Mitä lukea lapselle vauvasta alkuopetukseen

Lukeminen alkaa kirjan valitsemisesta. Millainen kirja kiinnostaa lasta ja mihin hän jaksaa keskittyä? Kirjoilla ei ole olemassa selkeitä ikärajoja, vaan jokainen lukija on yksilö. Suosituksia voidaan kuitenkin tehdä ikäluokittain kirjatyyppien ja aihepiirien mukaisesti.

Alle 1v: Katselukirjoja - kartonkikirjat, kangaskirjat, kylpykirjat

Lapsi nauttii äänten ja sanojen kuulemisesta. Jo tässä vaiheessa voit alkaa tutustuttaa lasta kirjoihin ja lukemisen rutiiniin. Kirjoihin tutustutaan katsomalla, avaamalla ja sulkemalla sekä suuhun laittamalla. Lukuhetket ovat leikillisiä. Kirjoja on hyvä pitää esillä lelujen kanssa. Lapset alkavat tunnistamaan kuvia ja tarinoita. Valitse kulutusta kestäviä kirjoja, joissa on värikkäitä kuvia, vähän sanoja tai lyhyitä tarinoita. Hyödynnä myös loruja ja loruleikkejä

Vauva on sylissä. Kaksi aikuista lukee kirjaa. Kuvituskuva: Pixabay.

1-2v: Yksinkertaisia tarinoita ja selkeitä kuvia, riimejä ja toistoa

Tässä iässä lapsi voi olla hyvinkin liikkuvainen ja voi tuntua, että hän ei malta olla hetkeäkään paikallaan. Lapsen voi antaa liikkua vapaasti. Lapsi kuuntelee myös liikkuessaan. Voit myös yhdistää lapsen liikkeen luettuun kirjaan esimerkiksi pyytämällä liikkumaan tai ääntelemään kuten kirjan henkilö. Anna lapsen osallistua kirjan lukemiseen sivuja kääntämällä ja esitä kirjasta helppoja kysymyksiä, joihin lapsi voi vastata kuvasta näyttämällä. Kirjoissa käsitellään vauvoja ja eläimiä. Huumori ja hassuttelu kiinnostavat. Kirjoissa voi olla erilaisia kosketuspintoja ja ääniä. Kirjojen on edelleen hyvä olla kestäviä. Taaperot haluavat lukea samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan. Yhdessä voidaan lukea jo paperisia kirjoja.

Kokeile näitä: Katselukirjoja eri aiheista (maatila, kulkuneuvot, ruoka, vaatteet, eläimet, numerot, kirjaimet)

2-3v: Kurkistuskirjoja, kuvakirjoja ja lyhyitä tarinoita

Kirjat auttavat lasta ymmärtämään ja hahmottamaan maailmaa. Kirjoissa käsitellään esimerkiksi lapsen arkea, eri ympäristöjä, vuodenaikoja ja ammatteja. Kurkistuskirjat ovat suosittuja. Kysy kysymyksiä kirjoista ja lue samoja kirjoja yhä uudelleen. Toisto auttaa lapsia ennakoimaan ja syventämään tarinaa uusilla lukukerroilla. Iltasatuna ja yhteisellä lukuhetkellä voidaan lukea lyhyitä tarinoita. Kirjoista voi löytää apua myös arjen uusiin tilanteisiin ja haasteisiin.

Kokeile näitä: Puppe-, Maisa-, Peppe-, Julia- sarjat

4-5v: Kuvakirjat, sadut ja lastenromaanit

Lapsi käyttää tarinoita leikeissä ja innostuu sanoilla ja kielellä leikkimisestä. Kirjojen avulla voidaan opetella oikeaa ja väärää sekä tunnetaitoja. Kirjat auttavat lasta eläytymään toisten tilanteeseen sekä kertomaan omista tunteistaan ja mielipiteistään. Lapsi voi jaksaa jo kuunnella ja keskittyä satuihin, joissa ei ole kuvia. Kokeile erilaisia satuja, kirjasarjoja ja sarjakuvia. Älä kuitenkaan unohda kuvakirjoja.

Kokeile näitä: Klassikkosadut, Heinähattu ja Vilttitossu, Astrid Lindgrenin kirjat, Muumit, Pomenia -sarja

Kaksi poikaa lukee sienen alla. Kuvituskuva: Pixabay.

6v: Ongelmanratkaisua, pidempiä satuja ja tarinoita, osa lukee jo itse

Eskari-ikäisenä lapset hahmottavat ja jaksavat kuunnella jo pidempiä tarinoita. Ota mukaan lukemistoon viimeistään nyt myös lastenromaaneja, joissa ei ole juurikaan kuvia, vaan lapsi kuvittelee tapahtumat itse. Äänikirjoja voidaan kuunnella yhdessä ja erikseen. Myös erilaiset tietokirjat lasta kiinnostavista aiheista ovat hyvä valinta.
Osa lapsista lukee jo itse. Tarjoa lukemaan opettelevalle helppoa luettavaa omaan lukemiseen.

Kokeile näitä: Tatu- ja Patu -kirjat, lastenromaanit, tietokirjat, sarjakuvat


Alkuopetus:
Helppolukuisia kirjoja ja yhteisiä lukuhetkiä

Viimeistään alkuopetusikäisenä lapsi opettelee lukemaan. Hänelle on hyvä tarjota oman lukutaitotasonsa mukaisesti helppolukuisia kirjoja ja kuvakirjoja. Kokonaisen kirjan lukeminen motivoi lukemaan. Vaikka lapsi osaakin vähitellen lukea yhä sujuvammin, hän nauttii yhä ääneen lukemisesta. Yhteisissä lukuhetkissä lapsi voi rentoutua kuuntelemaan kirjoja, jotka itsekseen luettuna olisivat vielä haastavia. 

Kokeile esimerkiksi Lukemon vinkkejä yhteisiin lukuhetkiin.


Lapset ovat eri-ikäisiä

Lukuhetkellä voi olla mukana myös eri-ikäisiä lapsia. Tässä tapauksessa kirjoja on hyvä vaihdella lasten iän mukaisesti. Vanhempi lapsi voi olla yhä kiinnostunut nuoremmille suunnatuista kurkistuskirjoista ja kuvakirjoista. Toisaalta nuoremmalle lapselle voi lukea myös haastavampaa tekstiä. Vaikka lapsi ei ymmärräkään kaikkea kirjan kielestä, se ei haittaa. Selitä pienemmälle lapselle ymmärtämisen kannalta olennaiset asiat. Käytä vanhempaa lasta apuna, niin hän saa kertoa ja lukea pienemmälle. Tärkeää on luoda lukuhetkestä mukava hetki, jossa kaikki saavat jakaa ajatuksiaan ja olla osallisina lukemisessa.

Omena kirjapinon päällä. Kuvituskuva: Pixabay


Lisää vinkkejä kirjan valintaan:
Perheille suunnattuja vinkkejä lukemiseen: 
Mukavia lukuhetkiä!

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin