uusi lähiliikuntapuisto
  • Kantvikin satama
  • Syväjärvi
  • Rinki-ekopiste
  • Kantvikin koulu

Maalaismarkkinat sadonkorjuuviikon innoittamana

Tästä tuli hattaraeskareiden suosikkileikki. Kirkkonummen maalaismarkkinoiden tapaan leikkimarkkinoillakin myytiin paikallisia ja itsekasvatettuja tuotteita. Lapset muovasivat taikataikinasta porkkanoita, omenia, leivonnaisia jne. leikkiä varten. Kauppa kävi hyvin haitarimusiikin säestyksellä. Rahana toimivat matikkanapit. Jokainen oli vuoroin myyjä, ostaja tai kahvilanpitäjä. Tätä mieluista ja opettavaista leikkiä leikittiin monesti syksyn aikana 🍎🫐🧅🥕🥯🥐

Hattaroiden sadonkorjuuviikon makuraati 25.8.22

"Me tehtiin silleen, et me otettiin makuraati. Et me maisteltiin eri makuja, mistä ei välittäisikään. Me maisteltiin retiisiä, lanttua, kesäkurpitsaa, viinimarjoja, karviaisia sekä päärynöitä. Me laitettiin jokaisen makuun eri numerot, et mikä voittaa. Päärynä voitti koko raadin. Se sai 87 pistettä. Ja retiisi sai vähiten pisteitä 41. Karviainen tuli toiseksi ja sit viinimarja kolmanneks. Sit tuli kesäkurpitsa ja sit lanttu"

Tomaatit kasvaa

Laitoimme toukokuun puolivälissä lasten kanssa tomaattiviipaleet kasvamaan multaan,siemenet itivät jo viidessä päivässä.

Istutuspuuhia!

Tikkarit ja Sirkkuset saivat lähikaupasta (Sale Kantvik) Pääsiäisen iloksi Helmililjan kauniissa korissa. Kukka ilahdutti meitä yli Vapun. Vapun jälkeen istutimme Helmililjan päiväkodin pihalle. Muoviruukun jossa kukka oli, kierrätimme muoviroskikseen. Nyt jäämme odottelemaan, että kukkiiko Helmililja uudestaan ensi keväänä.

-Tikkarit ja Sirkkuset-

TEEMANA LÄHIYMPÄRISTÖ 2022-2023

Uuden Vihreä Lippu -projektimme teemaksi valikoitui lähiympäristö. Siinäpä aiheiden aarreaitta ja kiinnostuksen kohde vailla vertaa! Mietimme ensin lasten kanssa, mitä kaikkea lähiympäristöömme kuuluu ja mitä siellä voidaan touhuta.

Projektimme ääriviivat alkoivat kehittyä nopeasti. Kevät innoitti meitä tutkimaan ensimmäisenä lähiluontoa ja kasvattamaan itse koriste- ja hyötykasveja (lähiympäristön elävöittäminen ja lähiruoka-ajattelu). Postauksia on tulossa ryhmistä aiheeseen liittyen! 💚

Huraa, huraa, huraa!

Koko Kantvikin päiväkodin väki kokoontui yläpihalle juhlimaan Vihreää lippua. Johtajamme piti juhlapuheen, jota lapset tarkkaavaisesti kuuntelivat. Lipun noston aikana lauloimme keksimäämme hauskaa lippulaulua Täti Monika-kappaleen sävelellä (yllä). Isot ja pienet, nuoret ja vanhat, lauloivat komeasti aina siihen saakka, kun lippu oli saatu vedettyä salkoon. Sitten oli huraa-huutojen vuoro. Ai että lapset ja myös aikuiset olivat ylpeitä saavutuksestaan! Hyvä me!

Ympäristöraati ja Vihreä lippu -toiminta ryhmissä 2020-2021


Ympäristöraadin tehtävänä on ollut valita Vihreä lippu -projektillemme teema ja toimia Vihreä lippu -toimintamme ydinjoukkona päiväkodissamme. Tärkeä tehtävä siis!

Ympäristöraatiimme on kuulunut 10 lasta. Heistä 5 on ollut esikoululaisia ja loput 2-5 -vuotiaita. Raatilaisilla on ollut varajäsenet, jotka ovat osallistuneet kokoontumisiin tarvittaessa. Raatiin on kuulunut yhteensä 5 aikuista, joista yksi on toiminut Vihreä lippu -projektin ja ympäristöraadin vetäjänä.

Ympäristöraadin kokoontumiset ovat osoittautuneet lapsille ja myös aikuisille merkittäväksi asiaksi. Raatilaiset ovat kokeneet tekevänsä tärkeää työtä kokoontuessaan yhteen hyvän asian puolesta, välittäessään raadin viestiä ryhmiin ja toimiessaan päiväkodissa eräänlaisina Vihreän lipun airueina.

Ympäristöraatien kokoontumiskerroilla (8 kpl) olemme keskittyneet teeman (jätteiden vähentäminen) kannalta olennaisimpiin asioihin. Toiminta on ollut monipuolista ja suunniteltu siten, että se sopii sekä raadin pienimmille (2 v.) että vanhimmille lapsijäsenille (7 v.). Kokoontumiset ovat kestäneet noin 45 minuuttia, ja niitä on pidetty niin ulkona kuin sisälläkin. Kokoontumisten aikana olemme keskustelleet jätteiden vähentämiseen liittyvistä asioista, suunnitelleet Vihreä lippu -toimintaamme ja opetelleet asioita leikin keinoin. Mukaan on mahtunut monenlaista tekemistä kuten liikuntaleikkejä, laululeikkejä ja kädentöitä. Jokaisen kokoontumisen jälkeen raatilaiset ovat vieneet viestiä ja tehtävän omaan ryhmään. 

Merkittävin ympäristökasvatustyö on tehty kuitenkin ryhmissä, kun ryhmät ovat osallistuneet aktiivisesti Vihreä lippu -tapahtumiin ja tempauksiin ja aikuiset ovat ohjanneet lapsia arjen kestävissä valinnoissa ja teoissa. Päiväkotimme Vihreä lippu -tavat ovat olleet ahkerassa käytössä koko päiväkodissamme, mikä on ollut todella hieno juttu! Neljätoista Vihreä lippu -tapaamme on esitelty aikaisemmassa postauksessa.

 

Yhteenveto VL -tapahtumistamme 2020-2021 (Jätteiden vähentäminen)

Alla on esitetty Kantvikin päiväkodin yhteiset Vihreä lippu -tapahtumat. Teemana on ollut jätteen vähentäminen.

1. HÄVIKKIVIIKKO 7.-11.9.2020
-Kaikki päiväkotimme ryhmät osallistuivat viikkoon, jolloin keskityimme tehostetusti ruokahävikistä keskustelemiseen ja sen vähentämiseen. Ryhmät mittasivat maitopurkkiin päivittäin viikon ajan ruokahävikkinsä, ja saivat realistisen kuvan omasta ruokahävikkimäärästään.

2. ROSKAROCK -tanssiesitys lokakuun alussa 2021
Halusimme tarjota päiväkotimme lapsille aiheeseen liittyvän taide-elämyksen. Lasten mahdollisuus osallistua kulttuuritapahtumiin ja -esityksiin oli koronan vuoksi vähentynyt rajusti, minkä vuoksi hyödynsimme heti tilaisuutta, kun sellainen tuli.

3. YHTEISET ROSKATALKOOT 19.10-23.10.2021
Koko päiväkotimme osallistui viikon ajan oman pihan ja lähiympäristön roskatalkoisiin. Ryhmät jakoivat keskenään keräysajat ja kartalta keräysalueet. Seutu siistiytyi toimestamme putipuhtaaksi!

4. LUMOAVIA LUOMUKSIA - tapahtuma
Lumoavia luomuksia oli moniosainen, ajallisesti mittava ja koko päiväkotia osallistava tapahtuma. Tarkoituksenamme oli ohjata lapsia elinkaariajatteluun ja huomaamaan nk. jätteen mahdollisuudet askartelussa ja leikeissä, innostaa heitä luovaan ajatteluun ja tekemiseen sekä mahdollistaa omien aikaansaannosten jakaminen ja näkyväksi tekeminen. Koko prosessiin kului aikaa kaikkiaan 4-5 kk.

LUMOAVIA LUOMUKSIA -tempaus toteutettiin eheyttävän pedagogiikan hengessä. Esimerkiksi eskareilla se linkitettiin projekteihin kuten "Vedenalainen maailma" ja "Avaruus", jotka muodostivat rikkaan pedagogisen kokonaisuuden medialeikin ja monitaiteellisen ilmaisun kanssa (kuvataide, äänitaide, sanataide).

Tempauksen tuloksena syntyi upeita juttuja, joista on tehty pieniä elokuvia katsottavaksi. Katso postauksia alla.

5. RUOKAHÄVIKKIKISA 26.4.-30.4.2021
Järjestimme toimintakautemme loppupuolella ryhmien välisen ruokahävikkikisan. Biojäteastiat punnittiin jokaisen ruokailun jälkeen ja tulos suhteuteutettiin ruokailijoiden määrään. Ruokalan taululle koottiin diagrammeja, joista ryhmät saattoivat seurata tilannetta. Samalla testasimme sitä, miten oppi oli mennyt vuoden aikana perille. Olimme syyskuusta saakka kiinnittäneet huomiota ruokahävikkiin ja pyrkineet sen vähentämiseen.

Ruokahävikkikisan voittajat: 1. Tikkarit, 2. Sirkkuset ja 3. Nekut. Onnea! Kisan ansiosta ruokahävikki pieneni kaikissa ryhmissä pysyvästi, mikä oli tempauksen tarkoituskin.

6. KEPPARIKESTIT 11.5.2021
Päiväkodissamme on tehty vuoden aikana upeita keppihevosia vanhoista sukista, laukun hihnoista ja vöistä. Lapset ovat tehneet niitä itselleen ja aikuiset ovat tehneet niitä päiväkodin käyttöön. Mikä olisikaan upeampaa kuin päästää kepparit kirmaamaan pihalle ja pikkumetsään, kun aurinko paistaa jo lämpimästi ja ruoho vihertää?

Kepparikestit järjestettiin lämpinä toukokuun tiistaina päiväkodin suurella pihalla. Tapahtumaan kuului liikuntarata, joka laadittiin siten, että sitä voitiin varioida eri ikäkausille sopivaksi. Ryhmät vierailivat radalla aikataulun mukaisesti ja ohjatusti. Lopuksi ratsastajille oli tarjolla mehua ja keksiä. Tapahtuma toteutettiin Vihreä lippu - ja Ilo kasvaa liikkuen -hankkeen yhteistyönä.

Katso kepparikesteistä oma postaus.

LUMOAVIA LUOMUKSIA (Video 4/ Tekstiili)

Merenneito Aila, merenneito Ariel ja heidän lukuisat vedenalaiset ystävänsä ovat Fariinit - eskariryhmän lumoavia luomuksia. Merenneidot on tehty vanhoista nukeista, kanaverkosta ja vanhoista kankaista. Samalla reseptillä ovat valmistuneet myös heidän ystävänsä meduusa, valkohai, sinivalas, tiikerihai, valashai ja paholaisrausku. Eskariprojektissa "Vedenalainen maailma" lapset toteuttivat valitsemansa vedenelävän ja oppivat tuntemaan sitä hyvin. Kuinka upeita ja suuria niistä kaikista tulikaan!

Eskarit olivat tiiviisti mukana Vedenalaiset ystävät -elokuvan käsikirjoittamisessa, kuvauksessa ja äänien tuottamisessa. Lapset toteuttivat elokuvan ääniä muun muassa puhaltamalla kuplia vesikuppiin, rutistelemalla muovipussia, heijaamalla helmiä rummun pinnalla, nakuttamalla kapuloilla ja hyssyttämällä marakasseja. Ääniraitoja oli käytössä kaikkiaan neljä kappaletta. Elokuvan tekeminen oli kaikkinensa jännittävä juttu!

🍀 LUMOAVIA LUOMUKSIA -tempaus/tapahtuma linkittyi eskareilla projekteihin kuten "Vedenalainen maailma" ja "Avaruus", jotka muodostivat rikkaan pedagogisen kokonaisuuden medialeikin ja monitaiteellisen ilmaisun kanssa (kuvataide, äänitaide, sanataide).

LUMOAVIA LUOMUKSIA (Video 3/ Muovi yms.)

Fariinit - eskariryhmä toteutti lumoavia luomuksia kevään projektiensa yhteydessä. Avaruus-projekti johdatti lapset seikkailemaan aurinkokuntaan ja jopa sen ulkopuolelle. Projektin aikana eskarit rakensivat itselleen astronautit ja avaruusalukset haluamallaan tavalla kotoa tuomastaan kierrätys- ja jätemateriaalista kuten muovipulloista ja vitamiini- ja maitopurkeista. Voitte uskoa, että itsetehdyillä aluksilla ja astronauteilla on ollut hauskaa leikkiä!

Avaruusmatka-elokuvan tekeminen oli jännittävä prosessi, jossa lapset olivat mukana näyttelijöinä, tarinankertojina, käsikirjoittajina, kuvaajina, editoijina ja äänimaailman luojina. Eskarit tekivät kaikki taustaäänet itse erilaisilla soittimilla yhtä iMovie-ohjelman tehosteääntä lukuunottamatta. Avaruus-projekti ja Lumoavia luomuksia -tempaus limittyivät saumattomasti yhteen ja muodostivat rikkaan kokonaisuuden medialeikin ja monitaiteellisen ilmaisun kanssa.

LUMOAVIA LUOMUKSIA (Video 1 / Kartonki, pahvi ja paperi)

Julkaisimme joulun jälkeen postauksen, missä kerroimme koko päiväkodin yhteisestä LUMOAVIA LUOMUKSIA -tempauksestamme. Kyse on kuudennesta Vihreä lippu -tapahtumastamme tämän lukuvuoden sisällä. Ryhmillä on ollut aikaa työskennellä koko kevään ajan omassa tahdissaan. Nyt kaikki on valmista ja katsottavissa virtuaalisesti videoiden ja kuvien välityksellä. Yllä olevassa videossa näette päiväkotimme pienimpien lapsien (1-4 v.) lumoavia luomuksia. Olkaa hyvä!

MIKÄ LUMOAVIA LUOMUKSIA -TEMPAUS?
Ryhmien tehtävänä oli luoda kierrätys- ja jätemateriaaleista mitä ikinä halusivat ja kytkeä tekeminen muuhun pedagogiseen toimintaan ( esim. projekteihin). Jaoimme jokaiselle ryhmälle nimikkomateriaalin, jotta kaikki materiaalit olisivat käytössä ja edustettuna luovassa tempauksessamme. Pienimmät lapset saivat materiaaleikseen pahvin, kartongin ja paperin. Isommat saivat nimikkomateriaaleikseen taas muovin, sekajätteen ja tekstiilin/asusteet. Jätimme lasin ja metallin pois niiden vaarallisuuden ja vaikean työstettävyyden takia. Nimikkomateriaalin lisäksi ryhmät saivat käyttää vapaasti mitä tahansa muitakin kierrätys- ja jätemateriaaleja.

Ideana oli, että 1) Ryhmissä pohditaan lasten kanssa materiaalien elinkaarta ja miten sitä voitaisiin pidentää, 2) Kannustetaan lapset ideoimaan ja luomaan, 3) Osallistetaan kodit toimintaan materiaalien keräyksen muodossa ja 4) Työskennellään eheyttävän pedagogiikan hengessä.

Tempaukseen osallistui päiväkotimme 7 ryhmää ja 110 lasta.

MITÄ SAIMME AIKAAN?
Lumoavia luomuksia tietysti! Jokaisessa ryhmässä työskenneltiin luovalla ja uniikilla tavalla, mikä näkyy lopputuloksissa ja videoissa. Ryhmät loivat aivan erilaisia juttuja! Toteutimme päiväkodissamme koronaturvallisen virtuaalinäyttelyn (videot), jonka ryhmät kävivät katsomassa vuorollaan salissa. Esitämme nyt materiaalin pääosin täällä peda.netissa. Toivottavasti lumoudutte!

🍀 Vihreä lippu - teemamme on lukuvuonna 2020-2021 JÄTTEIDEN VÄHENTÄMINEN, mihin tämäkin tempaus/tapahtuma liittyy.

Kepparikestit 11.5.2021 päiväkodin pihalla 🐴🦄🐎

Kantvikin päiväkodin lapset ja aikuiset ovat tehneet vuoden aikana lukuisia erikokoisia ja erinäköisiä keppareita vanhoista sukista, laukunhihnoista ja vöistä. Päätimme järjestää upeille itsetehdyille keppareille kunnon kestit!

Tapahtumapäivä aukeni kesäisenä, aurinkoisena ja lämpimänä. Piha täyttyi monenlaisista keppareista, sillä myös kotoa sai tuoda keppareita hauskanpitoon. Eipä aikaakaan, kun päiväkodin isolla piha-alueella vilisti ja suorastaan liiti kepparilaumoja. Ratsukoita varten oli rakennettu 5 erilaista liikunnallista pistettä, joissa yhdessä hypättiin esteitä, toisessa harjoiteltiin kouluratsastusaskeleita, kolmannessa vikellettiin ja tasapainoiltiin, neljännessä leikittiin lassoavia länkkäreitä ja viidennessä kirmailtiin maastossa. Välillä nautittiin musiikista ja tarjoilusta, mehusta ja kekseistä. Kyllä oli kivaa!

Kaikki päiväkodin 7 ryhmää (110 lasta) osallistuivat päivän mittaiseen tapahtumaan.

🍀 Kepparitapahtumamme syntyi Vihreä lippu - ja Ilo kasvaa liikkuen -hankkeiden yhteistyönä. Samalla toteutimme ulkona oppimisen tavoitetta.

"Hyvää päivää, olen Siiri Siili"

Ympäristöraati vietti mukavan maanantaiaamupäivän lähimetsässä 3.5.2021. Ohjelmassa oli leikkinyyttärit eli jokainen ryhmä toi lempiluontoleikkinsä leikittäväksi. Oli mukavaa tutustua ryhmien erilaisiin leikkeihin, sillä ympäristöraadin nuorimmat lapset ovat alle 3-vuotiaita ja vanhimmat jo 7-vuotiaita. Näiden klassikoiden parissa aamupäivä kului kuin siivillä: Kettuvaara, hämähäkki, vappujumppa, eläinten coctail-kutsut ja eläinarvausleikki. Tärkeässä osassa oli tietysti myös evästely ja arviointi, kun raatilaisten mielipidettä tiedusteltiin Vihreä lippu - toimintaamme ja ympäristöraadin kokoontumisiin liittyen.

Kevään merkkejä Kantvikissa

Olemme bonganneet kevään merkkejä päiväkodin pihasta, pikkumetsästä ja taivaalta maaliskuusta alkaen. Luonnontuntemus on kasvanut, kun lapset ovat opetelleet uusia kasveja ja lintuja. Lapset opettelivat tunnistamaan muun muassa harmaahaikaran. Niitä lentää lekutteli kolme kappaletta päiväkodin yli huhtikuun ensimmäisinä päivinä.

Keväthavaintoja:

1. Muuttolintuja kuten joutsenia, kurkia ja harmaahaikaria maaliskuun loppupuolelta alkaen
2. Sinivuokkoja huhtikuun alussa
3. Leskenlehtiä huhtikuun alussa
4. Leppäkerttuja huhtikuun alussa
5. Valkovuokkoja huhtikuun lopussa
6. Lehdet puihin toukokuun alkupuolella riippuen paikasta
7. Yli 20 C lämmintä toukokuun toisella viikolla - MELKEIN JO KESÄ!

Kuu kiurusta kesään,
puoli kuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskysestä ei päivääkään!

Kevätkylvöjä maaliskuussa 🌱

Kantvikin päiväkodin kevätkylvöt ovat jo täydessä vauhdissa. Lapset ovat laittaneet kasvamaan jos jonkinlaisia siemeniä pääsiäisen ja kevään kunniaksi niin ryhmissä kuin ympäristöraadissakin. Astioina olemme käyttäneet vanhoja lautasia, kierrätysrasioita, koristeltuja maitopurkin pohjia ja jopa sukkahousuista tehtyjä pussukoita (peikon päitä). Olemme kylväneet raeruohoa, ohraa, vehnää, hernettä ja maissia. Olemme ilolla seuranneet siementen itämistä ja uutta elämää!

Jäätaidetta päiväkodin pihalla

Kirpeät pakkaset ja luminen tienoo ovat innostaneet kaikkia talven touhuihin. Päiväkotimme lapset ovat luistelleet, hiihtäneet, laskeneet mäkeä, tehneet lumiukkoja ja peuhanneet pehmeässä lumessa. Puitteet ovat olleet täydelliset myös jäädyttämiselle ja talvitaiteelle. Päiväkodissamme on yhteisvoimin jäädytetty vettä kierrätettyihin astioihin kuten maito- ja viilipurkkeihin. Pienempiin jääkoristeisiin on käytetty konvehtirasioiden muoviosia.

Jäiset luomuksemme ovat ihastuttanut koko päiväkotiamme. Lapset ovat lumoutuneina tutkineet jääharkoista ladottuja torneja ja puiden oksista ripustettuja jäänauhoja. Auringon valon osuessa jää kimmeltää upeasti lasin ja kristallin lailla. ”Timantteja!” on kuulunut monen lapsen suusta. Iloitkaamme talvesta, pakkasesta, lumesta ja jäästä!

Eskareiden ideoita: Miten pidentää vaatteiden elinkaarta? Mitä vanhoille ja rikkinäisille vaatteille voisi tehdä?

Pohdimme Fariinit -ryhmässä yhdessä otsikon aihetta. Alla piirrokset lasten huippuideoista!

1. Housujen paikkaus tai lyhennys shortseiksi
2. Paidan paikkaus tai ompelu T-paidaksi
3. Hanskojen lyhennys kynsikkäiksi
4. Sormikkaista mustekala
5. Kintaasta käsinukke
6. Sukista, vöistä ja hihnoista keppari
7. Kaulaliinasta käärme
8-9. Pipon tai hatun päälle linnunpesä tai vilkkuva joulukuusi
10. Pöytäliinasta tai lakanasta mekko
11. Vanhoista vaatteista nukelle vaatteita

12. Vaatteiden kierrättäminen (sisarukset, ystävät, kirpparit)
Tästä ei ole kuvaa, mutta lapset ottivat sen useasti keskustelussa esiin.

🍀 Tehtävä liittyy yhteiseen LUMOAVIA LUOMUKSIA - tempaukseemme.

Yhteinen LUMOAVIA LUOMUKSIA- tempaus alkaa!

Kierrätyksen opettelua jokaisessa ryhmässä, kaikkien ruokahävikkiviikko, yhteiset roskatalkoot ja RoskaRock -esitys 😊 Kaikkea näitä olemme jo ehtineet yhdessä tehdä ja kokea ennen joulua. On uusien kujeiden aika! Nyt luovuus käyttöön!

Meistä on kutkuttava ajatus yhdistää Vihreä lippu -toimintaa ja taidetta niin, että jokainen ryhmä saa luoda mitä ikinä keksii ja kytkeä tekeminen muuhun pedagogiseen toimintaan ( esim. projekteihin). Ehtona on käyttää kierrätys- ja jätemateriaalia, puhdasta ja turvallista toki. Jaamme jokaiselle ryhmälle nimokkomateriaalin, jotta kaikki materiaalit olisivat käytössä ja edustettuna luovassa tempauksessamme. Pienimmät lapset saavat materiaaleikseen pahvin, kartongin ja paperin. Isommat saavat nimikkomateriaaleikseen taas muovin, sekajätteen ja tekstiilin/asusteet. Jätämme lasin ja metallin pois niiden vaarallisuuden ja vaikean työstettävyyden takia. Nimikkomateriaalin lisäksi ryhmät voivat käyttää vapaasti mitä tahansa muitakin kierrätys- ja jätemateriaaleja.

Ideana on, että 1)Ryhmissä pohditaan lasten kanssa materiaalien elinkaarta ja miten sitä voitaisiin pidentää, 2) Kannustetaan lapset ideoimaan ja luomaan, 3) Osallistetaan kodit toimintaan materiaalien keräyksen muodossa ja 4) Työskennellään eheyttävän pedagogiikan hengessä. Kevät näyttää, mitä lumoavaa talossa on saatu luotua! Palataan asiaan myöhemmin!

🍀 Vihreä lippu - teemamme on lukuvuonna 2020-2021 JÄTTEIDEN VÄHENTÄMINEN, mihin toimintamme liittyy.

Vihreiden kuusien galleria

Ympäristöraati kokoontui 7.12. jouluisissa tunnelmissa ja askartelun merkeissä. Pohdimme, kuinka hyviä monet nk. jätemateriaalit ovat askartelussa ja muussa luovassa toiminnassa. Luonto kiittää, kun materiaaleja käytetään tehokkaasti hyödyksi! Lapset tekivät omaan ryhmäänsä hienot kuuset vessapaperihylsyistä. Tehtävänä oli koristella ne ryhmässä lasten toivomalla ja ikäkaudelle sopivalla tavalla.

Kantvikin päiväkoti mukana Vihreä lippu -toiminnassa

Kirkkonummen kunta osallistuu Vihreä lippu – hankkeeseen ja tavoite on, että kaikki Kirkkonummen päiväkodit ovat hankkeessa mukana 

Kantvikin päiväkoti on aloittanut Vihreä lippu – ohjelman tammikuun 2020 alussa. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ympäristökuormituksen vähentäminen on hyvin tärkeä osa tämän hetken maailmassa.  

Vihreä lippu – projekti etenee tiettyjen vaiheiden kautta.  

Vaiheet ovat samat kaikille lippua tavoitteleville ja vaiheesta seuraavaan edetään samassa järjestyksessä jokaisessa projektissa. Viimeisen vaiheen eli lipun saamisen jälkeen siirrytään aina takaisin syklin alkuun (FEE SUOMI). Lisätietoa https://vihrealippu.fi/ 

Tavoitteena on luoda ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia toimintatapoja päiväkodillemme. 

Päiväkotiin on perustetettu tammikuussa 2020 ympäristöraati, joka koostuu lapsista sekä aikuisista. Jokaisesta ryhmästä osallistuu yksi tai kaksi lasta ympäristöraatiin. Syksyllä ympäristöraati on valittu uudelleen. 

Ympäristöraadin päätöksellä Kantvikin päiväkodissa keskitytään ensimmäiseksi teemaan JÄTTEIDEN VÄHENTÄMINEN. Jatkamme samalla teemalla toistaiseksi.


Ympäristökuormituksen vähentämiseksi 

  • Päiväkoti on luopunut kertakäyttöisistä kengänsuojuksista 
  • Emme tilaa ja käytä enää muovisia kertakäyttömukeja ja pyrimme vähentämään kaikkien kertakäyttöisten astioiden käytön minimiin 
  • Lajittelemme ja kierrätämme jätteet kaikissa ryhmissä ja keittiössä
  • Pyrimme vähentämään ruoka- ja materiaalihävikin minimiin
  • Käytämme kierrätysmateriaaleja askartelussa ja muussa luovassa toiminnassa

 
Jos jollain teistä lasten vanhemmista on asiantuntemusta ympäristöasioihin, olette tervetulleita osallistumaan ympäristöraatiin tai Keke-palavereihin. Ilmoitattehan meille asiantuntemuksestanne ja kiinnostuksestanne raadin toimintaan! 


Pienistä puroista syntyy iso virta. 
 

Ollaan yhdessä näyttämässä lapsille, miten omaa ympäristöään voi kunnioittaa ja arvostaa. 

Pidetään toisistamme ja ympäristöstämme huolta.  

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä